Netflixin ranskalainen Verirannikko (Pax Massilia) palasi uuden kauden kanssa ja saamme jälleen seurata Marseillen poliisin huumepoliisin ryhmän kamppailua huumeita vastaan. Ensimmäisellä kaudella tutuksi tullut poliisiryhmän vetäjä Lyes Banamar (Tewlik Jallab) on vankilassa ja toista ryhmän jäsentä Audreyta (Chivonne Michelle) tutkitaan murhasta. Samalla Marseillen huumekaupan markkinoille yrittää nousta uusi väkivaltainen ryhmä, jota vetää veljekse , joiden tavoitteena on saada Ali Saidi (Samir Boitard) pois vallan kahvasta.
Olivier Marchalin luoma rikossarja jatkaa tinkimättömällä linjallaan ja tarjoaa katsojilleen raakaa realismia. Verirannikko eli Pax Massilia on noussut nopeasti ranskalaisten poliisisarjojen kärkeen. Sarjan toinen kausi syventää hahmojen välisiä jännitteitä ja laajentaa kaupungin valtataistelua uusiin ulottuvuuksiin.
Katsoja viedään syvälle huumekaupan ytimeen, missä uskollisuus on vain kauppatavaraa. Kausi alkaa räjähdysmäisellä toimintakohtauksella, joka asettaa rimat korkealle loppua varten. Ohjaus on dynaamista ja leikkaus pitää huolen siitä, ettei tylsiä hetkiä synny. Ranskalainen rikosperinne elää tässä sarjassa vahvempana kuin koskaan aiemmin.
Hahmojen moraalinen rappio syvenee entisestään
Sarjan vahvuus on aina ollut sen kyky luoda monitahoisia ja ristiriitaisia hahmoja. Lyès Benamar ei ole perinteinen sankari, vaan mies, jonka kädet ovat veressä. Hänen motiivinsa ovat usein hyvät, mutta keinot herättävät katsojassa oikeutettua moraalista pohdintaa. Toisella kaudella hänen menneisyytensä alkaa vihdoin saavuttaa hänet toden teolla ja hän huomaa, ettei vankilasta käsin voi suojella perhettään, eli jotain on tehtävä.
Tiimin muut jäsenet saavat tällä kertaa enemmän tilaa ja omia alajuoniaan. Alice Vidalin (Erin Yvette) hahmo nousee keskeiseen rooliin, kun hän yrittää tasapainoilla oikeudenmukaisuuden ja koston välillä. Jokaisella poliisilla on omat luurankonsa kaapissa, jotka alkavat kolistella kauden edetessä.
Rikolliset eivät ole pelkkiä kasvottomia pahiksia, vaan heillä on omat historiansa ja motivaationsa. Valtatyhjiö Marseillen alamaailmassa houkuttelee uusia pelureita, jotka eivät kaihda mitään keinoja. Verisiteet ja petokset kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka pitää jännityksen yllä loppumetreille asti. Hahmonkehitys on viety huomattavasti pidemmälle kuin ensimmäisellä tuotantokaudella.
Marseille on sarjan todellinen päähenkilö
Marseille ei ole vain tapahtumapaikka, vaan se hengittää ja elää hahmojen mukana. Kaupungin arkkitehtuuri ja sosiaaliset erot korostuvat kuvauksessa erittäin voimakkaasti. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta se tuntuu paljastavan vain enemmän likaa ja korruptiota. Kuvaaja on onnistunut vangitsemaan kaupungin kauneuden ja kauheuden samanaikaisesti.
Köyhät lähiöt ja rikkaiden rannikkoasunnot muodostavat jyrkän kontrastin, joka ruokkii tarinan konfliktia. Sosiaaliset ongelmat ja syrjäytyminen on tuotu esiin ilman turhaa saarnaamista tai alleviivaamista. Sarja näyttää, miten ympäristö muokkaa ihmisiä ja heidän tekemiään valintoja. Marseille näyttäytyy paikkana, josta on vaikea paeta, vaikka haluaisi.
Toimintakohtaukset on sijoitettu taitavasti kaupungin tunnettuihin ja vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Takaa-ajot kapeilla kujilla ja satama-alueen hämärät tapaamiset tuntuvat aidoilta ja vaarallisilta. Lavastus ja puvustus tukevat tätä autenttisuuden tunnetta jokaisessa pienessäkin yksityiskohdassa. Kaupungin äänet, kuten jatkuva liikenne ja meren kohina, luovat hienon äänimaailman.
Juonikuviot kietoutuvat monimutkaiseksi vyyhdiksi
Toisen kauden käsikirjoitus on selvästi kunnianhimoisempi ja kerroksellisempi kuin edeltäjänsä. Useat toisiaan sivuavat tarinalinjat kohtaavat lopulta tavalla, jota on vaikea ennakoida. Katsojan on pysyttävä valppaana, sillä pienilläkin vihjeillä on suuri merkitys myöhemmin. Politiikka ja poliisitoiminta kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka paljastaa vallan korruptoivan voiman.
Uudet viholliset tuovat mukanaan uusia uhkia, jotka pakottavat tiimin toimimaan epämukavuusalueellaan. Kansainvälinen rikollisuus ulottaa lonkeronsa Marseilleen ja vaatii entistä kovempia otteita poliisilta. Tarina ei pelkää uhrata tärkeitä hahmoja, mikä lisää todellista vaaran tuntua jokaiseen kohtaukseen. Käsikirjoittajat ovat uskaltaneet tehdä rohkeita ratkaisuja, jotka palkitsevat uskollisen katsojan. Tarina ei myöskään avaudu katsojalla kerralla, vaan uusia juonen avauksia tapahtuu lähes jokaisessa jaksossa.
Dialogi on nasevaa ja sopii hyvin hahmojen kovaan maailmaan. Siinä ei tuhlata sanoja, vaan asiat sanotaan suoraan ja usein karkeasti. Tämä tyyli tukee sarjan yleistä ilmettä ja luo uskottavan kuvan poliisin arjesta. Vaikka juoni on tiheä, se ei tunnu missään vaiheessa liian sekavalta tai raskaalta seurata.
Kannattaako katsoa?
Verirannikko onnistuu lunastamaan siihen kohdistuneet korkeat odotukset erinomaisella tavalla. Se on synkkä, verinen ja äärimmäisen koukuttava kuvaus kaupungista, joka ei koskaan nuku rauhassa. Marseille toimii loistavana näyttämönä tälle modernille tragedialle, jossa kukaan ei ole täysin syytön. Sarja on ehdottomasti yksi vuoden parhaista eurooppalaisista rikostuotannoista suoratoistopalveluissa.
