HBO Maxin No Man’s Land vie meidät mukanaan Syyriaan. Se seuraa ranskalaisen insinöörin matkaa etsimässä hänen kuolleeksi oletettua siskoaan. Matka vie miehen seikkailuun, josta ei välttämättä ole paluuta ja samalla se näyttää karun kertomuksen katsojille siitä, millaiseksi maaksi Syyria on muuttunut.
No Man’s Land alkaa rauhallisesti siitä kun pariisilainen Antoine Habert (Felix Moati) yrittää saada lasta vaimonsa kanssa, mutta sattuu näkemään televisiosta uutislähetyksen Syyriasta, ja uskoo nähneensä videolla siskonsa, Anna Habertin (Melanie Thierry), jonka uskottiin kuolleen aiemmin Kairossa tapahtuneessa autopommituksessa. Antoine ei usko vaimoaan eikä vanhempiaan, vaan lähtee Turkkiin, tarkoituksenaan saada varmistus siskonsa tapauksesta. Mutta kaikki ei mene aivan kuin hän on kuvitellut, ja hän huomaa pian olevansa ISIS:in kauppatavaraa.
No Man’s Landin ensimmäinen kausi kertoo Antoinen etsinnästä, mutta samalla kaikesta siitä, mitä Syyriassa on tapahtunut, ja mitä ISIS:in ensimmäinen islamilainen valtio tarkoittaa. Taistelut vellovat ympäri maata, ja nopeasti käy ilmi, että Antoinen mahdollisuudet ovat naisten muodostamassa armeijassa. missä hän tapaa mm. taistelija Sarya Doganin (Souheila Yacoub), joka on asunut hetken vanhempiensa kanssa Pariisissa, ja joka osaa kertoa Antoiselle ranskaksi, mitä missäkin vaiheessa on tapahtumassa.
Tapaamme myös Nasser Al-Shammrin (James Floyd), joka on kahden islaminuskoisen kaverinsa kanssa tulleet ISIS:in taistelijoiksi Englannista. Nasserilla on sotilastausta, josta on hyötyä, ja hän nouseekin nopeasti ISIS:in taistelijoiden joukosta esiin, mutta kukaan ei tiedä, että sekä hän että Antoinen sisko, ovat yhteistyössä Israelin salaisen palvelun, Mossadin kanssa.
Sarjassa sekoittuvat yhteen niin Englanti, Ranska, Syyria, Turkki kuin Irankin. Terrorismi, ystävyys, sukulaiset, rakkaus, agenttitarinat ja veriset taistelut, joissa ei vankeja yleensä oteta. Ensimmäinen kausi kertoo hyvin katsojille eri henkilöiden asemat keskenään ja pääsemme siitä helposti jatkamaan kohti toista kautta.
Jos olet kiinnostunut nykyaikaisesta agenttijännityksestä sodan keskellä, ja haluat tietää vähän, mitä Syyriassa oikeassa tapahtuu, suosittelemme tätä sarjaa.
Taustaksi tietoa Syyriasta
Syyrian poliittinen kriisi juontaa juurensa jo 1960-luvulle, jolloin Baath-puolue nousi valtaan vallankaappauksella. Vuodesta 1971 alkaen valtaa piti Hafez al-Assad ja hänen jälkeensä hänen poikansa Bashar al-Assad vuodesta 2000 alkaen. Assadien hallinto oli autoritaarinen, ja se perustui vahvaan sisäiseen turvallisuuskoneistoon, vähemmistöjen tukeen ja ankaraan oppositiokontrolliin. Kansa oli pitkään tyytymätön taloudellisiin epäkohtiin, ihmisoikeuksien puuttumiseen ja poliittiseen sorron kulttuuriin.
Monet syyrialaiset kokivat, ettei heillä ollut vaikutusmahdollisuuksia omaan tulevaisuuteensa. Erityisesti sunnienemmistö koki, että alaviittivähemmistöön kuuluvan Assadin hallinto syrji heitä ja suosi omaa vähemmistöryhmäänsä julkisissa viroissa ja sotilaallisessa johdossa.
Arabikevään vaikutus ja kapinan alku
Vuonna 2011 Arabikevään protestit levisivät Tunisiasta ja Egyptistä Syyrian kaupunkeihin, kuten Daraa, Homs ja Aleppo. Alkuun mielenosoitukset olivat rauhanomaisia, ja kansalaiset vaativat uudistuksia, sananvapautta ja korruption kitkemistä. Hallinto reagoi kuitenkin kovakouraisesti: turvallisuusjoukot ampuivat mielenosoittajia ja vangitsivat tuhansia. Tämä ruokki kapinaa ja johti nopeasti aseelliseen konfliktiin.
Oppositio ryhmittyi erilaisiin kapinallisliikkeisiin, mutta yhteinen strategia ja yhtenäisyys puuttuivat. Pian konfliktissa oli mukana useita toisistaan poikkeavia aseellisia ryhmiä, joilla oli eri tavoitteet – osa halusi demokratiaa, osa islamilaista valtiota.
Ulkovaltojen sekaantuminen ja alueellinen valtataistelu
Syyrian konflikti ei jäänyt pelkästään sisäiseksi. Iran ja Venäjä tukivat Assadin hallintoa sekä aseellisesti että poliittisesti. Iran näki Assadin liittolaisena shiialaisessa vaikutusverkostossaan ja halusi säilyttää yhteytensä Libanonin Hizbollahiin. Venäjä puolestaan puolusti strategisia etujaan Lähi-idässä, kuten tukikohtaa Välimerellä ja vaikutusvaltaa alueella.
Toisaalta länsimaat – kuten Yhdysvallat, Ranska ja Iso-Britannia – tukivat eri asteisesti maltillisempia oppositioryhmiä. Turkki, Saudi-Arabia ja Qatar tukivat puolestaan erilaisia islamistisia ryhmiä, joista osa oli lähellä jihadistista ideologiaa. Tämän seurauksena Syyriasta tuli alueellinen taistelukenttä, jossa eri maat ja ryhmät ajoivat omia etujaan.
ISISin nousu ja hajautettu sota
Sodan keskellä tilaisuutta käytti hyväkseen jihadistinen ISIS, joka nousi valtaan osissa Syyriaa ja Irakia vuosina 2013–2015. ISIS:n äärimmäinen väkivalta ja julmuus nostivat Syyrian konfliktin kansainvälisen huomion keskiöön. Yhdysvallat perusti koalition taistelemaan ISIS:iä vastaan, mutta samalla Syyrian sisäinen konflikti jatkui.
Syyrian alueet alkoivat hajautua: osa oli hallituksen hallinnassa, osa kurdien hallussa, osa kapinallisten tai jihadistien käsissä. Hallinnollinen yhtenäisyys romahti, ja väestö joutui pakosalle.
Humanitaarinen katastrofi ja pakolaiskriisi
Syyrian sota on johtanut mittavaan inhimilliseen tragediaan. Yli 500 000 ihmistä on kuollut, miljoonat ovat loukkaantuneet tai joutuneet kodittomiksi. Yli 6 miljoonaa syyrialaista on paennut maasta ja lähes yhtä monta on maan sisäisinä pakolaisina. Pakolaiskriisi heijastui myös Eurooppaan vuosina 2015–2016, mikä johti poliittisiin jännitteisiin useissa maissa.
Kansainväliset avustusjärjestöt ja YK ovat yrittäneet lievittää tilannetta, mutta avunsaanti on ollut vaikeaa sodan monimutkaisuuden ja aluekontrollin jatkuvien muutosten vuoksi.
Rauhanponnistelujen vaikeus ja geopoliittinen umpikuja
Syyrian rauhanneuvottelut ovat olleet toistuvasti tuloksettomia. Geneven-prosessi ja Astanan neuvottelut eivät ole johtaneet pysyvään ratkaisuun. Yksi keskeinen ongelma on, että Assadin hallinto on haluton kompromisseihin, eikä oppositiolla ole yhtenäistä neuvotteluasemaa. Lisäksi ulkovaltojen intressit ovat niin ristiriitaisia, ettei yhteisymmärrystä ole löytynyt.
Assad on saanut Venäjän ja Iranin tuella takaisin suuren osan maasta hallintaansa, mutta monet alueet ovat yhä ulkopuolisten joukkojen tai kapinallisryhmien hallussa. Kurdit hallitsevat osia koillisesta ja Turkin tukemat ryhmät luoteisosaa.
Yhteiskunnan täydellinen romahdus
Syyrian infrastruktuuri on raunioina. Koulut, sairaalat, tiet ja sähköverkot ovat tuhoutuneet. Talous on romahtanut, inflaatio laukkaa ja yli 90 % väestöstä elää köyhyydessä. Korruptio ja järjestäytynyt rikollisuus rehottavat, ja monet entiset asuinalueet ovat yhä asumiskelvottomia. Paluu normaaliin elämään on kaukana.
Koko sukupolvi syyrialaisia on kasvanut sodan keskellä, ilman koulutusta, turvallisuutta tai toivoa. Tämä kasvattaa riskiä radikalisoitumiseen ja jatkaa epävakauden kierrettä vielä vuosikymmeniä.
