Muumimuseon sadastuhannes asiakas koki iloisen yllätyksen

Ajankohtaista

Maailman ainoassa Muumimuseossa kävi tänään museon sadastuhannes asiakas. Hän oli toijalalainen Hanne Leskinen, joka saapui museovierailulle työporukan tykypäivän merkeissä.

– Aivan ihana yllätys! Olin kukkaron kanssa varautunut, että ostan ensimmäisen muumimukini tällä reissulla, mutta se taisikin tulla nyt yllätyspakettini mukana, nauraa ensimmäistä kertaa Muumimuseoon saapunut Leskinen.

Perinteikkään kukituksen lisäksi Muumimuseo, Tampere-talo ja Visit Tampere järjestivät Leskiselle yllätyslahjan, joka sisälsi mm. Muumimuseon emalimukin, museon omaa kahvia ja suklaata sekä muuta muumiaiheista oheistavaraa.

– Meidän tykypäivillemme Muumimuseo oli ainoa vaihtoehto, kaikki halusivat tänne. Nyt tästä tuli entistäkin ikimuistoisempi reissu, kertoo Nordic Henkilöstöpalvelut Oy:n museovierailusta vastannut suunnittelija Outi Huhtala.

Tampere-talossa sijaitseva Muumimuseo on ollut suosittu käyntikohde avautumisestaan 17.6.2017 lähtien. Vuonna 2017 kävijöitä oli reilun puolen vuoden aikana yli 71 000 ja nyt toukokuussa saavutettiin 100 000 kävijän raja, joka on alun perin määritelty museon vuositavoitteeksi.


Muuta luettavaa muualta

LG:n WashTower-pesutorni tulossa Suomeen

LG:n uusi kompakti mutta suurikapasiteettinen pesutorni sopii sekä pieniin tiloihin että isompien talouksien tarpeisiin. LG:n edistyksellinen tekoäly pidentää vaatteiden elinkaarta optimoimalla pesuohjelman pyykin painon sekä kankaiden laadun mukaan. Energiatehokkaat koneet auttavat kotitalouksia säästämään sähkölaskuissaan.

Eetu “Eedspeaks” Pesonen

Eetu “Eedspeaks” Pesonen on suomalainen nettisisällön konkari, videobloggaaja ja podcastaaja. Hänen YouTube-kanaval­laan eeddspeaks on yli 325 000 tilaajaa. Pesonen on kasva­nut internetin äärellä, mikä tarjoaakin täydellisen alustan ihmishistorian tapahtumien tutkimiselle. 

Mitkä olivat DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022?

Älypuhelin löytyy melkein jokaiselta suomalaiselta aina lapsesta vanhempaan ikäryhmään asti. Markkinoilta löytyy monen valmistajan eri mallisia älypuhelimia. Näihin eri malleihin voit tutustua vaikka dna puhelimet aiheiseen uutiseen.

Digipostipalvelu Kivra

Ruotsin valloittanut digipostipalvelu Kivra kasvaa vauhdilla myös Suomessa. Jotta palvelu olisi mahdollisimman laajasti suomalaisten saatavilla, Kivra-sovellus on nyt ladattavissa myös Huawein AppGallery-sovelluskaupassa.

Telia 5G kartta

DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko aloittaa kattavan 5G-verkon rakentamisen Loviisassa ja Pyhtäällä maanantaina 10. lokakuuta. Nopeamman 5G-verkon rakentamisen myötä myös 4G-yhteydet paranevat alueella. Paremmille yhteyksille on tarvetta, sillä mobiilidatan käyttö on moninkertaistunut Suomessa viime vuosina. Tutustu Telia 5G kartta aiheeseen.

Garmin Venu 2 GPS – Älykello jolla voi soittaa ja paljon muuta

Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello, jolla voit soittaa puheluita sekä käyttää yhteensopivan älypuhelimen virtuaaliavustajaa tekstiviestien lähettämiseen, kysymysten esittämiseen.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged