Duttonit palaavat
SkyShowtimella nähtävä Dutton Ranch jatkaa sitä ranch-saagaa, jonka monet katsojat yhdistävät edelleen ennen kaikkea Kevin Costnerin tähdittämään Yellowstoneen. Sarja ei kuitenkaan yritä olla pelkkä vanhan menestyksen jatkopala, vaan se siirtää katseen Beth Duttoniin ja Rip Wheeleriin, joiden tarina saa nyt oman, karumman sivupolkunsa. Asetelma on houkutteleva, koska hahmot ovat valmiiksi tuttuja, mutta juuri siksi odotukset ovat myös poikkeuksellisen korkealla.
Uusi sarja hyötyy heti Yellowstone-maailman painosta. Katsoja tietää jo, että Duttonin nimi ei tarkoita pelkkää perhettä, vaan se tarkoittaa maata, valtaa, väkivaltaa, perintöä ja jatkuvaa epäluuloa vieraita kohtaan. Dutton Ranch tarttuu näihin elementteihin varmoin käsin, mutta se ei aina saa niistä aikaan yhtä vahvaa draamaa kuin pääsarja parhaimmillaan sai.
Sarjan perusasetelma on hyvin western-henkinen. Iso tila ja pienempi tila joutuvat vastakkain, ja voimakkaampi osapuoli käyttää käytännössä kaikki keinot pitääkseen asemansa. Tarina ei ole erityisen uusi, mutta lajityypissä se ei välttämättä ole ongelma, jos tunnelma, henkilöt ja rytmi kantavat.
Vanha varjo
Dutton Ranchia on vaikea arvioida ilman Yellowstonea. Kevin Costnerin John Dutton hallitsi pääsarjaa niin vahvasti, että hänen poissaolonsa tuntuu yhä, vaikka sarja ei varsinaisesti yritäkään palauttaa häntä ruutuun. Jatko-osa elää siis kaksijakoisessa tilanteessa, sillä se saa katsojan kiinnostumaan tutun maailman takia, mutta samalla se joutuu jatkuvasti vertailluksi alkuperäiseen sarjaan.
Tämä vertailu ei ole Dutton Ranchille täysin reilu. Yellowstone oli iso, melodramaattinen ja omalla tavallaan röyhkeä sarja, joka ehti rakentaa hahmoilleen vuosien kerrostumat. Dutton Ranch joutuu avaamaan uuden konfliktin nopeasti, esittelemään vanhojen hahmojen uuden tilanteen ja tuomaan mukaan kokonaisen joukon uusia kasvoja. On myös vaikea heti ymmärtää, että Bethillä ei ole käytössä niitä rahavaroja, jotka hänellä oli “edellisessä elämässään” Montanassa.
Sarja ei ole yhtä hyvä kuin pääsarja, eikä se ole suuri ihme. Yellowstone osasi parhaimmillaan tehdä hiljaisesta katseesta uhkauksen ja perheillallisesta sotaneuvottelun. Dutton Ranch osaa osan samoista tempuista, mutta se tekee ne välillä liian näkyvästi ja liian kiireellä.
Beth ja Rip kantavat
Kelly Reilly ja Cole Hauser ovat sarjan selvä vahvuus. Beth ja Rip ovat edelleen hahmoja, joiden ympärillä ilma tuntuu muuttuvan painavammaksi heti, kun he astuvat kohtaukseen. Reilly tuo Bethiin tutun terävyyden, eikä hahmon kyky muuttaa jokainen keskustelu vallankäytöksi ole kadonnut mihinkään.
Cole Hauser pelaa Ripin kanssa rauhallisempaa peliä. Rip on edelleen mies, joka sanoo vähän, mutta jonka läsnäolo kertoo enemmän kuin monen muun pitkä monologi. Hauserin roolityö tuo sarjaan vakautta juuri silloin, kun käsikirjoitus yrittää kasata pöydälle liian monta juonilankaa kerralla.
Finn Littlen Carter saa myös tilaa, ja hänen kauttaan sarja hakee nuorempaa näkökulmaa ranch-elämään. Tämä toimii ajoittain, mutta ei aina täysin luontevasti. Carterin osuuksissa näkyy halu rakentaa seuraavaa sukupolvea, mutta sarja ei vielä saa kaikkea tuntumaan yhtä pakottavalta kuin Bethin ja Ripin osiot.
Liikaa kerralla
Dutton Ranchin suurin ongelma on sen tapa yrittää kertoa paljon nopeasti. Sarja tuo esiin uuden ympäristön, uuden vastustajan, vanhat traumat, perheen sisäiset jännitteet, karjatilan arjen, paikalliset valtapelit ja westernin klassisen maaomistuskiistan. Ainekset ovat periaatteessa oikeat, mutta kokonaisuus ei aina hengitä.
Erikoista on se, että sarja tuntuu samaan aikaan kiireiseltä ja hidastempoiselta. Juoni hyppii välillä eteenpäin kuin se pelkäisi katsojan kyllästyvän, mutta seuraavassa hetkessä aikaa täytetään pitkillä maaseutukuvilla, ratsastuksella, karjalla ja maisemalla. Tällainen rytmi voi olla lajityypille vahvuus, jos kuvasto rakentaa tunnelmaa, mutta tässä se tuntuu välillä enemmän täytteeltä.
Maaseudun kuvaus on sinänsä komeaa ja sarjalle olennaista. Ranch ei ole tässä maailmassa pelkkä paikka, vaan se on identiteetti, työmaa, linnake ja taistelukenttä. Silti Dutton Ranch sortuu paikoin siihen, että se luottaa liikaa maisemaan ja liian vähän siihen, mitä hahmot tekevät maiseman sisällä.
Peruswestern toimii
Sarjan ytimessä on hyvin tuttu tarina. Pienempi tai haavoittuvampi tila yrittää selviytyä, ja suurempi tila painaa päälle rahalla, suhteilla, uhkailulla ja väkivallan varjolla. Tämä on westernin peruskauraa, mutta juuri siksi se voi toimia myös modernissa muodossa.
Dutton Ranch ymmärtää, että maa ei ole tällaisessa tarinassa vain omaisuutta. Maa on muisti, ylpeys, perintö ja syy tehdä typeriäkin päätöksiä. Kun sarja pysyy tässä ajatuksessa, se löytää tutun mutta toimivan rytmin.
Ongelma syntyy silloin, kun vastakkainasettelusta tulee liian alleviivattu. Iso paha tila on välillä liiankin selvästi iso paha tila, ja pienemmän osapuolen vaikeudet on aseteltu näkyville melko perinteisellä tavalla. Sarja olisi vahvempi, jos se antaisi harmaan alueen levitä enemmän myös vastustajiin.
Tunnelma jää vajaaksi
Yellowstonen vahvuus oli usein siinä, että katsoja ei tiennyt, pitäisikö Duttoneja ihailla, vihata vai pelätä. Dutton Ranch yrittää samaa, mutta se ei vielä onnistu yhtä tehokkaasti. Bethin ja Ripin kohdalla moraalinen ristiriita toimii, koska historia kulkee mukana, mutta uusien hahmojen kohdalla asetelmat ovat suoraviivaisempia.
Sarja on parhaimmillaan hiljaisissa hetkissä. Ripin katse, Bethin piikki, Carterin epävarmuus ja ranchin arjen yksityiskohdat tuovat mukaan sellaista karheutta, jota tämän maailman kuuluukin tarjota. Heikoimmillaan Dutton Ranch muistuttaa katsojaa liikaa siitä, että se on rakennettu jatkamaan menestynyttä brändiä.
Näyttelijät ovat kuitenkin pääosin ok, ja moni heistä tekee materiaalilla sen, minkä voi. Uudet nimet tuovat mukaan uskottavaa kovuutta, mutta kaikki eivät vielä saa riittävästi tilaa kasvaa. Sarja tuntuu paikoin trailerilta jostain suuremmasta tarinasta, joka ei ole vielä kunnolla käynnistynyt.
Katseltava, ei paras
Dutton Ranch on ihan katseltava sarja. Se tarjoaa tuttuja hahmoja, western-henkistä valtakamppailua, komeita maisemia ja riittävästi jännitettä, jotta jaksojen parissa viihtyy. Se ei kuitenkaan yllä Yellowstonen parhaiden kausien intensiteettiin, eikä se ainakaan alussa löydä yhtä vahvaa omaa ääntä.
Sarja on ehkä kiinnostavimmillaan niille, jotka ovat jo valmiiksi kiinni Yellowstone-universumissa. Uudelle katsojalle maailma voi näyttää tyylikkäältä, mutta tunnepanos jää väistämättä ohuemmaksi. Bethin ja Ripin historia antaa kohtauksille painoa, jota käsikirjoitus ei aina itse ehdi rakentaa.
Dutton Ranch ei ole epäonnistuminen. Se on enemmänkin epätasainen jatko-osa, jonka vahvuudet ovat selvät ja heikkoudet yhtä selvät. Sarja tietää, miltä sen kuuluu näyttää, mutta se ei aina tiedä, kuinka paljon sen pitäisi kertoa ja kuinka paljon sen pitäisi vain antaa hahmojen olla.
Mikä toimii ja mikä ei
Sarjan loppupuolella kokonaisuudesta alkaa erottua selvä kaava. Dutton Ranch tekee monta asiaa riittävän hyvin, mutta harvaa asiaa erinomaisesti. Se pitää katsojan mukana, mutta ei pakota katsomaan seuraavaa jaksoa samalla tavalla kuin Yellowstone usein teki.
- Beth ja Rip ovat edelleen sarjan kiinnostavin voima.
- Western-asetelma on tuttu, mutta toimiva.
- Näyttelijät tekevät pääosin varmaa työtä.
- Sarja yrittää kertoa liian monta asiaa liian nopeasti.
- Rytmi on paikoin outo, koska kiireinen juoni ja hitaat maisemajaksot törmäävät.
- Maaseudun kuvaus on komeaa, mutta sitä käytetään välillä täytteenä.
- Kokonaisuus on katseltava, mutta ei lajinsa kärkipäätä.
Dutton Ranch sopii siis parhaiten katsojalle, joka haluaa palata Duttonien maailmaan ilman liian suuria odotuksia. Sarja antaa juuri sen verran tuttua kovuutta ja karheaa perhedraamaa, että se perustelee olemassaolonsa. Samalla se muistuttaa, miksi Yellowstone oli vaikea jatkettava.
Lopputulos
Dutton Ranch on kelpo jatko Kevin Costnerin aikakaudelta tutulle ranch-saagalle, mutta se ei pääse pääsarjan tasolle. Sarja toimii silloin, kun se luottaa Bethiin, Ripiin ja yksinkertaiseen western-jännitteeseen, mutta se horjuu silloin, kun se yrittää rakentaa liian paljon liian nopeasti. Lopputulos on ihan katseltava, paikoin viihdyttävä ja näyttelijöiltään riittävä, mutta parhaiden Yellowstone-tarinoiden rinnalla se jää selvästi kakkoseksi.
