Digitaalinen markkinointi ja mainonta on nykypäivää – parhaat kanavat yrityksen markkinointiin

Ajankohtaista

Tänä päivänä yhä useammat yritykset tekevät mainontansa netissä siksi, että digitaalinen mainonta sisältää paljon mahdollisuuksia ja tavoittaa miljoonia ihmisiä. Digitaalinen mainonta on tullut viime vuosina entistä suositummaksi ja esimerkiksi lehdissä mainostaminen on vähentynyt. Yritykset käyttävät nykyään hyväkseen esimerkiksi sosiaalista mediaa ja muita markkinointikanavia netissä – yleensä varsin positiivisin tuloksin. Muun muassa SEO ja affiliaattimarkkinointi voivat osoittautua hyvin tehokkaiksi.

Tässä artikkelissa katsomme joitakin parhaita digitaalisia markkinointikanavia, joiden avulla yritys voi saada enemmän näkyvyyttä ja mahdollisesti jopa lisää asiakkaita. 

Sosiaalinen media on yksi parhaista tavoista tavoittaa asiakkaita

Sosiaalisen median suosion viime aikoina kasvanut huimasti eikä se näytä hidastumisen merkkejä, päinvastoin: sosiaalisen median kanavia on tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Hyvä puoli sosiaalisen median mainonnassa on se, että kanavia on olemassa monia erilaisia ja jokainen niistä tavoittaa erilaisen yleisön ja miljoonia ihmisiä.

Esimerkiksi Instagramissa mainostaminen on erinomainen idea sellaisille yrityksille, joilla on myynnissä kansainvälisesti lähetettäviä tuotteita tai joiden palvelut ovat visuaalisia. Instagram tavoittaa päivittäin miljoonia ihmisiä ja parhaassa tapauksessa mainonta tällä kanavalla voi olla jopa täysin ilmaista. Yrittäjät voivat saada omat tuotteensa suuren yleisön eteen varsin helposti.

Facebook omistaa tänä päivänä Instagramin, joten näiden kahden kanavan yhdistäminen sopii hyvin monille yrityksille. Yhdellä iskulla voi siis napata kaksi kärpästä ja mainontaa voi tehdä myös Facebookissa joko omalla Facebook -sivulla tai maksullisten mainosten avulla.

Muihin sosiaalisen median kanaviin kuuluvat esimerkiksi LinkedIn, Pinterest, TikTok ja Snapchat. Niiden hyödyntäminen omassa mainonnassa ja markkinoinnissa voi olla monille yrityksille tehokas veto. Sosiaalisessa mediassa mainostaminen voi oll parhaassa tapauksessa täysin ilmaista tai vaihtoehtoisesti varsin edullista. Mainostaja voi nimittäin lähes aina päättää itse, minkälaisella päiväbudjetilla hän toimii.

Blogimainonta ja bannerit ovat myös yleistyneet

Blogeissa mainostaminen on myös erinomainen tapa saavuttaa suurempi yleisö. Monet bloggaajat tarjoavat yrityksille mainostilaa tai mahdollisuuden esimerkiksi asettaa banneri kotisivulle. Blogimainonta voi olla hyödyllistä erilaisen alan yrityksille ja yrittäjille, vaikka se ei ehkä ole kaikista tehokkain mainostapa. 

Yhteistyö bloggaajien kanssa voi olla pitkällä juoksulla hedelmällistä ja suhteellisen edullista moneen muuhun mainostapaan verrattuna. Jos blogilla on suuri yleisö ja esimerkiksi omat sosiaalisen median kanavat, yrittäjät voivat blogimainonnan avulla tavoittaa jopa satoja tuhansia ihmisiä.

Blogimainonta sopii hyvin esimerkiksi pienemmille yrityksille, joilla on hyvin tarkka niche. Kun tietty blogi ja sen tyyli sopii oman yrityksen tavoitteisiin ja arvoihin, blogimainonta ja yhteistyö voi auttaa yritystä saavuttamaan samanhenkisiä ihmisiä ja asiakkaita. Blogeissa mainostaminen ei tietenkään sovi kaikille yrityksille, mistä syystä sitä kannattaakin harkita tarkasti.

Affiliaattimarkkinointi on kasvattanut suosiotaan

Affiliaattimarkkinointi on viime vuosien aikana kasvattanut paljon suosiotaan. Affiliaattimarkkinoinnissa on se idea, että joku toinen mainostaa ja myy yrityksen tuotteita ja yritys maksaa affiliaatille provision myydyistä tuotteista. Tämä on hyvin suosittua monenlaisten yritysten keskuudessa ja esimerkiksi useat nettikasinot turvautuvat tähän markkinointitapaan, sillä niiden sallitut mainostustavat ovat varsin rajallisia.

Affiliattimarkkinointia voi harrastaa esimerkiksi nettisivuilla, blogeissa tai sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi monet suuret yritykset, kuten Amazon, tarjoavat kenelle tahansa mahdollisuuden tienata rahaa markkinoimalla ja myymällä sen omia tuotteita. 

Tällainen markkinointijärjestely voi toimia monille yrityksille, sekä palveluita tarjoaville että tuotteita myyville bisneksille. Koska tällaisessa järjestelyssä yrittäjä maksaa provision jo myydystä tuotteesta, se on myös hyvin edullinen tapa saada omille tuotteille ja palveluille lisää näkyvyyttä. Kun affiliaattimarkkinoinnin yhdistää muihin markkinointitapoihin, yrittäjä voi saada paljon hyötyä kyseisestä markkinointitavasta. Sen avulla voi saada sekä lisää näkyvyyttä että uusia asiakkaita.

SEO on yksi edullisimmista tavoista saavuttaa asiakkaita

Koska melkein jokaisella yrityksellä on jo tänä päivänä nettisivut, yrityksen menestyksen kannalta on tärkeää hoitaa SEO (eli search engine optimization) hyvin. Se tarkoittaa sitä, että yrityksen sivut löytyvät Googlesta tai muusta hakukoneesta. Erinomaisella SEO työllä yritykselle voi saada näkyvyyttä paljon ja sillä voi tavoittaa juuri sen yleisön, mitä yritys tarvitsee.

SEO markkinointi voi olla täysin ilmaista, jos sen osaa hoitaa itse. Vastaavasti sen tekemisestä voi maksaa asiansa osaavalle firmalle, jolloin siitä voi tulla kallista, mutta ehdottomasti rahan arvoista. SEO markkinoinnilla yritys voi nimittäin tavoittaa sekä paikallista että globaalia yleisöä. 

Kun SEO on tehty oikein ja tehokkaalla tavalla, sivustosi voi löytyä hakukoneen ensimmäiseltä sivulta silloin, kun asiakas etsii tiettyä avainsanaa netistä. Tällöin asiakas löytää oman yrityksesi nopeasti ja näppärästi. SEO mainontaan voi yhdistää myös Google -mainokset, jotka nostavat yrityksesi nettisivun automaattisesti hakukoneen etusivulle.

Miksi digitaalinen markkinointi kannattaa?

Tänä päivänä yrittäjillä on monia mahdollisuuksia markkinointiin ja mainontaan aina perinteisestä radio- ja televisiomainonnasta aikakauslehtiin ja sanomalehtiin. Digitaalinen markkinointi on kuitenkin todella kannattavaa monien kannalta siksi, että sen avulla tavoittaa suuren yleisön paljon edullisemmalla hinnalla. 

Esimerkiksi radio- ja televisiomainonta voi maksaa yrittäjälle tuhansia euroja, kun taas oikein tehty sosiaalisen median markkinointi ei välttämättä maksa penniäkään. Lisäksi digitaalisella markkinoinnilla yritykset voivat tavoittaa parhaassa tapauksessa jopa miljoonia asiakkaita mihin aikaan päivästä tahansa. 

Vietämme niin suuren osan päivästä puhelimessa, tietokoneella ja tablettia käyttäen, että digitaalinen markkinointi tavoittaa oikean yleisön kaikista tehokkaimmalla ja kustannusystävällisimmällä tavalla. Se, mikä markkinoinnin kanava sopii omalle yritykselle parhaiten riippuu kuitenkin aina oman yrityksen demografiasta, palveluista ja tavoitteista. 

Etenkin sellaiset yritykset, jotka toimivat kansainvälisesti, voivat hyötyä digitaalisesta markkinoinnista parhaiten. Tavallinen lehdissä ja radiossa mainostaminen sen sijaan voi toimia hyvin paikallisten yritysten kannalta.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa