Viaplayn kirjastossa katseltavissa oleva Dan Brown: The Lost Symbol vie meidät katsojat vapaamuurareiden ja myyttien maailmaan päähenkilöiden lähtiessä CIA kannoillaan pelastusretkelle, joka on täynnä arvoituksia.
Jos olet katsonut aiemmin Tom Hanksin elokuvat samantyylisistä aiheista joudut hieman pettymään, sillä sarjassa ei saada samanlaista tunnelmaa aikaiseksi, mutta aivan katseltavaa viihdettä tämä sarja kuitenkin on. Sarja pohjautuu vuonna 2009 ilmestyneeseen saman nimiseen tarinaan nuoresta tutkijasta Robert Langdonista (Ashley Zukerman), jota CIA pyytää apuun ratkaisemaan pulmaa. Taustalla on Robertin oppi-isän ja mentorin Peter Solomonin (Eddie Izzard) katoaminen. Hänet kaapannut taho on jo lähettänyt käden vahvistuksena, että Peter on oikeasti kaapattu, ja Robertilla on tärkeä tehtävä edessään.
Robert on vanha Solomonien perhetuttu. Hän tuntee hyvin myös Peterin tyttären Katherinen (Valorie Curry) sekä Katherinen veljen Zacharyn (Keenen Jolliff) ja vaimon Isabelin (Laura de Carteret), mutta Robertilla ei ole todellakaan mitään käsitystä mihin hän on ryhtymässä.
Eikä Peter lähde koodia selvittämään yksin, vaan Peterin tytän Katherine ei voi antaa asian olla. Lisäksi apuun ilmestyy mm. Warren Bellamy (Tyrone Benskin), joka on Washingtonissa Capitolin eräänlainen ”keymaster”, jolla on pääsy kaikkialle. Lisäksi apuun saadaan paikallispoliisista veteraani Nunez (Rick Gonzales) sekä yllättäen CIA:n johtava kenttäagentti Inoue Sato (Sumalee Montano), mutta kuka on kaiken takana?
Tarina etenee jakso jaksolta hyvää tahtia, joskin välillä mennään vanhoihin muistoihin ja palataa takaisin nykyaikaan, joka välillä häiritsee. Robertin ja Katherinen rakkaustarina on mahdollisuutena koko ajan taustalla, mutta suurin ja tärkein asia eli koodin ratkaiseminen ja tarvittavien asioiden löytäminen ovat etusijalla – sekä sen ratkaiseminen, kuka on kaiken takana, ja mitä itseasiassa ollaan etsimässä.
Sarja on täynnä viittauksia vapaamuurareihin, temppeliherroihin, vanhoihin uskomuksiin, uskontoihin yms, sekä ihmisten piileviin kykyihin, jotka tämä etsinnässä oleva salaisuus jollain tavalla voisi vapauttaa – syntyisi mahdollisesti eräänlainen maanpäällinen jumala (!).
Sarja etenee jakso jaksolta eteenpäin ja varsin nopeasti katsojille annetaan nimi Mal’akh (Beau Knapp) – henkilö, joka on kaiken takana, henkilö, jolla on pääsy rahoihin, jotka mahdollistavat erilaisia asioita, jotka taasen ovat mahdollistaneet Solomonin kaappaamisen.
The Lost Symbol koostuu kymmenestä jaksosta ja on kokonaisuutena viihteellistä katseltavaa, missä eivät aseet pauku tai autot aja kovaa – sarja on enemmän ”intellektuellia” jännitystä ja koodin purkua.
Muuta mielenkiintoista luettavaa
Huawei FreeBuds Pro 3: Huippuluokan äänentoisto ja älykäs melunvaimennus
Huawein tuorein langattomien kuulokkeiden sukupolvi ottaa kaiken irti yhtiön ääniteknologiaosaamisesta ja pitää yllä FreeBuds-tuoteperheen hyvää mainetta. Huawei FreeBuds Pro 3 -kuulokkeiden innovatiivinen teknologia parantaa entisestään luokkansa johtavaa kuuntelukokemusta Hi-Res Dual Driver -äänijärjestelmällä, Pure Voice 2.0 -teknologian mahdollistamilla kristallinkirkkailla puheluilla, Intelligent ANC 3.0 -vastamelutoiminnolla ja Triple Adaptive EQ -taajuuskorjaimella. Lisäksi kuulokkeiden muotoilua ja älykkäitä liitettävyystoimintoja on paranneltu.
Suomen Presidentinvaalit 2024
Suomen presidentinvaalit 2024 ovat vaalit, joissa valitaan maan valtionpäämies. Vaalit järjestetään joka kuudes vuosi, ja niihin osallistuvat ehdokkaat keräävät kannatusta äänestäjiltä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, nimittää hallituksen, ja hänen roolinsa on enimmäkseen edustuksellinen. Vaalit käydään suoralla kansanäänestyksellä, ja voittaja tarvitsee yli puolet äänistä tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella kaksi suosituinta ehdokasta kilpailevat keskenään. Tutustu Suomen presidenttivaalit 2024 aiheeseen.
Apple iPhone 15: Tulevaisuuden Älypuhelin uusilla innovoinneilla
Apple iPhone 15 on huippuluokan älypuhelin, joka tarjoaa tehokkaan A16 Bionic -sirun, entistä kehittyneemmän kamerajärjestelmän ja 5G-yhteyden. Laite sisältää OLED Pro -näytön korkealla päivitysnopeudella ja parannetun akunkeston. Uusi MagSafe 2.0 mahdollistaa nopeamman langattoman latauksen ja liitettävyyden lisävarusteisiin. Tyylikkäässä muotoilussa on kestävät materiaalit ja entistä ohuempi rakenne. Apple iPhone 15 tarjoaa tulevaisuuden teknologian nykypäivän käyttäjille.
Iskunkestävä Puhelin – Luotettava kumppani kaikissa seikkailuissa
Iskunkestävä puhelin on välttämätön kumppani aktiiviselle elämäntavalle. Se tarjoaa suojaa pudotuksilta, kolhuilta ja vedenroiskeilta, jotta voit huoletta seikkailla missä tahansa ympäristössä. Iskunkestävät puhelimet eivät tingi suorituskyvystä, vaan tarjoavat silti nopeat yhteydet, terävän näytön ja pitkän akunkeston. Älä enää pelkää vaurioita tai särkyviä näyttöjä – iskunkestävä puhelin on ratkaisu, joka mahdollistaa seikkailut pelotta!