Skyshowtime on tuonut suomalaisille (ja Viaplay) katseltavaksi kanadalaisen poliisisarja Allegiance, joka kertoo nuoresta poliisinaisesta Sabrina Sohalista (Supinder Wraich), joka on juuri aloittanut työnsä kotikaupungissaan. Hän ei eroa muista aloittelevista poliiseista, kuin sillä, että oli luokkansa paras, ja että hänen isänsä on ministeri Ajeet Sohal (Stephen Lobo). TV-sarja keskittyy alueelliseen draamaan ja jokaisessa jaksossa käsitellään yleensä yhtä tai paria tapausta, mutta taustalla kulkee koko ensimmäisen kauden Ajeet Sohalin valtakunnanrikossyytteet valtiota vastaan,
Tuotanto
Allegiance on Anar Alin luoma sarja, joka tuotettiin yhteistyössä Lark Productionsin ja Universal International Studiosin kanssa. Sarjan ensimmäinen kausi koostuu kymmenestä jaksosta, ja toisen kauden tuotanto on jo vahvistettu. Kuvaukset sijoittuivat Vancouverin alueelle, mikä tuo autenttisuutta sarjan miljööseen. Tapahtumat vievät katsoja Surren poliisipiiriin
Sarjan musiikista vastaavat Caleb Chan ja Brian Chan, jotka ovat onnistuneet luomaan tunnelmallisen äänimaailman tukemaan sarjan jännitteistä ilmapiiriä. Ohjaajina toimivat muun muassa David Frazee ja Shannon Kohli, jotka ovat tuoneet omaleimaisen näkemyksensä jaksojen toteutukseen. Itse sarja on siloteltua tarinankerrontaa kanadalaisista poliiseista, aivan kuten koko sarja antaa silotellut kuvan intialaissiirtolaisten asemasta Kanadassa – isoja kysymyksiä tuodaan esille, mutta niitä ei nosteta varsinaisesti aivan framille.
Sarjan toinen kausi on jo tuotannossa.
Näyttelijät ja roolit
Sarjan pääroolissa nähdään Supinder Wraich, joka esittää aloittelevaa konstaapelia Sabrina Sohalia. Sabrina on juuri valmistunut poliisiakatemiasta ja palaa kotikaupunkiinsa Surreyhin aloittaakseen uransa lainvalvojana. Hänen isäänsä, Ajeet Sohalia, esittää Stephen Lobo. Ajeet on Kanadan julkisen turvallisuuden ministeri, joka joutuu syytetyksi maanpetoksesta, ja Sabrina ryhtyy taistelemaan isänsä maineen puhdistamiseksi.
Muita keskeisiä hahmoja ovat Enrico Colantonin esittämä Vincent Brambilla, Sabrinan kouluttava kersantti, sekä Adolyn H. Darin tulkitsema Ishaan Sohal, Sabrinan veli ja entinen kyberturvallisuuden asiantuntija, joka liittyy isänsä puolustamiseen. Näyttelijäkaarti tuo monipuolisuudellaan syvyyttä ja uskottavuutta tarinaan joka sinällään voisi hyvinkin olla totta nykyaikaisessa yhteiskunnassa.
Perusjuoni
Allegiance seuraa Sabrina Sohalin matkaa aloittelevana poliisina, joka joutuu heti uransa alussa keskelle perheensä skandaalia. Hänen isänsä, arvostettu poliitikko, pidätetään epäiltynä maanpetoksesta, mikä sysää Sabrinan tutkimaan syytöksiä ja selvittämään totuuden. Samalla hän joutuu tasapainoilemaan perhevelvollisuuksien ja ammatillisten vastuidensa välillä.
Sabrinan mukana seuraamme myös toisen aloittelijan eli Luken (Lachlan Quarmby) etenemistä oman parinsa kersantti Gabinskin (Toby Levins) kanssa. Sarjassa on kolmaskin aloittelija eli Gillian Goode (Melanie Papalia), joka on IT-guru ja saa oman työpaikkansa poliisilaitoksen tehtäväkeskuksesta.
Tehtävät etenevät yksi kerrallaan, ja molemmilla uusilla tulokkailla on tavoitteena päästäetsiväksi. Ensimmäisellä kaudella ainoa etsivä, joka sarjassa esiintyy on etsivä Kara Degas (Crystal Balint).
Sarja käsittelee syvällisesti yhteiskunnallisia teemoja, kuten rotuun ja valtaan liittyviä kysymyksiä, sekä poliisilaitoksen sisäisiä haasteita. Surreyhin sijoittuva tarina tuo esiin kaupungin monimuotoisuuden ja siihen liittyvät jännitteet, mikä lisää sarjan realistisuutta ja ajankohtaisuutta.
Keskeiset näyttelijät ja hahmot
- Supinder Wraich: Sabrina Sohal, aloitteleva konstaapeli
- Stephen Lobo: Ajeet Sohal, Sabrinan isä ja julkisen turvallisuuden ministeri
- Enrico Colantoni: Vincent Brambilla, Sabrinan kouluttava kersantti
- Adolyn H. Dar: Ishaan Sohal, Sabrinan veli ja entinen kyberturvallisuuden asiantuntija
- Melanie Papalia: Gillian Goode, poliisilaitoksen jäsen
- David Cubitt: Eli Bolton, ylikomisario
- Toby Levins: Douglas Gabinski, kouluttava kersantti
- Brian Markinson: Max Portman, poliisilaitoksen tutkija
- Jake Foy: Kyle, Sabrinan kollega
- Lachlan Quarmby: Luke, Sabrinan työpari
Mielipide
Allegiance on siloteltua intilaispoliisin arkea kuvaava kanadalainen poliisisarja, jota on helppo katsella, mutta joka samalla tuo hiljaa taustalla esille intialaisten ja alkuperäiskansojen tilannetta Kanadassa. Poliisin tehtävä ei ole helppo, mutta tässä sarjassa siitä tehdään hieman liian siloteltu. Käsikirjoitus on kohtuullinen ja kuvaus huippua – näyttelijät tekevät sen, mitä heiltä odotetaan, mutta itse olisin toivonut hieman enemmän rosoisuutta – tällaisenaan peruskauraa ja viihdettä, ilman suuria tunteita.