Arvostelu: Jan de Lichte

Ajankohtaista Arvostelu Netflix

Robin Hoodin tarinat ja seikkailut ovat meille tuttuja Englannista jo monien elokuvien ansiosta, kiitos Hollywoodin ja englanninkielen ylivallan, mutta on hienoa nähdä, että myös muissa Euroopan maissa on tehty historiallisia elokuvia oman maan henkilöistä, joilla on yhtäläisyyksiä Robin of Locksley kanssa. Siinä missä Robinista laulettiin jo 1300-luvun lopulla sankaritarinoita, on tämä arvostelumme kohde Jan de Lichte ollut oikea henkilö. Siinä missä Robin varasti rikkailta ja jakoi köyhille, teki Jan samaa ranskalaisten valtaamassa Belgiassa 1700-luvun puolessa välissä.

25-vuotiaana kuollut Jan de Lichte nähdään historiassa flaamilaisena rikollisjoukon pomona, ja jonka suoratoistosarjan seikkailut perustuvat osittain 50-luvun kirjailujan Louis Paul Boonin kirjoituksiin, jotka nostivat Jan de Lichten Robin Hoodin tyyliseksi hyväntekijäksi. Jan de Lichten patsas on muuten nykyään nähtävillä Antwerpin oikeustalon edustalla, jonne se asetettiin 2009.

Tosihistoriassa Jan de Lichte johti ryöstäjien joukkoa, joka teki tuhoaan lähinnä Zottegemin alueella, Munbosbeekin laaksossa. Jan de Lichte tuomittiin omana aikanaan kuolemaan Aalstissa 1748 neljästä murhasta, 2 murhanyrityksestä sekä yli 30 ryöstöstä. Hänen koplastaan 101 jäsentä joutui oikeuteen ja 25 sai kuolemantuomion ja loput lähetettiin orjiksi laivastoon.

Nyt Netflixissä saatavilla oleva yksi kausi on mielenkiintoista katseltavaa tuon ajan yhteiskunnasta, joka ei loppujen lopuksi kuitenkaan eroa paljon nykyajasta. Jos sinulla on rahaa enemmän kuin muilla, ei yhteiskunnan kaikki säännöt välttämättä ole sinulle samat – ja jos olet köyhä, ei sinulla ole mahdollisuuksia normaaliin etenemiseen.

Sarja kertoo siis ajasta, kun Euroopassa elettiin hyvinkin voimakkaasti luokkayhteiskunnassa, missä aatelisto ja papisto olivat kaiken muun yläpuolella, ja sitten tuli porvaristo ja työläiset ja näiden alapuolella olevat kastittomat ja orjat. Euroopassa tällainen luokkajako oli ollut jo satoja vuosia, ja sen perimä on yhä nähtävillä ympäri Eurooppaa, jopa Suomessa.

Jos pidät historiallisesta seikkailusarjasta, jossa on mukana sekä hieman romantiikkaa, jännitystä, seksiä ja taistelua – tämä on sarja juuri sinulle.

Arvostelumme 9/10

Tekemistä vapaa-ajalle

Jos elokuvien ja suoratoiston ohessa haluat testata oman tietoutesi kryptovaluuttojen suhteen, kokeile suomenkielistä humoristista kryptovaluutta peliä ilmaiseksi.

Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Arvontahullut innostuvat mahdollisuudesta voittaa

Arvontahullut ovat ihmisiä, jotka rakastavat osallistua kaikenlaisiin arvontoihin ja kilpailuihin. Heidän mielestään on jännittävää ja hauskaa odottaa, että onnenpyörä pysähtyy heidän kohdalleen tai että heidän numeronsa arvotaan voittajaksi. Arvontahullut tietävät, että voittaminen on vain tuurista kiinni, mutta he eivät anna sen lannistaa itseään. He ovat valmiita kokeilemaan onneaan uudelleen ja uudelleen, sillä he tietävät, että seuraava voitto saattaa olla aivan nurkan takana.

Fazer Patukat joulukalenteri – Herkullinen tapa odottaa joulua

Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa.

Mobiilikasino – kasinokokemus käden ulottuvilla

Mobiilikasino on kasinopelien pelaamista matkapuhelimella tai tabletilla. Se tarjoaa mahdollisuuden pelata suosikkipelejä missä ja milloin tahansa, kun käytössäsi on internet-yhteys. Mobiilikasinot ovat suosittuja pelaajien keskuudessa, sillä ne tarjoavat joustavan ja helpon tavan nauttia kasinokokemuksesta ilman, että tarvitsee istua tietokoneen ääressä. Mobiilikasinot tarjoavat usein myös erilaisia bonuksia ja tarjouksia pelaajille.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa