Kotimaisen kulttuurin rahoitus on puheenaihe, joka nousee esiin aina tasaisin väliajoin. Etenkin taantuma-aikoina leikkaukset kohdistuvat usein kulttuuriin ja tukirahoitusten saanti elokuvien ja tv-sarjojen tekoon vaikeutuu. Vaikeina aikoina kulttuuria kuitenkin tarvitaan ja onneksi tuotantoihin on nykyisin saatavilla myös vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja.
Lue mitkä ovat kotimaisen elokuvatuotannon rahoitusmahdollisuudet Suomessa ja mitä vaihtoehtoja globaalit rahoitusmarkkinat tarjoavat.
Tuotantojen rahoitus perinteiseen tyyliin
Suomen elokuva ja tv-sarjojen rahoitusta on perinteiseen malliin totuttu rahoittamaan säätiöiden tuilla sekä kotimaisten kanavien tukemana. Kotimaiset kanavat, YLE sekä kaupalliset kanavat, tarjoavat yhä oman osansa kotimaisen televisiotuotannon tukemiseen.
Säätiöistä tunnetuin ja pitkäikäisin alalla on varmasti Suomen elokuvasäätiö (SES), joka tarjoaa tukea elokuvan tuottamisen lukuisiin tarpeisiin tarjoamalla kehittämis-, tuotanto- ja levitystukea. Suomen elokuvasäätiön tukea voi hakea lyhyt-, pitkä- ja dokumenttielokuville sekä sarjoille.
Elokuva ja tv-puolella on myös lukuisia muita säätiöitä ja yksityisiä toimijoita, joilta voi hakea rahoitusta. Tällaisia ovat esimerkiksi:
– Business Finland (Audiovisual Production Incentive) –> Jakaa tukea kansainvälisesti suuntautuneille tuotannoille 25 % tuotantokannustimella.
– AVEK (Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus) –> Tukee lyhytelokuvia, dokumentteja ja mediataideprojekteja.
– Taike (Taiteen edistämiskeskus) –> Myöntää apurahoja elokuvantekijöille ja audiovisuaalisille projekteille.
– Alueelliset elokuvakomissiot ja -säätiöt kuten Pohjois-Suomen Film Commission ja Pirkanmaan elokuvakeskus –> Tukevat paikallisia tuotantoja.
– Koneen Säätiö –> Tukee taiteellisia ja kulttuurisia projekteja.
– Jenny ja Antti Wihurin rahasto –> Apurahoja luoville aloille.
– AVEKin kohderahastot –> Tiettyihin projekteihin suunnatut tukimuodot.
Elokuvatuotannon rahoitushakemusten aikataulut vaihtelevat rahoittajatahon mukaan. Myös hakemusten käsittely vaihtelee, mutta yleinen käsittelyaika on vähintään 2 kuukautta. Tunnetusti hakemuksiin voi olla vaikea saada rahoitusta ja niiden laatimiseen onkin hyvä käyttää aikaa.
Jos tuotannon toteuttaminen kieltävästä päätöksestä huolimatta kutkuttelee, tai jos tarvitset lisärahoitusta budjetin tueksi, lainat tarjoavat hyvän kanavan saada suunnitelmat toteutettua.
Laina ja muut rahoitusmahdollisuudet
Suomessa lainarahoitusta voi hakea useista eri lähteistä riippuen tuotannon tarpeista ja mittakaavasta. Lainaa voi hakea vakuudellisena tai vakuudettomana.
Perinteiset pankit tarjoavat vaihtelevasti lainoja elokuvien tekoon, mutta yleensä lainansaanti edellyttää pätevää takaisinmaksusuunnitelmaa. Vakuudet sisältyvät pankkilainaan. Lainantakausta voi yrittää hakea Finnveralta, mikäli omat vakuudet eivät riitä tai niitä ei ole.
Elokuvalle voi hakea yrityslainaa, mikäli elokuvan tuottava yhtiö on rekisteröity yritys. Elokuvalle voi hakea myös yksityisiä sijoittajia ja sponsoreita. Esimerkiksi yritykset voivat saada toivottua näkyvyyttä elokuvan kautta, mikä voi innostaa sponsoritoimintaan.
Jos vakuuksia tai takuita ei ole, tai lainansaannilla on kiire, silloin vaihtoehdoksi jää erilaisten vakuudettomien lainojen hakeminen.
Yksi kulttuuriprojekteille yleistynyt laina- tai rahoitusmalli on myös joukkorahoitus. Kotimaiselle taiteelle ja kulttuuriprojekteille käytetty joukkorahoitusalusta on mesenaatti.me. Joukkorahoitus tuo tuotannolle rahoituksen lisäksi ennakkonäkyvyyttä ja testaa sen vetovoimaa. Jos tuotannolla on jo ennakkosopimuksia esimerkiksi levittäjien tai suoratoistopalveluiden kanssa, sille hakea factoring- tai laskurahoitusta ennakkoon tulevia tuloja vastaan.
Vaihtoehtoja siis on. Mutta jos edelleen tuotannosta jää pieni osuus vaille rahoitusta, tai budjettiin tulee yllättäviä menoja, vakuudettomat verkkolainat voivat paikata tätä aukkoa nopeasti.
Vakuudeton pienlaina elokuvan tueksi
Usein elokuvan budjetti venyy tai tuotanto kohtaa odottamattomia haasteita. Ne saattavat vaatia rahoitusta, pienlainoja ja -luottoja on mahdollista hakea nopeallakin aikataululla.
Netissä haettujen lainojen perustaksi ei vaadita tuotannon esittelyä. Ne eivät myöskään edellytä takauksiin tai vakuuksiin perehtymistä, mikä säästää jo itsessään aikaa. Lainaa voi saada 1000–70000 € väliltä.
Ainoa verkkohakemukseen käytetty aika on hakijan pohdinta, millaisella aikataululla lainan takaisinmaksu on mahdollinen suorittaa. Sitä edullisemmaksi laina tulee, mitä nopeammin laina maksetaan takaisin. On hyvä huomioida, että lainan voi maksaa ennakoitua aiemmin takaisin, mutta osa lainanmyöntäjistä perii tällöin erillistä maksua, jolla se kompensoi menetettyjä lainakuluja.
Yleisesti vakuudettomissa lainoissa on korkeammat korot kuin muissa tuotannon rahoitusvaihtoehdoissa. Korot ovat osin pankkikohtaiset, siksi niitä kannattaa vertailla. Jos lainaa on mahdollista hakea samassa taloudessa asuvan puolison kanssa, lainan voi saada huokeammilla kuluilla. Korkojen päälle tulevat lisäkulut ovat täysin lainanmyöntäjästä kiinni, joten ne ovat myös kohta, jota kannattaa tarkastella.
Kaikista helpoin ja nopein kanava vakuudettomien lainojen hakuun onkin valmiit vertailusivustot, jotka hakevat edullisimmat lainat veloituksetta. Sivusto tekee niin sanotusti esikarsinnan lainanhakijan puolesta ja esittelee parhaat lainatarjoukset läpinäkyvästi siten, että lainan kokonaiskulut on helposti nähtävillä.
Vertailusivuston käyttö on ilmaista, mutta myös lainassa ja ajassa on sen kautta mahdollista tehdä isoja säästöjä. Tarjouksen hyväksyttyäsi, laina on tilillä viimeistään muutaman pankkipäivän sisällä.
Globaalit rahoitukset ja yrityslainat elokuvatuotannon rahoittamiseen
On hyvä muistaa, että kansainvälistyvässä maailmassa myös elokuva ja tv-tuotantojen rahoituksen hakeminen on mahdollista toteuttaa kansainvälisiä kanavia hyödyntäen. Rahoitusvaihtoehtoja tarjoavat esimerkiksi:
– Suoratoistopalvelut kuten Netflix, Viaplay ja HBO Nordic, jotka voivat ostaa sisältöä tai osallistua tuotantoihin tarjoamalla ennakkomaksuja.
– Kansainväliset joukkorahoitusalustat kuten Kickstarter ja Indiegogo.
– Eurimages (Euroopan neuvoston elokuvarahasto) ja Creative Europe -tuet, jotka myöntävät yhteistuotantotukea eurooppalaisille elokuville.
Kansainvälisten yrityslainojen hakeminen elokuvatuotantoon voi olla haastavampaa kuin kotimaisten, mutta se on mahdollista. Lainojen tarjoajia runsaasti ja niitä tarjoavat esimerkiksi:
– Kansainväliset rahoituslaitokset ja pankit
– Euroopan investointipankki (EIB) tarjoaa lainoja luoville aloille.
– Yksityiset kansainväliset pankit (esim. HSBC, Firmenkredit, Deutsche Bank ja BNP Paribas voivat rahoittaa suuria tuotantoja.)
– Yksityiset sijoittajat ja riskirahoittajat
– Film Finance Fund on kansainvälinen sijoitusrahasto, joka tukee elokuvatuotantoja.
– Goldfinch Entertainment on brittiläinen tuotantorahoittaja elokuville ja sarjoille.
– Hedge fund -sijoittajat (osa hedge-rahastoista rahoittaa suuria elokuvahankkeita).
– Vertaislainapalvelut ja fintech-yritykset kuten esimerkiksi Bedriftslån, Erhvervslån, Ärilaen ja Kredyt dla Firm.
– Funding Circle ja Business Loans ovat yhdysvalloissa toimivia yrityslainapalveluita.
– Lendio, Business Loan & Kabbage tarjoavat pk-yrityslainoja myös luoville aloille.
Muista, että voit hyvin yhdistellä kotimaisia sekä kansainvälisiä rahoituslähteitä. Voit esimerkiksi saada SES:n tai AVEK:n tukia ja yhdistää niihin kansainvälisen lainan tai yksittäisen sijoittajan rahoituksen. Tai jos saat ennakkosopimuksen suoratoistopalvelun kanssa, voit hakea kotimaassa vakuudetonta lainaa sen tueksi.
Kuinka kansainvälisen rahoituksen hakuun kannattaa varautua
Kansainvälisille lainamarkkinoille lähdettäessä yrityksen on hyvä etukäteen valmistautua lainahakemuksen laatimiseen. Usein lainansaanti voi vaatia perusteellista selontekoa.
Kun haet lainaa ulkomailta, varaudu ainakin näihin:
– Yrityksen rekisteröinti ja luottotiedot -> moni kansainvälinen rahoittaja vaatii, että yrityksesi on rekisteröity EU:ssa tai Yhdysvalloissa.
– Vakuudet ja takaisinmaksusuunnitelma -> kansainväliset lainanantajat haluavat yleensä joko vakuuksia tai sopimuksia tulevista tuloista.
– Verotus ja oikeudelliset asiat -> tarkista verosopimukset ja yrityksesi oikeudellinen asema
Aluksi voi olla hyvä hakea pienempiä rahoituslähteitä ja yhdistää ne suurempiin lainoihin. Huomioi, että kansainvälisissä lainahauissa voi olla hyödyllistä käyttää asiantuntijaa, joka tuntee eri rahoitusvaihtoehdot. Rahoituskonsultin käyttö on ulkomailla hyvin yleistä.
Jos mahdollista, neuvottele tai vertaile lainaehdot kuten takaisinmaksu ja korot. Varmista, että ne sopivat tuotantosi aikatauluun ja levitystuloihin. Mutta ennen tätä valmistele liiketoimintasuunnitelma huolellisesti ja määrittele rahoitustarve. Etene esimerkiksi näin:
1. Selvitä tarvittava lainasumma. Kuinka paljon rahoitusta tarvitset ja miten se jaetaan eri tuotantovaiheisiin?
2. Laadi liiketoimintasuunnitelma. Kansainväliset lainanantajat haluavat nähdä selkeän suunnitelman. Suunnitelman on hyvä sisältää:
– tuotannon budjetti sekä kaikki rahoituslähteet
– hyvin hahmoteltu takaisinmaksusuunnitelma (tärkeä osa suunnitelmaa)
– lisäksi levityssuunnitelma ja mahdolliset sopimukset suoratoistopalveluiden kanssa (esim. Netflix, Amazon, YLE).