Katselusuositus: Gomorra (sarja)

Arvostelu HBO Suoratoisto

cMoren uudessa HBO-sarjojen kanavaosassa on saatavilla vuonna 2008 ensi iltansa saaneen italialaisen elokuva Gomorran oma jatkotarina eli tv-sarja. Se kertoo tarinan Napolin mafiasta, Camorrasta ja elämästä mafiaperheen jäsenenä. Elokuvasarjan on ohjannut Matteo Garrone ja se perustuu Roverto Savianon kirjaan Gomorra: Mafian valtakunta.
Elokuva joka tehtiin ennen sarjaa (2008) on saanut Cannesin Grand Prix palkinnon ja joulukuussa 2008 useampiakin Euroopan elokuva-akatemian palkintoja. Gomorra elokuvan hälkeen Garrone sai lisää hyviä elokuvatilauksia, mutta Gomorra oli hänen läpilyöntinsä.

Kerrotaan, että alkuperäisen kirjan kirjoittanut Saviano joutui piileksimään kirjan ilmestymisen jälkeen, sillä kirja kuvaa nimenomaan Napolin mafian toimia ja Gomorran vaikutuksia alueella.

TV-sarja alkoi 2014 ja nyt 2019 julkaistiin sen neljäs tuotantokausi. Pääosissa on nähty mm. Salvatore Esposito, Marco D’Amore ja Christiana Dell’Anna. Sarja on arvostelu IMDb listoilla 24 779 kertaa arvosanalla 8,7/10 ja itse annamme tälle sarjalle 9+ arvosanan.

Gomorra ei ole vain yksi vaan monta rikollisperhettä

Gomorra on kertonut Napolin rikollisjengeistä, ja siitä mistä ne saavat rahansa, millaista niiden sisäinen kulttuuri on, ja kuinka kylmää kyytiä sisäiset ristiriidat aiheuttavat. Elokuva kertoo hyvin, kuinka voit valita kenen kansssa menet naimisiin mutta et, kenen sukuun synnyt.

Elokuva ei sovi heikkohermoisille, mutta niille jotka tykkäävät sarjasta, missä tapahtuu ja on jännitystä, eikä ole amerikkalainen Hollywood-tuotanto, tässä on neljän kauden ajaksi katseltavaa – me odotamme jo innolla seuraavaa kautta.

Jokainen jaksa seuraa toistaan ja tarina kehittyy jakso jaksolta.

Brutaalia toimintaa

Tämä italialainen sarja ei tarjoa amerikkalaisten sarjojen tyylisiä hienosteluja tai erikoistehosteita, vaan antaa raa-an ja varsin todenmukaisen kuvan, millaista on elää mafian alueella tai huonolla tuurilla, syntyä perheeseen, joka on mafian palkkalistoilla.

Elokuva kertoo siitä, kuinka eri rikollisperheet suojelevat omaa aluettaan mutta ovat myös helposti valmiita sotaan, jos toisen kaupungin osan rikollisperheen jäsenet erehtyvät tekemään kauppaa väärällä alueella. Huumeet, aseet ja isot määrät rahaa liikuu tässä pelissä, jossa ihmisen hengen arvo lasketaan seteleissä, grammoissa ja uskollisuudessa.

Napoli ja Gomorra

Koko sarja tapahtuu lähes yksinomaan yhdessä kaupungissa ja suurimmaksi osaksi sen yhdessä kaupunginosassa ja sarja näyttää rikollisten töitä raaimmilla mahdollisella tavalla. Pääosaa esittävä alue Napolissa, Le Vele di Scampia -korttelit ollaan nyt vetämässä Napolissa maan tasalle.

Kaiken pohjalla oli siis kirja. Toimittaja-kirjailija Roberto Saviano tutki, liikkui ja työskenteli Napolin pahamaineisimmilla alueilla ja värväytyi ryhmittymien hanttihommiin. Hän näki sisältäpäin, miten Systeemiksi kutsuttu järjestelmä toimii. Rikollispomojen leveän elämän lisäksi sen todellisuuteen kuuluvat veriset valtataistelut ja murhat: vuoden 1979 jälkeen Napolin seudulla on tapettu 3 600 ihmistä.

Savianon haastattelu 2019:


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Mikä on internetin nopeustesti?

Internetin nopeustesti on välttämätön työkalu verkkosivuston omistajille ja käyttäjille. Se mittaa internet-yhteyden nopeuden, joka vaikuttaa suoraan sivuston latausaikaan. Nopeustesti mittaa internet-yhteytesi lataus- ja lähetysnopeudet. Se antaa selkeän kuvan siitä, kuinka nopeasti sivustosi latautuu eri käyttäjille eri puolilla maailmaa. Nopeampi latausaika parantaa käyttäjäkokemusta ja vaikuttaa myönteisesti hakukoneiden sijoitukseen. Suosittuja sivustoja, jossa nopeutta voi testata on mm speedtest tai DNA nopeustesti.

Suomen Presidentinvaalit 2024

Suomen presidentinvaalit 2024 ovat vaalit, joissa valitaan maan valtionpäämies. Vaalit järjestetään joka kuudes vuosi, ja niihin osallistuvat ehdokkaat keräävät kannatusta äänestäjiltä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, nimittää hallituksen, ja hänen roolinsa on enimmäkseen edustuksellinen. Vaalit käydään suoralla kansanäänestyksellä, ja voittaja tarvitsee yli puolet äänistä tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella kaksi suosituinta ehdokasta kilpailevat keskenään. Tutustu Suomen presidentinvaalit 2024 aiheeseen.

Mobiilimaksaminen yleistyy kaupassa – Maksa ostokset käteväsi puhelimella

Miten maksaa puhelimella kaupassa? Puhelimella maksaminen tarjoaa poikkeuksellista nopeutta ja helppoutta kaupassa asioimiseen. Älypuhelimessa olevat maksusovellukset mahdollistavat sujuvan maksuprosessin ilman käteisen tai kortin käyttöä. Suosituimmat maksusovellukset ovat mm. MobilePay ja Google Pay maksaminen

Iskunkestävä Puhelin – Luotettava kumppani kaikissa seikkailuissa

Iskunkestävä puhelin on välttämätön kumppani aktiiviselle elämäntavalle. Se tarjoaa suojaa pudotuksilta, kolhuilta ja vedenroiskeilta, jotta voit huoletta seikkailla missä tahansa ympäristössä. Iskunkestävät puhelimet eivät tingi suorituskyvystä, vaan tarjoavat silti nopeat yhteydet, terävän näytön ja pitkän akunkeston. Älä enää pelkää vaurioita tai särkyviä näyttöjä – iskunkestävä puhelin on ratkaisu, joka mahdollistaa seikkailut pelotta!

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged