Mika Kaurismäki kuvaa Lapissa uutta elokuvaansa Mestari Cheng

Ajankohtaista Elokuvat

Elokuvan näyttelijät ja kuva kuvauksista julki tänään.

Mika Kaurismäki on käynnistänyt uuden elokuvansa kuvaukset Suomen Lapissa. Mestari Cheng kertoo kiinalaisesta mestarikokki Chengistä, joka saapuu poikansa kanssa suomalaiseen syrjäkylään. Elokuvan pääosissa nähdään Chu Pak Hong (Cheng), Anna-Maija Tuokko (Sirkka), Lucas Hsuan (Nunjo), Kari Väänänen (Romppainen) ja Vesa-Matti Loiri (Vilppula). Elokuvaa kuvataan Raattamassa, Kittilässä, Sodankylässä ja Kiinassa. Elokuva on ensimmäinen suomalais-kiinalainen näytelmäelokuva kautta aikojen.

Mestari Cheng on omalla tavallaan elokuva globalisaatiosta – positiivisessa hengessä ja ruohonjuuritasolla. Se on kahden aivan erilaisista kulttuureista tulevan tavallisen ihmisen yllättävä ja lopulta heidän maailmojaan muuttava kohtaaminen”, ohjaaja-tuottaja Mika Kaurismäki sanoo.

Hongkongilainen Chu Pak Hong  esittää elokuvan nimiroolin; hän on taitava ja palkittu näyttelijä, joka on tehnyt  paljon töitä teatterissa ja valittu pari vuotta sitten parhaaksi hongkongilaiseksi näyttelijäksi. Hänen uransa elokuvanäyttelijänä on kovassa nousussa ja olen  iloinen, että juuri Mestari Cheng on hänen ensimmäinen kansainvälinen elokuvansa. Hän on kuin luotu rooliin ja muodostaa hienon parin Anna-Maija Tuokon kanssa, Kaurismäki kiittää.

Elokuvan on käsikirjoittajanut Hannu Oravisto. Elokuvan kuvaa Jari Mutikainen. Elokuvan tuottaa Marianna Films yhteistyössä kiinalaisen QianJi Culture Co. Ltd. Hangzhou:n kanssa. Elokuvan levittää SF Studios ja se tulee elokuvateattereihin vuonna 2019. Elokuvan kansainvälisenä myyntiagenttina toimii Yellow Affair. Suomen tv-oikeudet on ostanut Yle.

Lapin viestintä- ja markkinointitoimisto House of Laplandissa toimiva Lapin elokuvakomissio on auttanut tuotantoa muun muassa kuvauspaikkojen, paikallisen työryhmän ja palveluntarjoajien etsimisessä.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged