C More esittää kaiken suorana Suomen MM-rallista C More esittää kaiken suorana Suomen MM-rallista

C More esittää kaiken suorana Suomen MM-rallista

Ajankohtaista C More Cmore Suoratoisto

Rallin MM-sarjaa dominoinut Kalle Rovanperä jahtaa seuraavaa voittoaan Suomen MM-rallissa 7.-10. elokuuta. C More välittää kaikki erikoiskokeet selostettuina lähetyksinä, minkä lisäksi päivittäisissä studio-osuuksissa sukelletaan Jyväskylän kisatunnelmaan.

”Rallikansa pääsee pitkästä aikaa nauttimaan Keski-Suomen rallihuumasta, ja Jyväskylässä myös suomalaisvoitto on näköpiirissä. Kallella on vahva MM-johto, joten toivon ettei Kalle lähde liikaa varmistelemaan, vaan pystyy ajamaan vapautuneesti rallin voitosta – aivan kuten ajoi Virossa”, summaa C Moren asiantuntija Jari Ketomaa odotuksiaan loppuviikkoon.

Suomen ralli on kaikkinensa haastava kuljettajille, joten parhaat ja parhaiten valmistautuneet erottuvat. Vauhti on kovin kaikista MM-sarjan ralleista ja erikoiskokeissa paljon hyppyjä, jotka estävät kuljettajia näkemästä pitkälle eteenpäin. Kaikki tapahtuu järjettömän nopeasti, joten kuljettajien on yksinkertaisesti oltava parempia kuin missään muussa rallissa”, avaa Ketomaa.

C More välittää tuttuun tapaan kaikki erikoiskokeet Juho Kokon ja Aleksis Ärjen selostamina. Kisapäivien käänteitä lähetyksissä tulkitsevat asiantuntijat Jari Ketomaa ja Toomas Heikkinen. Jyväskylän tapahtumia taustoitetaan jokaisena ajopäivänä myös C Moren studiossa Satu Tuomiston johdolla. Paikan päältä Jyväskylästä tapahtumia raportoi toimittaja Mikko Hyytiä

Lisäksi rallin aikana seurataan Riku Tahkon videopäiväkirjaa, jossa kurkistetaan kuljettajan päiviin kisan aikana. Suomen MM-rallissa ajava Tahko on tuttu myös C Moren asiantuntijana. 

”Tänä vuonna, yli 20 vuoden odotuksen jälkeen, Suomi palaa vihdoin rallin maailmanmestaruuskantaan – ainakin siltä vahvasti näyttää. Vielä Kallen pitää tietysti ajaa kilpailut ja pystyä onnistumaan samalla, kun paineet joka kisassa kasvavat. Luvassa on äärimmäisen kiinnostavia ralliviikkoja!”, Ketomaa hehkuttaa.

C More esittää kiihtyvän mestaruustaiston kaikki erikoiskokeet suorana ja selostettuna myös Suomen rallin jälkeen. Seuraavana vuorossa Belgian MM-ralli 18. elokuuta alkaen. Myös rallin väliviikonloppuna C Moren ohjelmistossa riittää katsottavaa. Motocrossin MM-sarjan, MXGP:n, Suomen osakilpailua seurataan C Moressa 13.-14.8. Hyvinkäältä.

Suomen MM-ralli C Moressa

Torstai 4.8.

klo 9.00 Shakedown
klo 19.45 MM-rallistudio
klo 20.00 EK 1 (Harju 1)
klo 21.00 MM-rallistudio 

Perjantai 5.8.

klo 7.50 EK 2 (Laukaa 1), EK 3 (Lankamaa 1)
klo 12.05 EK 4 (Laukaa 2), EK 5 (Lankamaa 2)
klo 14.25 EK 6 (Harju 2)
klo 16.50 EK 7 (Ässämäki 1), EK 8 (Sahloinen-Moksi 1)
klo 18.50 MM-rallistudio 
klo 19.10 EK 9 (Ässämäki 2)
klo 19.55 MM-rallistudio 
klo 20.05 EK 10 (Sahloinen-Moksi 2)
klo 20.55 MM-rallistudio 

Lauantai 6.8.

klo 8.00 EK 11 (Päijälä 1), EK 12 (Rapsula 1), EK 13 (Patajoki 1), EK 14 (Vekkula 1) 
klo 15.15 MM-rallistudio
klo 15.35 EK 15 (Päijälä 2)
klo 16.20 MM-rallistudio 
klo 16.30 EK 16 (Rapsula 2), EK 17 (Patajoki 2)
klo 18.20 MM-rallistudio 
klo 18.35 EK 18 (Vekkula 2)
klo 19.30 MM-rallistudio 

Sunnuntai 7.8.

klo 8.00 EK 19 (Oittila 1)
klo 9.30 EK 20 (Ruuhimäki 1)
klo 10.55 EK 21 (Oittila 2)
klo 12.30 MM-rallistudio
klo 13.00 EK 22 (Ruuhimäki 2, Power Stage)
klo 14.30 MM-rallistudio 

Kaikki lähetykset ovat katsottavissa C More Max -kanavalta sekä C Moren suoratoistopalvelusta. Lisäksi C More lähettää englanninkielisiä ohjelmia ralliviikonlopun aikana. Kaikki ohjelmat listattuna cmore.fi/mm-ralli

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa