Elokuvien ikimuistoiset kaupunkikuvaukset

Luettavaa

Monet ikimuistoisimmista elokuvista on kuvattu jossain tietyssä kaupungissa, josta koko kaupunki on samalla saanut omaa nimeään ja paikkojaan esille. Tämä on mennyt jopa niin pitkälle, että hyvin menestyneiden ja miljoonia katsojia saaneiden elokuvien kuvauspaikoista on tullut melkoisia turistikohteita, varsinkin jos esimerkiksi kahvilalla tai ravintolalla on oikeastikin se nimi, mikä oli elokuvassa. Tällaisia elokuvateemoja ovat myös uudet kolikkopelit ottaneet valikoimiinsa kuten voit nähdä https://wazamba.com/fi/games/slots sivustolla. Esimerkiksi ruotsalainen NetEnt on lisenssoinut brändättyjä elokuvia ja tv-sarjoja omiin elokuviinsa kuten Narcos, Conan barbaari ja Ritari Ässä.

Elokuvien tutut kaupungit

Jo vuosikymmeniä kaupungit kuten Pariisi, Lontoon, Rooma, New York ja Los Angeles ovat olleet satojen elokuvien kuvauskohteina, ja kuvauspaikat ovat tulleet tutuksi myös matkailijoille, mutta sitten on myös paljon elokuvia, joiden kuvauskohteita ei kerrota niin avoimesti, tai joudut käyttämään vähän salapoliisityötä saadaksesi selville missä esimerkiksi Renny Harlinin viimeisimmät kaupunkikohtaukset hänen elokuvissaan ovat kuvattu. Spoiler: niitä on kuvattu niin Bulgarian elokuvastudioilla, jonne on rakennettu kokonainen elokuvakaupunki, sekä viimeisempinä elokuvan Bricklayer kuvauspaikat Kreikassa, Thessalonikissa.

Monesti näistä kuvauspaikoista etsitään sekä erikoisia nähtävyyksiä, näyttäviä kuvauspaikkoja, mutta myös aivan tavallisia ravintoloita, hotelleita ja asuinalueita. Esimerkiksi Netflixin Marseille-sarjassa on löydetty yhdeksi kuvauspaikaksi aivan tavallinen paikallinen baari, missä miehet pelaavat pelejä kuten kolikkopelit, ja paikallinen organisaatio käy sitten hakemassa tulot…

New York ja Chicago

New York on niin iso kaupunki ja täynnä kaikentyyppisiä paikkoja, samoin kuin Chicago, että niissä kaupungeissa asuu tuhansia amerikkalaisia, jotka eivät koskaan matkusta kauemmaksi kuin oman kaupunkinsa rahat – kaupunki itsessään tarjoaa jo niin paljon koettavaa ja nähtävää – kuten yleensäkin isot miljoonakaupungit ympäri maailmaa. Tiesitkö että mm. Blues Brothers, Gladiators, Hoffa ja Wayne’s World ovat kuvattuja Chicagossa ja itseasiassa pelkästään viime vuonna Chicagossa kuvattiin seitsemän A-luokan elokuvaa, mukaan luettuna The Batman elokuva, ja todella moni amerikkalaisista TV-sarjoista kuvataan joko Chicagossa, Los Angelesissa tai New Yorkissa.

Elokuvien kuvauspaikat turistikohteina

Jos haluat vaikka lähteä itse lomalle kokemaan Mamma Mia! musikaalielokuvan ulkoilmakohtauspaikat, voit matkustaa Kreikkaan Skopeloksen rannoille, tai jos olet enemmän seikkailuelokuvien ystävä, sinua voisi kiinnostaa Indiana Jonesin ja Viimeisen ristiretken kuvauspaikat Jordanian Petrassa. Petran kallioseinämiin tehdyt paikat ovat itseasiassa yksi ns. maailman seitsemästä ihmeestä. Petra on ollut mukana monessa muussakin antiikin ja Egyptin mytologian aikaan sijoittuvissa elokuvissa, eikä ihme, onhan paikka aivan omaa luokkaansa.

Harry Potter on hahmona miljoonien ihmisten seuraama ympäri maailman ja siksi on monelle huojentavaa tietää, että yksi elokuvien paikoista, Skotlannissa sijaitseva Glenfinnanin akvedukti on täysin saavutettavissa oleva paikka. Muutenhan monet Harry Potterin kuvauspaikoista on löydettävissä Englannista, Oxfordin kaupungista, jossa mm. Duke Humfreyn kirjasto sekä New Collegen piha ovat olleet elokuvien kuvauspaikkoina.

Yksi viime vuosien kaikista suosituimmista TV-sarjoista, Game of Thrones, jonka mekin olemme katsoneet alusta loppuun, sisältää myös todella paljon kuvauspaikkoja, joihin tavallinen turisti voi matkustaa. Westeros ei kuitenkaan ole todellisuudessa vain yhdessä paikassa, vaan kuvauspaikkoja löytyy vähän sieltä sun täältä kattaen sekä Maltan, Kroatian ja Espanjan Belfastin studioiden lisäksi… ja arvaatko missä pohjoisen alueiden kuvaukset tehtiin? Kyllä, Islannissa. Ja kyllä, myös GoT ja kolikkopelit ovat löytäneet toisensa ja sukujen vaakunat ovat päässeet pelimaailmoihin.

Ja jos olet Avengers elokuvan fani, niin sen kuvauspaikkoja löytyy Clevelandistä, vaikka iso osa tuotannosta kuvattiinkin New Mexicon studioilla, mutta Avengersien oma laboratorio on itseasiassa 40 metrinen iso alumiininen NASA:lle kuuluva tyhjiö kammio Sanduskyssa vähän Clevelandista länteen.

Pariisi ja Eiffel torni ovat olleet monen elokuvan tunnusomaisia paikkoja, aivan kuten Amelie elokuvalle ja monelle muulle. Amelien ystävät voivat käydä kahvilla Cafe Des Deux Moulinsissa, mikä on oikeastikin olemassa. Tarantinon Kunniattomat paskiaiset toi vastaavasti tutuksi pariisilaisen Bistrot la Renaissancen, joka on rakennettu jo vuonna 1930 ja sopi loistavasti elokuvan tarpeisiin.  Da Vinci koodin elokuva voi tulla mieleen vieraillessasi Saint Sulpicen kirkossa Rue Palatinella ja La La Land Le Caveau du Hochetttesta.

Tähtien sotien kuvauspaikat ovat suosittuja matkakohteita

Monet Tähtien sotien eri elokuvien kuvauspaikoista ovat olleet jo vuosia turistikohteita, alkaen Teneriffan Teiden alueen aavikkokuvauksista aina Guatemalassa kuvattuihin Yavin IV kohtauksiin. George Lucas löysi Guatemalassa sijaitsevat maya rauniot ollessaan kuvaamassa Lontoossa ja nähdessään postikortin paikasta lontoolaisessa matkatoimistossa.

Tähtien Sota elokuvia on kuvattu ympäri maailmaa ja esimerkiksi Irlannista löytyy paikka nimeltä Kerry, jossa on kuvattu mm. Star Wars VII The Forcew Awakens kohtauksia, ja muualla Irlannissa Corkissa, Claressa ja Donegalissa on kuvattu myös Episode VIII kohtauksia.

Hunger Games – Nälkäpeli sarja

Monet elokuvat saavat jatko-osia, toiset sarjat onnistuvat, toiset eivät. Yksi onnistuneista sarjoista oli Nälkäpeli elokuvat, joista Alue 12:n metsä löytyy itse asiasta Pohjois-Carolinasta, Coleman Boundarysta, ja Arena-kuvauksiin käytettiin Dupontin valtionmetsää.

Kaupunkien nimikkoelokuvat

Monet kaupungit ovat saaneet elokuvista oikeasti nostetta itselleen, tai jollekin kaupunginosalle. Esimerkiksi Los Angelesin kiinalaiskorttelit eli Chinatown ovat olleet elokuvissa isossa roolissa jo vuosikymmeniä, ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaan tietävät elokuvien ansiosta, että Los Angelesissa on oma Chinatowninsa.

Jo aiemmin mainittu Blues Brothers ei olisi voinut olla kuvattu missään muualla kuin Chicagossa. Keskusta, Jackson Park ja Wrigley Field ovat niin ”amerikkalaisia” paikkoja kuin mahdollista, mutta ne ovat Chicagossa, joka on myös Aretha Franklinin, Jame Brownin, Ray Charlesin sekä mm. Johnny Lee Hookerin kotipaikka, joten ei ihme että Blues Brothers kuvattiiin nimenomaan Chicagossa, kuten myös moni muu elokuva kuten The Untouchables ja Ferris Bueller’s Day Off.

Me tunnemme ”hyvin” myös tavallaan Miamin – jo vuosikymmeniä sitten suomalaisessa televisiossa pyöri suosittu poliisikaksikko Crockett ja Tubbs eli Miami Vice, jolla on muuten silläkin oma osuutensa kolikkopelit maailmassa, pelillä missä kaahataan timanttiryöstäjien perässä ferrarilla. Mutta tunnetaan Miami monesta muustakin elokuvasta, ja monet niistä liittyvät siihen tosiasiaan, että matka Kuubasta veneellä ei ole kovinkaan vaikeata, joten Miami Blues, Scarface ja mm. The Birdcage asettuvatkin Miamin monimuotoisiin kuvauskohteisiin.

Pysytään vielä USA:ssa ja mennään yhteen maan autokaupunkiin, eli Detroitiin, joka on kokenut viime vuosikymmeninä kovia maan autoteollisuuden ja yleensäkin teollisuuden muutoksissa. Kaupungissa on kuvattu paljon ns. valkoisia elokuvia, ja kaupungin monet ja syvät ongelmat ovat mahdollistaneet paljon elokuvien kuvaamista myös aidoissa Detroitin lokaatioissa. Tuloksena ovat mm. sellaiset elokuvat kuin 8 Mile ja Detroit 9000.

Tulevan matkan suunnittelua

Elokuvien ja sarjojen ystäville löytyy siis niin Euroopasta kuin esimerkiksi USA:sta paljon vierailtavia paikkoja, jos haluaa itse käydä omien suosikkielokuviensa kuvauspaikoilla. Monesti kuitenkin pitää muistaa, että todellisuus ja elokuvat eivät välttämättä kohtaa aivan 1:1, sillä elokuvia leikataan, käsitellään ja muokataan – kuvauksissa on käytettävissä erilaista rekvisiittaa ja valaistuksella saadaan aikaan tunnelma, mitä todellisuudessa voi olla lähes mahdotonta edes kuvitella. Mutta jos sinulla on aikaa ja mahdollisuuksia, mikä jottet lähtisi tutkimaan vaikka Tolkienin Taru Sormusten herrasta kuvauspaikkoja Uudessa Seelannissa.


Muuta luettavaa muilta sivuilta

Uudistettu Espoon eläinsairaala palvelee 24h

Lemmikeillä on nyt mahdollisuus ympärivuorokautiseen sairaalahoitoon myös Espoossa. Uudistunut Espoon Eläinsairaala on tänään aloittanut päivystystoiminnan Suomenojalla, osoitteessa Kurjenkellontie 14. Uudistuneen eläinsairaalan yhteydessä toimii myös Euroopan ensimmäinen urheilukoirien hoitoon erikoistunut klinikka.

Mikä avuksi kun koira ei syö tai nirsoilee?

Koirilla on ruokarohmun maine ja monella koiralla elämä näyttää keskittyvän niihin hetkiin, kun se saa jotain syötävää. Usein koiralle maistuukin kaikki kotiruuasta nappuloihin ja tietenkin kaikki mahdolliset koiranherkut. Jokaisen koiran sisällä ei kuitenkaan asu ruokaa hotkiva ahmatti. Suuri joukko koirista ei haaveile makkarasta ja muusta herkullisesta. Koiran nirsoilu on yleinen ongelma, joka usein huolestuttaa koiran omistajaa. Huoli ei ole täysi aiheeton. Huonosti syövä koira saattaa vähitellen alkaa kärsiä aliravitsemuksen tuomista ongelmista. Ravintoaineiden puutokset aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia. Mikä avuksi kun kyseessä on nirsoileva koira

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa