Rikoksen DNA eli englanniksi Criminal Code kertoo brasilialaisista poliiseista, jotka jahtaavat isoja aseellisiin ryöstöihin erikoistuneita rikollisjengejä. Poliisien Suellenin (Maeve Jinkings) ja Benicion (Rômulo Braga) tähtäimessä ovat lähinnä Sieluton (Thomás Aquino)-nimellä kulkeva murhaaja, sekä aavejengi, jota johtaa Isaac (Alex Nader). Sarja perustuu tositapahtumiin Brasilian, Paraguayn ja Argentiinan rajamaastossa, missä eri rikollisryhmittymät käyvät yleensä omaa sotaansa – nyt alueella on pitkään vallinnut rikollisten kesken tulitauko, josta on kiittäminen Suurlähettiläs, nimeä kantavaa rikollista. Sieluton ja Suurlähettiläs (Nico Garcia Hume) ovat läheisiä, mutta aavejengi ja Isaac tulevat ”omalta puoleltaa” ja tässä toisella kaudella nämä kaksi porukkaa tapaavat toisensa yhteisten tavoitteiden kanssa, ja tätä kaikkea pyrkivät raja-alueen poliisit estämään.
Ensimmäinen kausi kirjoitti sävelet, ja toinen kausi jatkaa niiden merkeissä. Isaac on yhä vapaalla ja suunnittelemassa uusia ryöstöjä, Sieluton on vankilassa mutta se ei ole vähentänyt Suellenin tai Benicion työtaakkaa. Töiden lisäksi molemmilla on myös omat haasteensa kotona, eikä auta että erään ryöstön yhteydessä Suellen ampuu Isaacin veljen – Isaac ei voi antaa sen vain ”mennä”.
Brasilian ja Paraquayn raja-alue on vaikea paikka poliiseille ja otollinen rikollisille. Oikealla rahatukulla rikolliset saavat niin syyttäjät kuin poliisit omalle puolelleen eikä se riitä, sillä jo valmiiksi rikkaatkin haluavat jännitystä elämäänsä, kuten tällä kertaa näemme.

Toisella kaudella mukaan tulee myös italialainen huumekauppias, jonka kanssa Suurlähettiläällä on ongelmia kahden kokaiini tonnin kanssa. Syyttäjä vei kokaiinin ja sai myös maksaa siitä, mutta kokaiinin takaisin saamiseksi tarvitaan aavejengiä.
Kehittyvät rikolliset
Siinä missä toiset rikolliset tapetaan, jäljellä olevat astuvat vapautuneisiin paikkoihin ja kaikki jatkuu pitkälti kuten ennenkin, mikä tietenkään ei ole hyvä asia poliisin silmissä. Uudet pomot ovat jo pian paikallaan ja uudet suunnitelmat valmistumassa, kausi kolmonen on varmasti tulossa.
Rikoksen DNA tuo kuvaruudulle isot rikollisjoukot, jotka ovat vahvasti aseistettuja. Ne ovat kuin pieniä miniarmeijoita, joiden tarkoituksen on kerätä rahaa, jakaa huumeita ja tappaa kaikki tiellensä tulevat. Toisaalla osa heistä välttelee loppuun saakka poliisin tappamista, koska se tietää aina isompaa ratsiaa uhkaa koko alueelle, mutta siitä huolimatta isojen ryöstöjen aikana luodit eivät erottele minne ne osuvat.

Suosittelemme sarjaa räjähtävästä toiminnasta pitäville poliisisarjojen ystäville. Rakkautta ja romantiikkaa ei tässä sarjassa liiemmin ole, vaikkakin varsinkin Suellenin ja Benicion omaa arkielämää avataan myös sivussa. Samalla käy ilmi, se kuinka raaka on brasilialainen poliisin arki, ja kuinka vaarallista se on ainakin näiden kahden federalin tasolla.