Arvostelussa HBO:n Raised by Wolves season 2

Arvostelu HBO Suoratoisto

Jos ensimmäinen kausi oli Raised by Wolvesin alun kerrontaa, niin toisen kauden hidas eteneminen ei kenties ollut sarjan jatkon kannalta paras vaihtoehto. Vaikka Raised by Wolves- sarja tarjoaa täysin erilaisen näkemyksen tulevaisuudesta, ja ihmisen mahdollisesta selviytymisestä toisella planeetalla, ei se jostain syystä nouse sille tasolle, mikä sillä olisi mahdollisuus ottaa.

Jos ÄITI android menettikin voimansa silmiensä kautta ensimmäisen kauden päätteeksi, on ÄITI se johtohahmo, jonka ympärille iso osa sarjan tapahtumista kietoutuu. Monet ÄIDIN lapsista saavat myös oman osansa tarinan kehityksessä ja paljon asioita jää kolmannelle kaudella. Lyhyt toinen kausi vai oikeastaan lisäsi kysymyksiä, kuin toi niihin vastauksia. Onko todellakin niin, että tällä tyhjällä planeetalla on tekemistä maapallolla olleisiin uskonnollisiin pohjustuksiin?

Sarja on muuten kuvattu Cape Townin lähistöllä. Siinä missä ensimmäinen kausi kesti 10 jaksoa, on toista kautta tehty vain kuusi jaksoa, ja kausi tuntuu päättyvän tavallaan kesken, joskin samalla varsin erikoisesti.

Tämän uuden perheen sisäiset jännitteet alkavat käydä kovilla kierroksilla eikä asiaan auta toisen androidin eli ISÄN sivuprojekti planeetalta löytyneen todella vanhan androidin uudelleen rakentamisessa, tai itseasiassa kasvattamisessa, jonka hän on jo nimennyt isoäidiksi. Ja mikä on lapsi numero seitsemän tulevaisuus tässä kaikessa?

ÄITIkin saa silmänsä takaisin ja siitähän sitten soppa syntyykin. Eivätkä planeetan kaikki mahdolliset yllätykset ole vieläkään selvillä, ja moni kysymys todellakin jää selvittämättä. Sue pelasti Paulin, mutta samalla hän alkoi kuulla planeetan aiheuttamia ääniä – onko se SOL, vai aivan jotain muuta? Ja miten käy Marcuksen, joka todellakaan ei ole ÄIDIN suosikkisotilas, mutta Marcus, Paul ja Sue saavat jotain aikaiseksi viimeisessä jaksossa, jonka merkitys näillä näkymin nähdään vasta kaudella kolme – jos sellaista tulee.

Onko Campionista kasvamassa tulevaisuuden ihmiskunnan johtaja, vai nouseeko Paul tai jopa Vita seuraavaksi ihmisjohtajaksi androidien jälkeen, vai onko planeetalla sanomista asiaan – ja mikä sai Vrille androidin oikeasti sekoilemaan niin kuin se sekoili?

Raised by Wolves sarjan jatko on kiinni katsojamääristä kuten kaikissa näissä suoratoistojen sarjoissa, eli miten katsojat ottavat sarjan toisen kauden, ja kuinka paljon kolmatta kautta halutaan. Vaikka sarjassa on paljon vikoja, on se kuitenkin erilainen kuin monet muut vastaavat tulevaisuuden näkymiin sijoittuneet sarjat, ja vaikka sarjassa on väkivaltaa ja aseita, ei sarja kuitenkaan perustu taisteluille.

Sarjan Luciusta näyttelee muuten ruotsalainen Matias Varela.

Mitä sitten pidämme itseasiassa sarjan toisesta kaudesta?

Kuten sanottua, sarja esittelee erilaisen ajatuksen tulevaisuuden ihmisistä jakautuneena ateisteihin ja uskovaisiin eli SOL uskovaisiin, joiden välinen taistelu maassa vei maan tuhoon ja ihmiset poistumaan planeetalta. Miksi sitten suurin osa ihmisistä ei päässyt perille, on toinen asia – mutta onnistuuko ihmiskunta elvyttämään itsensä tällä numeroidulla planeetalla, vai onko planeetan sisällä olevilla alkuperäis asukkailla omat sanansa tähän – ja miten käy Tempestin vauvalle?

Suosittelemme yhä sarjaa katsottavaksi, jos on SCI-FI elokuvien ystävä. Odotamme mielenkiinnolla ratkaisua kolmannesta kaudesta.

Vastaa