Arvostelussa jo legendaariseksi sarjaksi noussut HBO:n GOT eli Game of Thrones

GOT on yksi viime vuosien kuuluisimmista ja katsotuimmista sarjoista kaikkialla maailassa – ja tänä syksynä se on saamassa jatkoa, oman spinoff sarjan. Mutta nyt ei ole sen aika, vaan katsoa vähän tarkemmin, millainen sarja Game of Thrones oli ja mikä teki siitä niin hyvän. Sarja on tätä nykyä katseltavissa HBO-kanavalla kaikkinensa kahdeksan sarjan voimin, eli […]

Jatka lukemista

Game of Thrones: House of Dragon ja ensimmäisen kauden päätös

200 vuotta ennen Game of Thronesin saagaa, ja Starkin suvun tarinaa käytiin samalla alueella taisteluita, joissa olivat mukana myös lohikäärmeet, lohikäärmeet, jotka Starkin taisteluiden aikana olivat kai kuolleet jo sukupuuttoon… Mutta voiko kukaan koskaan oikeasti hallita lohikäärmettään, vai käykö kuten ensimmäisessä lohikäärmesodassa, että jäljelle jäi vain mustuneita raunioita molemmin puolin. House of Dragon on ensimmäisen […]

Jatka lukemista

Amazon Primen Mahtisormukset ja HBO:n House of Dragon

Niin monesta lähteestä on kerrottu erilaisia tarinoita Amazon Primen uudesta miljoonien dollarien satsauksesta Taru Sormusten Herran Mahtisormukset sarjasta, että meidän oli pakko aloittaa sarjan katselu. Valitettavasti jo ensimmäinen 66 minuutin jakso toi Mahtisormukset sarjasta pettymyksen, se tunti tuntui vähintään kolmelta. Sarja ei siis ole lainkaan huono, eivätkä näyttelijätkään ole huonoja, mutta se jokin ainakin aloituksesta […]

Jatka lukemista

HBO: House of Dragonissa alkaa tapahtua

Niinkuin monissa muissakin pitkissä sarjoissa, missä sarjaa tullaa esittämään todennäköisesti useampia kausia – tapahtumien ja henkilöiden rakentamiseen käytetään paljon aikaa, ja se saattaa saada sarjat näyttämään aluksi jopa tylsiltä. House of Dragonin alku oli vaikea, sillä sitä verrattiin legendaariseen Game of Thrones sarjaan, jota suurin osa House of Dragonin katsojista oli katsonut vuosia – joten […]

Jatka lukemista

HBO:n House of Dragon: miltä sarja tuntuu

HBO:n uutuus House of Dragon sai aikaan ison odotusarvon sillä sen edeltäjä Game of Thrones oli niin suosittu. Valitettavasti tähän muutamaan aloitusjaksoon ei olla saatu ainakaan vielä sitä kaikkea monimutkaisuutta luotua näkyville, mikä teki Game of Thrones sarjasta niin mielenkiintoisen. House of Dragon tuntuu keskittyvän todellakin Targaryenin perheeseen, eikä se yksistään tunnu tarjoavan samaa monipuolisuutta […]

Jatka lukemista

House of Dragon: Targaryenin suvun tarina lohikäärmeiden kanssa jatkuu

House of Dragon jatkaa suosikkisarjan Game of Thrones tarinoita, mutta nyt mennään 142 vuotta aikaan ennen Daenerys Targaryeniä ja hänen kolmea lohikäärmettään. Se, mihin GoT jäi taistelussa valkoisia kulkijoita vastaan, ei ole mitään sellaista, mistä House of Dragon kertoo – kylläkin Targaryenin suvun uusin pää el Viserys Targaryen kertoo tulevalla hallitsijalleen eli tyttärelleen, ensimmäiselle tulevalla […]

Jatka lukemista

C Moren marraskuun kärjet: Sunnuntailounas 3. kausi, Gangs of London, Taistelulähetit – 1917, upouusi Beck-elokuva, White Riot, Lego elokuva 2

Syksy pimenee pimenemistään, mutta onneksi C Moren huippulaadukas sisältötarjonta vain kasvaa! Marraskuussa C Moressa on luvassa huippusarjoja sekä Suomesta että ulkomailta, peräti 10 kotimaista suosikkielokuvaa lähivuosilta, liuta kansainvälisiä huippuleffoja ensimmäisenä teatterilevityksensä jälkeen sekä hilpeitä lasten elokuvia. Urheilussa puolestaan F1-kausi lähenee loppuaan ja kotimaisen Liigan runkosarja etenee kovaa vauhtia. SARJOJA Sunnuntailounaan uudet jaksot alkavat taas, ja […]

Jatka lukemista

Mandalorian – uusi Star Wars spinoff sarja

Mistä on kyse uudessa Mandalorian sarjassa, joka on nyt nähtävillä Suomee rantautuneella Disney + kanavalla. Mandalorian sarjaa on nähtävillä nyt kaksi jaksoa ja viikoittain tulee aina uusi jakso. Me katsoimme kaksi ensimmäistä jaksoa, emmekä oikein jaksaisi odottaa seuraavaa. Mandalorian on sarja, joka vie Star Wars fanit aikaan jälkeen tasavallan, aikaan, jossa on paljon samaa kuin […]

Jatka lukemista

SkyShowtime julkisti uuden pohjoismaisen alkuperäissarjan ja yksinoikeusohjelmistoa vuodelle 2024

Palveluun ovat tulossa muun muassa rikostrilleri Veronika, Halon 2. tuotantokausi, Liane Moriartyn bestselleriin pohjautuva Apples Never Fall, Harvey Keitelin tähdittämä The Tattooist of Auschwitz, Seth MacFarlanen Ted-esisarja, Wes Andersonin Asteroid City sekä Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One.  Tiedot julkistettiin alan tapahtumassa Content Londonissa. SkyShowtime julkisti tänään uusimman alkuperäissarjansa ja palvelussa yksinoikeudella julkaistavaa ohjelmistoa […]

Jatka lukemista

Nälkäpeli-elokuvan uusi traileri julkaistaan nyt

Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä elokuvateattereissa 17.11.2023 Elokuvan päärooleissa nähdään roolistaan West Side Storyssa tunnettu Rachel Zegler sekä Tom Blyth, joka muistetaan Billy the Kid -sarjan pääroolista. Sivurooleissa esiintyvät niin ikään merkittäviä rooleja tehneet Hunter Schafer, joka tunnetaan sarjasta Euphoria, Viola Davis, joka sai Oscarin roolistaan elokuvassa Fences sekä Peter Dinklage, joka tunnetaan useista merkittävistä […]

Jatka lukemista

HBO ohjelmisto ja suoratoiston maailma

HBO, yksi maailman johtavista premium-kanavista ja sisällöntuottajista, on tunnettu laadukkaista televisiosarjoistaan, dokumenteistaan ja elokuvistaan. Yrityksen digitaalinen siirtyminen on johtanut suoratoistopalveluun nimeltä HBO Nordic (ja muissa maissa HBO Go tai HBO Max). Tämä palvelu on muokannut sitä, miten katsojat Pohjoismaissa ja eri puolilla maailmaa kuluttavat sisältöä. Sarjojen parhaimmisto HBO:n suoratoistopalvelu tarjoaa katsojilleen mahdollisuuden nauttia huippulaadukkaista sarjoista, […]

Jatka lukemista

Arvostelussa YLE Areenan uusi irlantilainen Blue Lights

Yle Areenalla nähtävissä oleva Blue Lights on erinomaiset arvostelut saanut rankan rehellinen draamasarja. Se sijoittuu Pohjois-Irlannin jännitteiseen Belfastiin, ja kuvaa kolmen poliisikokelaan ensiaskeleita ammatissaan. Alaa vaihtanut Grace sekä nuoret Annie ja Tommy ovat vastavalmistuneita konstaapeleja, joita ajetaan nyt sisään vanhemman työparin opastuksella. Tulokkaita koetellaan kaikin keinoin, sekä omassa organisaatiossa että kentällä. Vanhemmat konstaapelit ovat jo […]

Jatka lukemista

Arvostelussa Viaplayn sarja Pedot

Viaplayn uutuussarja Pedot kertoo siitä, kuinka maailman merissä alkaa tapahtua kummia. Valaat sekoilevat, ravut sekoilevat, jopa jäämadot ja kotilot sekoilevat – mistä tämä kaikki johtuu, ja mihin se on johtamassa? Sarjan ovat ohjanneet Luke Watson, Philipp Stölzl sekä Barbara Eder ja sen pääosissa nähdään mm. Alexander Karim, Cécile De France, Leonie Benesch, Joshua Odjick, Takehiro […]

Jatka lukemista

Arvostelussa Amazon Primen agenttisarja Citadelin ensimmäiset kaksi jaksoa

Citadel on Amazon Primen bondimainen agenttisarja, missä hyvisten Citadel kamppailee pahisten Manticorea vastaan. Citadelin hyviksinä pahiksia vastaan taistelevat pääagentti Mason Kane (Richard Madden) ja hänen parinsa Nadja Sinh (Chopra Jonas). Näiden kahden apuna ja ohjaajana toimii it-nero Bernard Orlick (Stanley Tucci). Pahisten ”väliportaan” pomo Dahlia Archer (Lesley Manville) on ehtinyt jo luulla vuosia, että Citadel […]

Jatka lukemista

Ennusteet tulevalle 007:lle: James Bondin seuraajan tunnistaminen

Ikoninen James Bond on valloittanut yleisön sydämet suoralla elokuvallisella läsnäolollaan yli viiden vuosikymmenen ajan. Uusin juonittelu on syntynyt näyttelijän identiteetin ympärillä, joka perii Bondin vaipan Daniel Craigin toimikauden jälkeen. Ketkä ovat mahdolliset ehdokkaat? Miksi heitä harkitaan rooliin? Jos kysyt itseltäsi näitä kysymyksiä, kuten mekin, jatka lukemista ja käsittelemme niitä yhdessä! Ehdokkaat Idris Elba Elba on […]

Jatka lukemista

Arvostelussa SkyShowTimen ja Kiefer Sutherlandin Rabbit Hole

Rabbit Hole on yhdysvaltalainen yritysvakoiluun sijoittuva trilleri-televisiosarja, jonka ovat luoneet John Requa ja Glenn Ficarra Paramount+:lle ja joka näytetään Suomessa SkyShowTimen valikoimassa. Sarjassa Kiefer Sutherland näyttelee yksityistä yritysvakoiluagenttia, joka on suunniteltu murhan. Sarjan ensi-ilta oli 26. maaliskuuta 2023, ja sen on määrä kestää kahdeksan jaksoa. Itseasiassa Sutherlandin rooli John Weir on psykiatri, joka ymmärtää, mikä […]

Jatka lukemista

Taylor Sheridanin 1923 katsottavissa 16. tammikuuta alkaen vain SkyShowtimella

Yellowstone-sarjan taustoista lisää kertova 1923 on katsottavissa ainoastaan SkyShowtimella 16. tammikuuta alkaen. Oscar-ehdokas Taylor Sheridanin luoma uusi, odotettu alkuperäisdraamasarja 1923, jonka pääosissa nähdään Oscar-voittaja Helen Mirren ja Oscar-ehdokas Harrison Ford, on yksinoikeudella katsottavissa SkyShowtime-palvelussa 16. tammikuuta alkaen.  1923 jatkaa Duttonin perheen juurten tutkimista ja esittelee uuden Duttonien sukupolven, jota johtavat patriarkka Jacob (Ford) ja matriarkka […]

Jatka lukemista

Harrison Fordin ja Helen Mirrenin odotettu draama 1923 SkyShowtimessa 19. joulukuuta

Uusi osa Duttonien perheen tarinaa saa esityksensä yksinoikeudella SkyShowtime-suoratoistopalvelussa 19. joulukuuta alkaen. Taylor Sheridanin odotettua alkuperäisdraamasarjaa tähdittävät Harrison Ford ja Helen Mirren. SkyShowtime on julkaissut teaser-trailerin odotetusta uutuusdraamasarjasta 1923, jota tähdittävät Oscar-voittaja Helen Mirren sekä Oscar-ehdokas Harrison Ford. Oscar-ehdokas Taylor Sheridanin luoma 1923 julkaistaan yksinoikeudella SkyShowtime-palvelussa 19. joulukuuta. 1923 tarjoaa uuden luvun Yellowstone-menestyssarjasta tuttuun Duttonien […]

Jatka lukemista

The Northman saatavilla yksinoikeudella SkyShowtimessa 14. joulukuuta alkaen

Northman on mukaansatempaava, eeppinen kostotrilleri, jollaista ei ole aiemmin nähty. Elokuvaa tähdittävät Alexander Skarsgård, Nicole Kidman, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Ethan Hawke, Willem Dafoe ja Björk. Visionäärinä tunnetun, laajalti kiitosta saaneen Robert Eggersin (The Witch, The Lighthouse) ohjaama The Northman on eeppinen, toiminnantäyteinen tarina nuoren viikinkiprinssin pyrkimyksistä kostaa isänsä murha. Kostotrilleri on saatavilla SkyShowtime-suoratoistopalvelussa 14. […]

Jatka lukemista

Sarjojen inspiroimat nettikasinopelit

Miljoonat katsojat eri puolilta maailmaa seuraavat suosikkisarjojaan säännöllisesti, ja samalla he luovat vahvan siteen lempi sarjansa tai -elokuvansa hahmoihin. TV-ohjelmien ja leffojen suosio on luonnollisesti johtanut myös siihen, että tavarat, toimintahahmot, videopelit ja muut fanituotteet ovat tulvineet markkinoille. Fyysisistä peliautomaateista teknologisesti edistyneisiin online-kolikkopeleihin, monet johtavat kasinot hyödyntävät viihdemaailman suosiota houkutellakseen lisää pelaajia ja tarjotakseen pelaajille […]

Jatka lukemista