Amazon Prime Video -suoratoistopalvelut edullisella hinnalla ja suositulla viihdesisällöllä

Ajankohtaista AmazonPrime

Amazon Prime Video lanseerattiin Yhdysvalloissa vuonna 2006 ja siitä lähtien palvelu on kasvattanut viihdepalveluaan ja levinnyt ympäri maailmaa yli 240 maahan. Suomessa suoratoistopalvelu lanseerattiin vuonna 2016 ja viime vuosien aikana palveluun on tullut paljon elokuvia ja sarjoja, joita ei ole muualla nähtävissä.

Prime Video on edullinen asiakkailleen 5,99€ -kuukausimaksulla. Lisäksi ensimmäiset seitsemn päivää palvelua voi kokeilla maksutta. Prime Videon etu on sen erottuvassa ja uniikissa sisällössä. Viihdepalvelu tarjoaa asiakkailleen monia elokuvia ja sarjoja, jotka ovat nähtävissä vain Amazon Primella.

Suosittujen Amazon Original -sarjojen joukossa on muun muassa Emmy-voittaja The Marvelous Mrs. Maisel, Fleabag sekä Suomessakin mainetta niittänyt supersankarisarja The Boys, josta ilmestyi sarjan fanien onneksi toinen tuotantokausi 4. syyskuuta. Amazon Originaleihin kuuluu myös tunnettuihin tarinoihin ja sarjoihin perustuvia sarjoja, kuten Tom Clancyn Jack Ryan sekä Star Trek: Picard. Amazon Original -tittelin alla on myös elokuvia; esimerkiksi kiehtovaa The Aeronauts –elokuvaa tähdittää Ihmeotukset-elokuvista tuttu Eddie Redmayne ja The Upside -elokuvassa on mukana Bryan Cranston ja Nicole Kidman.

Prime Video -palvelussa on katsottavissa myös nostalgisia vanhoja sarjoja ja elokuvia sekä muita katsojasuosikkeja, kuten The Nanny, Pulmuset, Downtown Abbey ja The Office, The Fight Club, Terminaattori ja Gladiaattori.

TV-ohjelmia ja elokuvia voi suoratoistaa, ladata ja katsella milloin ja missä tahansa Prime Video -sovelluksen avulla televisioissa, mobiililaitteissa, pelikonsoleissa tai verkossa osoitteessa primevideo.com.


Muuta mielenkiintoista luettavaaa muualta:

Google Pay – kätevä tapa maksaa ostoksia

Google Pay on helppo ja kätevä tapa maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa. Google Pay maksaminen onnistuu sadoissa sovelluksissa ilman maksutietojen ilmoittamista. Maksa liikennevälineessä, tilaa ruokaa tai osta lippu uuteen. Tutustu tästä: Google Pay Nordea oppaaseen.

Suomen Presidentinvaalit 2024

Suomen presidentinvaalit 2024 ovat vaalit, joissa valitaan maan valtionpäämies. Vaalit järjestetään joka kuudes vuosi, ja niihin osallistuvat ehdokkaat keräävät kannatusta äänestäjiltä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, nimittää hallituksen, ja hänen roolinsa on enimmäkseen edustuksellinen. Vaalit käydään suoralla kansanäänestyksellä, ja voittaja tarvitsee yli puolet äänistä tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella kaksi suosituinta ehdokasta kilpailevat keskenään. Tutustu Suomen presidenttivaalit 2024 aiheeseen.

Apple iPhone 15: Tulevaisuuden Älypuhelin uusilla innovoinneilla

Apple iPhone 15 on huippuluokan älypuhelin, joka tarjoaa tehokkaan A16 Bionic -sirun, entistä kehittyneemmän kamerajärjestelmän ja 5G-yhteyden. Laite sisältää OLED Pro -näytön korkealla päivitysnopeudella ja parannetun akunkeston. Uusi MagSafe 2.0 mahdollistaa nopeamman langattoman latauksen ja liitettävyyden lisävarusteisiin.

Miksi tarvitset älypuhelimelle panssarilasia?

Älypuhelimen panssarilasi tarjoaa monia etuja. Se suojaa näyttöä naarmuilta ja rikkoutumiselta, mikä voi olla kallista korjata. Lisäksi se säilyttää näytön selkeyden ja herkkyyden, joten käyttökokemus säilyy optimaalisena. Panssarilasi on edullinen vakutuus älypuhelimelle kuin koko näytön korjaaminen.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa