Amazon Prime: The Lords of the Rings: The Rings of Power eli Mahtisormukset

Ajankohtaista AmazonPrime Arvostelu

Amazon Primen Taru Sormusten Herran Mahtisormukset sarja on melkoinen esimerkki kalliilla rahalla tehdystä hienosta näytöksestä. Jakso toisensa jälkeen hienoa tietokonegrafiikkaa, näyttäviä maisemia, ja mitä erikoisempia tarinankäänteitä, joka valitettavasti saa aikaan sen, että vaikka sarja näyttää hyvältä, ja tuntuu hyvältä, se yrittää aivan liikaa, mutta siinä on kuitenkin jotain, mikä pitää otteessaan.

Sarjan jokainen osa vie katsojan mukanaan useampaan tarinan osaan, missä kaikissa esitellään vähitellen sarjan eri hahmoja – näiden seuraaminen voi käydä jopa työstä, ja jokatapauksessa se vaikeuttaa sarjan seuraamista tavalla, jonka vuoksi sarja ei ole saanut niin suurta suosiota, kuin siihen asetetut dollarit antaisivat olettaa.

Ihmiset, karvajalat, saarivaltion ihmiset, örkit, haltijat, kääpiöt…. jokaisella on omat historiansa ja tehtävänsä, mutta ne avautuvat vähitellen ja osittain myös ”päällekkäin”, mikä tuo omat vaikeutensa tarinan seurantaan.

Karvajalat ovat pieniä ihmisen tapaisia hahmoja, jotka elävät metsässä ja metsästä. Ja vaeltavat paikasta toiseen kuten metsän vaeltavat eläimet.

Osan Mahtisormusten hahmoista ovat täysin rauhanomaisia, mutta sitten on myös ne toiset hahmot, jotka ovat kaikkea muuta….. ja pyrkivät omalla toiminnallaan vain edistämään omia asioitaan.

Númenor on saarivaltio, joka oli ennen yhteistyössä haltioiden kanssa…

Hahmojen tarinat kehittyvät vähitellen, kohti todennäköistä hahmojen tarinoiden yhteenliittymistä, tai vähintäänkin isomman tarinan aikaansaamista. Hahmojen mukana tuodaan myös hahmojen perheet, perheiden historiat – ja päätarina tuntuu välillä pakenevan vieläkin pidemmälle. Otetaan esimerkiksi númenorilainen kapteeni Elendil (Lloyd Owen), joka on Aragornin kaukainen esi-isä, ja Elendilin poika Isildur (Max Baldry) – nämä hahmot tulevat mukaan Halbrandin ja Galadrielin (Morfydd Clark) merihädästä pelastamisen kautta… mutta mikä on heidän todellinen hahmomerkityksensä…

Halbrand (Charlie Vickers) – the king of the Southlands… mutta mitä tapahtuu Etelänmailla ennen kuin Halbrand palaa, mitä örkit oikeastaan rakentavat, ja minne ne ovat matkalla. Mitä örkkien Adar suunnittelee, ja kuka Adar oikeasti on?

Amazon Primen sarjaa katsellassa tulee välttämättä mieleen ne sadat miljoonat, millä Amazon osti kaikki oikeudet niin näihin tulevaan viiteen kauteen Mahtisormuksia, kuin myös Keskimaan tarinoihin Tolkienin suvulta. Rahaa tulee palamaan kaikkiaan yli kaksi miljardia dollaria, joten voi olla, että alussa ensimmäisen kauden aikana tarinaa tuodaan vähän sieltä sun täältä, jotta seuraaville kausille on jotain katseltavaa lisää. Tarinan rakentaminen tapahtuu siis aivan erilailla kuin useimmissa muissa sarjoissa, ja jo pelkästään päähahmojen lukumäärä on sellainen, että se vaatiikin näin monimutkaisen lähestymistavan.

Jos ja kun lähdet seuraamaan sarjaa, älä edes yritä ymmärtää kaikkea vielä ensimmäisen kauden aikana, valmistaudu vain kohtaamaa jakso jaksolta uusia hahmoja, ja näiden tarinoita.


Muuta luettavaa muualta

Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan

Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa