Olen suomalainen-elokuvan musiikkivideo

Elokuvat

Ohesta voit katsoa kauniin Olen suomalainen -musiikkivideon, joka lomittaa Aleksi Mäkelän ohjaaman elokuvan ja Kari Tapion perheen elämän kotivideoiden muodossa. Kari Tapion elämään perustuva Olen suomalainen -elämäkertaelokuva tulee ensi-iltaan 13.9.2019. Elokuvan päärooleja näyttelevät Matti Ristinen ja Tiina Lymi. Elokuva kertoo Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran elämänpituisen rakkaustarinan. Nuorena Karina ja Piana nähdään elokuvassa Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola.

Viime vuonna kuvatussa elokuvassa nähdään valtava joukko suomalaisen musiikin historian merkkihenkilöitä. Dannyä näyttelee Iikka Forss, Ilkka Vainiota esittää Ilkka Heiskanen, Toivo Kärjen roolin näyttelee Aake Kalliala, Reijo Taipaleen Joni Leponiemi ja Fredin roolissa nähdään Mikko Töyssy. Säveltäjä Veikko Samulia näyttelee Mikko Kouki ja sanoittaja Chrisse Johanssonia Joanna Haartti. Sakari Kuosmanen on elokuvassa roudari Pussinen.

Olen suomalaisen ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle ja se on tehty yhteistyössä Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran poikien Joona, Jani ja Jiri Jalkasen kanssa. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Marko Leino ja Tomi Tuikkala, se on Solar Filmsin ja Nummela Filmin yhteistuotantoa ja sen levittää Nordisk Film.

Elokuvan ensi-illan jälkeen alkaa mittava elokuvan ja Kari Tapion tribuuttikonserttien yhteiskiertue, jonka aikana nähdään elokuva ja kuullaan Kari Tapion aikanaan esittämiä lauluja. Konsertissa esiintyy Kari Tapion orkesteri Hänen orkesterinsa solisteinaan Jani Jalkanen ja Dimitri Keiski. Kiertue alkaa 13.9. Ylläkseltä ja päättyy 22.11. Saloon. Muut kiertuepaikkakunnat ovat Kemijärvi, Raahe, Muhos, Kiuruvesi, Kalajoki, Ylivieska, Imatra, Kuusankoski, Lohja, Rauma, Naantali, Pori, Kyrö, Klaukkala, Karkkila ja Järvenpää. Kiertue matkaa myös Fuengirolaan Espanjaan, jossa luvassa on viisi erikoisiltaa lokakuussa, jolloin elokuva nähdään paikallisessa elokuvateatterissa kolme kertaa, minkä lisäksi paikallisessa ravintolassa on kaksi konserttia. Elokuva nähdään normaalisti elokuvateattereissa kautta maan 13.9. lähtien. 

Elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä tunnetaan muun muassa Solar Filmsin tuottamista menestyselokuvista Häjyt, Pahat Pojat, Matti, Rööperi ja Kotirauha, kulttisarjasta Kylmäverisesti sinun sekä lukuisista muista elokuvista ja tv-sarjoista. Aleksi Mäkelälle myönnettiin Elokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2009.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Hän menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2010. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Lisäksi hänet valittiin Emma-gaalassa parhaaksi miespuoliseksi artistiksi vuosina 1999 ja 2005.

www.solarfilms.com
www.nordiskfilm.fi
https://www.facebook.com/SolarFilmsInc/


Elokuvan tiedot

Ohjaus
Aleksi Mäkelä

Tuottajat
Markus Selin, Jukka Helle

Käsikirjoitus
Marko Leino, Tomi Tuikkala

Kuvaus
Pini Hellstedt F.S.C.

Lavastus
Pirjo Rossi

Pukusuunnittelu
Anu Pirilä

Maskeeraussuunnittelu
Laura Rantaniemi

Äänisuunnittelu
Jyrki Rahkonen

Musiikki
Lasse Sakara, Kalle Chydenius

Leikkaus
Kimmo Taavila


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Arvontahullut innostuvat mahdollisuudesta voittaa

Arvontahullut ovat ihmisiä, jotka rakastavat osallistua kaikenlaisiin arvontoihin ja kilpailuihin. Heidän mielestään on jännittävää ja hauskaa odottaa, että onnenpyörä pysähtyy heidän kohdalleen tai että heidän numeronsa arvotaan voittajaksi. Arvontahullut tietävät, että voittaminen on vain tuurista kiinni, mutta he eivät anna sen lannistaa itseään. He ovat valmiita kokeilemaan onneaan uudelleen ja uudelleen, sillä he tietävät, että seuraava voitto saattaa olla aivan nurkan takana.

Clas Ohlson Tampere – Löydä kaikki tarvitsemasi kätevästi yhdestä paikasta

Clas Ohlson Tampere on monipuolinen kauppa, josta löydät kaiken tarvitsemasi kodin ja vapaa-ajan tarvikkeisiin. Kauppa sijaitsee kätevästi Tampereen keskustassa, joten se on helppo löytää ja siellä on aina mukava asioida. Clas Ohlsonilla on laaja valikoima erilaisia tuotteita, kuten työkaluja, kodinelektroniikkaa, askartelutarvikkeita ja paljon muuta. Lisäksi kaupasta löytyy myös hyödyllisiä palveluita, kuten avaimen tekoa ja patterin vaihtoa. Clas Ohlson Tampere on todellinen löytöpaikka kaikille, jotka tarvitsevat käteviä ja laadukkaita tuotteita arkeensa.

Kotieläimet tuovat iloa ja rauhaa arkeen

Kotieläimet ovat ihania kumppaneita, jotka tuovat paljon iloa ja rauhaa arkeen. Ne ovat uskollisia ja rakastavia, ja niiden seurassa on aina mukavaa olla. Kotieläimiä voi olla monenlaisia, kuten koiria, kissoja, kaneja tai vaikka kanoja. Jokaisella eläimellä on oma persoonallisuutensa ja tarinansa, ja niiden kanssa vietetty aika on aina arvokasta. Kotieläimiä hoitaessa oppii myös vastuullisuutta ja huolehtimista toisesta olennosta. Niiden läsnäolo rauhoittaa mieltä ja auttaa unohtamaan arjen stressit. Kotieläimet ovat todellinen aarre, joka ansaitsee rakkautta ja kunnioitusta.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa