Apple TV+ brittiläinen rikossarja Criminal Record käynnistyy tutulla asetelmalla, mutta se ei jää pitkäksi aikaa tavalliseksi murhamysteeriksi. Nimetön hätäpuhelu herättää epäilyksen siitä, että vuosia sitten ratkaistu henkirikos saatettiin tutkia väärin ja syytön mies tuomita vankilaan. Puhelu johdattaa rikosylikonstaapeli June Lenkerin tapauksen jäljille, vaikka kokeneella rikoskomisario Daniel Hegartylla ei ole minkäänlaista halua avata vanhoja kansioita uudelleen.
Ensimmäinen kausi muodostuu kahdeksasta jaksosta, joissa alkuperäisen rikoksen selvittäminen kulkee jatkuvasti Lenkerin ja Hegartyn välisen kamppailun rinnalla. Sarja esitettiin ensimmäisen kerran Apple TV+ -palvelussa tammikuusta helmikuuhun 2024. Paul Rutmanin luoma kokonaisuus näyttää ensi silmäyksellä hillityltä brittiläiseltä poliisidraamalta, mutta pinnan alla liikkuu huomattavasti enemmän vihaa, pelkoa ja henkilökohtaista arvovaltaa.
Puhelu avaa vanhan haavan
Tarina alkaa, kun hätääntynyt nainen kertoo puhelimessa väkivaltaisen kumppaninsa puhuneen aiemmin tekemästään murhasta. Yksityiskohta sopii tapaukseen, josta Errol Mathis on istunut pitkää vankeusrangaistusta, joten Lenker alkaa epäillä alkuperäisen tunnustuksen ja tutkinnan luotettavuutta. Tutkiminen muuttuu nopeasti vaaralliseksi, koska tapauksen ratkaissut Hegarty on edelleen vaikutusvaltainen poliisi eikä suhtaudu nuoremman kollegansa kysymyksiin ystävällisesti.
Sarjan lähtökohta toimii erinomaisesti, sillä katsojalle ei anneta varmaa tietoa kummankaan päähenkilön motiiveista. Lenker vaikuttaa rehelliseltä ja sinnikkäältä, mutta hänen toimintansa muuttuu ajoittain uhkarohkeaksi ja suorastaan pakkomielteiseksi. Hegarty puolestaan näyttää aluksi mieheltä, joka peittelee vakavaa virkavirhettä, mutta hänen käytöksensä taustalta paljastuu vähitellen monimutkaisempi yhdistelmä lojaalisuutta, ylimielisyyttä ja selviytymisvaistoa.
Criminal Record ei kiirehdi suoraan kohti rikoksen ratkaisua. Sarja antaa epäilysten kasvaa pienistä ilmeistä, keskeytetyistä keskusteluista ja virallisista vastauksista, jotka kuulostavat hieman liian huolellisesti muotoilluilta. Hidas eteneminen voi koetella suoraviivaisemman rikosviihteen ystävää, mutta samalla juuri verkkaisuus tekee tunnelmasta epämukavan.
Näyttelijät kantavat kautta
Cush Jumbo tekee June Lenkeristä valppaan, määrätietoisen ja helposti lähestyttävän päähenkilön. Lenker ei ole erehtymätön sankari, vaan hän tekee painostettuna hätiköityjä ratkaisuja ja vie työnsä välillä liian lähelle perhettään. Jumbo löytää hahmosta sekä poliisin ammattimaisen itsevarmuuden että jatkuvan tarpeen arvioida, milloin hänen asemansa, sukupuolensa tai ihonvärinsä vaikuttavat muiden suhtautumiseen.
Peter Capaldi rakentaa Daniel Hegartysta kauden kiinnostavimman arvoituksen. Hegarty osaa olla samassa kohtauksessa uhkaava, huvittava ja väsyneen inhimillinen, eikä Capaldi tarvitse vaikutelman luomiseen suuria eleitä. Yksi pitkä katse tai lyhyt tauko vastauksen edellä riittää vihjaamaan, että hahmo laskee jatkuvasti tilanteen mahdollisia seurauksia.
Jumbon ja Capaldin yhteiset kohtaukset ovat sarjan vahvinta materiaalia. Hahmot eivät ainoastaan väittele tutkinnasta, vaan he testaavat toistensa asemaa, tietoja ja moraalia lähes jokaisessa kohtaamisessa. Katsoja huomaa nopeasti odottavansa heidän seuraavaa keskusteluaan enemmän kuin seuraavaa varsinaista rikosvihjettä.
Sivuhahmot jäävät paikoin pääkaksikon varjoon, vaikka joukossa nähdään vahvoja näyttelijöitä, kuten Zoë Wanamaker, Charlie Creed-Miles, Shaun Dooley, Cathy Tyson ja Stephen Campbell Moore. Errol Mathisin ja hänen läheistensä näkökulma antaa tutkinnalle tarvittavaa tunnetta, koska mahdollinen oikeusmurha ei pysy vain poliisien välisenä teoreettisena kiistana. Osa lupaavista sivujuonista saa silti niin vähän tilaa, että niiden merkitys tuntuu loppupuolella odotettua pienemmältä.
Lontoo pysyy kylmänä
Sarjan Lontoo ei muistuta matkailumainosten valoisaa kaupunkia. Kadut, toimistot, asunnot ja poliisiasemat näyttävät ahtailta ja hieman kuluneilta, eikä kamera etsi ympäristöstä tarpeetonta kauneutta. Visuaalinen ilme tukee tarinaa, jossa instituutiot ovat suuria mutta niiden sisällä työskentelevät ihmiset jatkuvasti puolustuskannalla.
Ohjaus pitää väkivallan enimmäkseen lyhyenä ja karuna. Jännitys syntyy harvoin näyttävistä takaa-ajoista, sillä suurempi uhka voi olla väärään pöytään päätyvä asiakirja tai vartioimatta jätetty puhelin. Ratkaisu sopii sarjan maailmaan, jossa tietoa käytetään sekä totuuden selvittämiseen että ihmisten hallitsemiseen.
Musiikki ja äänisuunnittelu eivät nouse turhaan tapahtumien päälle. Hiljaisuus jää usein kohtauksiin hieman tavallista pidemmäksi aikaa, mikä korostaa keskustelujen varovaista luonnetta. Sarja luottaa siihen, että katsoja huomaa myös sanomatta jäävät asiat.
Poliisin kuva ei kiillotu
Criminal Record käsittelee institutionaalista rasismia, seksismiä ja poliisiorganisaation sisäistä suojelukulttuuria, mutta se ei muutu pitkäksi julistukseksi. Lenker kohtaa tilanteita, joissa hänen ammattitaitoaan epäillään hienovaraisesti, hänen toimintaansa tarkkaillaan muita tiukemmin tai hänen perusteltuihin kysymyksiinsä vastataan alentuvasti. Sarja näyttää rakenteellisen ongelman arkisina tekoina, jotka voidaan yksittäin selittää pois mutta jotka yhdessä muodostavat selvän kaavan.
Hegarty edustaa vanhaa järjestelmää, vaikka häntä ei kirjoiteta yksinkertaiseksi menneisyyden hirviöksi. Hän tuntee poliisityön likaiset käytännöt, osaa käyttää niitä tehokkaasti ja näyttää aidosti uskovan, että järjestys vaatii toisinaan epämiellyttäviä kompromisseja. Sarjan parhaat hetket syntyvät siitä, ettei hänen ajattelunsa ole täysin järjetöntä, vaikka hänen menetelmänsä tuntuvat usein kestämättömiltä.
Lenker ei myöskään edusta pelkkää virheetöntä uudistusta. Hän haluaa löytää totuuden, mutta hän joutuu käyttämään samoja painostamisen, salaamisen ja henkilökohtaisen vaikuttamisen keinoja, joita hän vastustaa Hegartyssa. Tämä ristiriita antaa tarinalle enemmän painoa kuin tavanomainen asetelma hyvästä poliisista ja korruptoituneesta vastustajasta.
Mysteeri menettää hieman voimaa
Kauden alkupuoli lupaa monikerroksista rikosmysteeriä, jossa jokainen uusi tieto muuttaa käsitystä vanhasta tutkinnasta. Keskivaiheilla tarina alkaa kuitenkin pyöriä toistuvasti samojen epäilysten ympärillä, eikä kaikkien sivupolkujen merkitys kasva odotetulla tavalla. Katsoja saa edelleen jännittäviä tilanteita, mutta päähenkilöiden valtapeli alkaa kiinnostaa enemmän kuin kysymys alkuperäisestä murhaajasta.
Loppuratkaisu vastaa tärkeimpiin kysymyksiin ja kokoaa kauden juonen ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Paljastukset eivät kuitenkaan tunnu aivan yhtä monimutkaisilta kuin niitä edeltänyt rakentelu, joten viimeiset käänteet voivat vaikuttaa hieman kiireisiltä. Finaali toimii paremmin Lenkerin ja Hegartyn suhteen uutena vaiheena kuin täydellisenä palkintona kahdeksan jakson rikostutkinnasta.
Ongelma ei romahduta sarjaa, koska henkilöhahmoihin liittyvä jännite säilyy loppuun asti. Katsojan kiinnostus kohdistuu lopulta siihen, mitä poliisit ovat valmiita tekemään totuuden, uransa ja läheistensä puolesta. Murhatapaus antaa kamppailulle rakenteen, mutta näyttelijöiden välinen sähkö tekee siitä katsomisen arvoisen.
Kenelle sarja sopii?
Criminal Record palvelee parhaiten katsojaa, joka pitää henkilövetoisista rikosdraamoista ja hyväksyy rauhallisesti avautuvan tarinan. Sarja ei tarjoa uutta epäiltyä tai suurta toimintakohtausta jokaisessa jaksossa, vaan se rakentaa painetta keskustelujen, arkistojen ja keskenään ristiriitaisten muistojen avulla. Tunnelma muistuttaa enemmän hallittua poliisitrilleriä kuin nopeatempoista murhamysteeriä.
Kauden keskeiset vahvuudet ja heikkoudet voi tiivistää näin:
- Cush Jumbo ja Peter Capaldi muodostavat poikkeuksellisen vahvan pääparin.
- Poliisin sisäistä valtapeliä kuvataan terävästi ilman jatkuvaa alleviivaamista.
- Lontoon karu visuaalinen ilme tukee tarinan painostavaa tunnelmaa.
- Hidas rytmi vahvistaa jännitystä, mutta keskivaiheilla myös pitkittää tutkintaa.
- Sivuhahmot ja osa juonista jäävät päähenkilöiden kamppailun varjoon.
- Loppuratkaisu on selkeä, mutta hieman vaatimattomampi kuin kauden alun lupaukset.
Sarjaa voi suositella erityisesti Line of Dutyn, Unforgottenin ja muiden brittiläisten poliisidraamojen ystäville. Criminal Record ei ole yhtä mutkikas kuin lajityypin kaikkein kekseliäimmät teokset, mutta se ymmärtää vallan, maineen ja lojaalisuuden merkityksen poliisiorganisaatiossa. Kahdeksan jakson mitta on hieman väljä, mutta kokonaisuus ei silti tunnu tarpeettoman suureksi paisutetulta.
Arvio
Criminal Recordin ensimmäinen kausi on tyylikäs ja vahvasti näytelty rikosdraama, jonka varsinainen vetonaula ei ole murhaajan henkilöllisyys. Sarjan ytimessä on kahden taitavan poliisin yhteenotto, jossa kumpikin uskoo suojelevansa jotakin itseään suurempaa. Cush Jumbo pitää Lenkerin määrätietoisena ilman yksioikoista sankarillisuutta, ja Peter Capaldi tekee Hegartysta miehen, jota on vaikea puolustaa mutta vielä vaikeampi lakata seuraamasta.
Kausi ei aivan lunasta rikosmysteerinsä kaikkia lupauksia, sillä loppupuolen vastaukset jäävät hieman suoraviivaisiksi. Se onnistuu silti luomaan oman painostavan ilmapiirinsä ja käsittelemään poliisin sisäisiä ongelmia luontevana osana tarinaa. Pienet rakenteelliset heikkoudet unohtuvat usein heti, kun Jumbo ja Capaldi palaavat samaan huoneeseen.
Arvosana: 4/5 suosittelemme sarjaa brittipoliisisarjojen yhtäville. Enemmän ampumisesta tykkääville amerikkalaisten tv-sarjojen ystäville tämä saattaa olla liian hidastempoinen.
Tietolähteet
Apple TV: sarjan virallinen esittely, näyttelijät ja jaksotiedot.
Rotten Tomatoes: ensimmäisen kauden kriitikkoarviot ja vastaanotto.
Metacritic: sarjan juonikuvaus ja arvostelukooste.
The Guardian, Entertainment Weekly, The Independent ja Radio Times: arviot pääosanesittäjistä, teemoista ja kauden rakenteesta.
RogerEbert.com, Ready Steady Cut ja The Review Geek: kriittiset näkemykset käsikirjoituksesta, rytmistä ja loppuratkaisusta.
