half man half man

HBO:n ja BBC:n uusi minisarja Half Man alkaa huhtikuussa

Sekalaista

Emmy-palkitun Richard Gaddin uutuussarja kertoo veljeydestä ja väkivallasta. Kuusiosainen minisarja käynnistyy HBO Maxilla huhtikuussa.

Emmy-palkitun Richard Gaddin (Baby ReindeerAgainst the Law) luoma ja tuottama HBO:n ja BBC:n uutuussarja Half Man saa ensi-iltansa HBO Maxilla huhtikuussa. Minisarja koostuu kuudesta jaksosta.

Niall ja Ruben ovat veljeksiä. Eivät verisukulaisia, mutta niin lähellä kuin voi olla. Toinen heistä on hurja ja uskollinen, toinen nöyrä ja lempeä. Kaksikko oli nuorena erottamaton – he tulivat toistensa elämään kuoleman ja olosuhteiden kautta, eikä heillä ollut muuta kuin toisensa. Mutta kun Ruben ilmaantuu Niallin häihin kolme vuosikymmentä myöhemmin, kaikki näyttää muuttuneen. Hän on jännittynyt. Petollinen. Ei vaikuta omalta itseltään. Ja pian väkivaltainen purkaus vie meidät takaisin menneisyyteen, läpi 80-luvun kohti nykypäivää. Half Man kertoo, mitä näiden rikkinäisten miesten elämässä tapahtui noiden 30 vuoden aikana. Kuudesta jaksosta koostuva minisarja käsittelee veljeyttä, väkivaltaa ja miesten välisten suhteiden äärimmäistä haurautta. Kun kaikki luhistuu, läheisimmät ihmissuhteet särkyvät joskus kaikista kipeimmin.

Sarjan rooleissa nähdään Richard Gadd, Jamie BellStuart CampbellMitchell RobertsonNeve McIntoshMarianne McIvorCharlie De MeloBilal Hasna, Julie CullenAmy MansonAnjli MohindraTim DownieTom AndrewsPhilippine VelgeStuart McQuarrieSandy BatchelorPiers EwartScot Greenan sekä Charlotte BlackwoodCalum Manchip ja Kate Robson-Stuart

Half Man on Richard Gaddin luoma ja käsikirjoittama. Gadd toimii myös sarjan vastaavana tuottajana. Sophie Gardiner ja Anna O’Malley toimivat myös vastaavina tuottajina yhdessä BBC:n Gaynor Holmesin ja BBC Scotlandin Gavin Smithin kanssa. Sarjan ovat ohjanneet Alexandra Brodski ja Eshref Reybrouck. Mam Tor Productionsin vastaavina tuottajina toimivat Tally Garner ja Morven ReidHalf Manin ovat tuottaneet BBC:lle ja HBO:lle Mam Tor Productions yhdessä Thistledown Picturesin kanssa. Sarjaa tukee Screen Scotland.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa