Possession vie SkyShowtimen katsojan Jamaikan painajaisiin – tässä sarjassa kauhu voittaa jännityksen

SkyShowtimen Possession näyttää alkuun perintöriidalta, jonka voisi kuvitella kasvavan rauhallisesti brittiläiseksi mysteeriksi. Sarja tekee kuitenkin melko nopeasti selväksi, ettei se aio pysyä oikeussalidraaman tai tavallisen jännityssarjan rajoissa. Jamaikalle sijoittuva tarina alkaa vetää katsojaa kohti yliluonnollista kauhua, jossa menneisyys ei vain kummittele vertauskuvallisesti.

Sarjan vahvin puoli löytyy juuri tästä tunnelmasta. Possession ei ole erityisen nopea sarja, eikä sen tarvitsekaan olla, sillä viiden jakson tarina rakentuu hiljalleen paikoista, kasvoista ja tunteesta, että jokin on pahasti pielessä. Katsojan kannattaa silti varautua siihen, että jännityksen sijaan vastaan tulee lopulta varsin selvästi kauhuun nojaava kokonaisuus.

Perintö vie Jamaikalle

Gugu Mbatha-Raw esittää Claudiaa, kunnianhimoista lakimiestä, joka saa tehtäväkseen selvittää erikoista perintökiistaa. Varakkaan Connaught-suvun omaisuuden pitäisi normaalisti kulkea Oliver Connaughtille, jota näyttelee Jonny Lee Miller, mutta testamenttiin on ilmestynyt jamaikalainen Cudjoe East.

Claudia matkustaa asian vuoksi Jamaikalle ja päätyy Hope Hillin vanhalle tilalle. Paikka ei kuitenkaan ole hänelle täysin vieras, sillä sama talo on ilmestynyt hänen painajaisiinsa jo ennen matkaa. Tässä kohdassa Possession pudottaa ensimmäisen kunnollisen vihjeen siitä, millaista sarjaa katsoja oikeastaan on katsomassa.

Alkuasetelmassa olisi hyvin voinut rakentaa tavallisen mysteerin. Testamentti, suuri omaisuus, tuntematon perijä ja aristokraattinen suku tarjoavat siihen kaikki tarvittavat palaset, mutta sarjan kiinnostus on muualla.

Tämä sisältö on estetty, koska se vaatii markkinointievästeitä.

Hyväksy markkinointievästeet

Menneisyys ei pysy haudattuna

Hope Hill ei ole vain vanha kartano. Tila on entinen plantaasi, jonka historia liittyy Jamaikan siirtomaamenneisyyteen ja orjuuteen, ja juuri tästä sarja rakentaa tarinansa raskaimman pohjan.

Possession liikkuu nykyhetken ja menneisyyden välillä. Vanhoihin tapahtumiin palataan vähitellen, ja samalla katsoja alkaa ymmärtää, miksi nykyinen perintökiista on vain pieni osa paljon suurempaa kokonaisuutta.

Tarinan historiallinen kerros antaa sarjalle enemmän painoa kuin tavallisessa kummitustalotarinassa olisi. Samalla syntyy myös Possessionin suurin ongelma, sillä sarja yrittää käsitellä yhtä aikaa perintöä, kolonialismin seurauksia, suvun historiaa, identiteettiä, lakia ja yliluonnollista kauhua.

Kaikki palaset eivät aina mahdu viiden jakson sisälle täysin luontevasti.

Kauhu hiipii vähitellen

Possession toimii parhaiten silloin, kun se ei yritä selittää liikaa. Jamaikan lämpö, vanhan kartanon pimeät huoneet ja Claudian jatkuvasti kasvava levottomuus tekevät tavallisistakin kohtauksista oudon epämukavia.

Sarjan ensimmäinen puolisko voi jopa antaa vaikutelman hillitystä psykologisesta jännityksestä. Tunnelma muuttuu myöhemmin, sillä yliluonnollisuus astuu selvästi näkyvämmäksi ja tapahtumissa mennään lopulta huomattavasti pidemmälle kuin alussa voisi arvata.

Tämä muutos jakaa varmasti katsojia.

Katsoja, joka odottaa maanläheistä mysteeriä ja perintöriidan selvittämistä, saattaa huomata katsovansa aivan toisenlaista sarjaa. Kauhusta ja yliluonnollisista tarinoista pitävä saa puolestaan enemmän vastinetta juuri tarinan loppupuolella.

Nettiruudun aiemmin käsittelemä Yellowjackets liikkuu osittain samanlaisella alueella, sillä siinäkään katsoja ei aina voi olla täysin varma, missä todellisen ja yliluonnollisen raja kulkee.

Gugu Mbatha-Raw kantaa sarjaa

Gugu Mbatha-Raw joutuu tekemään pääosassa suuren osan sarjan raskaasta työstä. Claudia aloittaa tarinan hallittuna ammattilaisena, joka suhtautuu tapaukseen työnä, mutta Jamaikalla hänen oma suhteensa tapahtumiin muuttuu nopeasti henkilökohtaiseksi.

Mbatha-Raw toimii erityisen hyvin kohtauksissa, joissa Claudia yrittää pitää tilanteen hallinnassa samalla kun ympärillä oleva maailma muuttuu jatkuvasti oudommaksi. Hahmon epävarmuus kasvaa maltillisesti eikä yhdellä suurella käänteellä.

Jonny Lee Millerin Oliver tuo tarinaan toisenlaista energiaa. Hän ei ole pelkkä rikkaan suvun stereotyyppinen perijä, vaan hahmo joutuu kohtaamaan oman sukunsa historian ja sen, mitä sukupolvien takaiset tapahtumat merkitsevät nykyhetkessä.

Sheldon Shepherdin esittämä Cudjoe East puolestaan pitää suuren osan mysteeristä liikkeessä. Katsoja joutuu pitkään arvioimaan, mitä hahmosta kannattaa uskoa ja kuinka paljon hän tietää Hope Hillistä.

Jamaika tekee suuren osan työstä

Possession näyttää hyvältä. Sarja hyödyntää Jamaikan maisemia muutenkin kuin kauniina taustakuvina, sillä ympäristöstä tehdään olennainen osa tarinaa.

Värikkäät kadut ja elävä kaupunkimiljöö törmäävät Hope Hillin painostavaan historiaan. Kontrasti tekee sarjasta visuaalisesti kiinnostavan ja estää sitä muuttumasta tavalliseksi synkäksi kummitustaloksi.

Ohjaaja Storm Saulter antaa kohtauksille aikaa. Kamera viihtyy kasvoissa, vanhoissa huoneissa ja maisemissa, eikä jokaisen kohtauksen tarvitse päättyä yllätykseen.

Rauhallinen tempo ei silti sovi kaikille.

Nettiruudussa käsitelty Under Salt Marsh muistuttaa toisella tavalla siitä, kuinka hitaasti rakennettu tunnelma voi jakaa yleisön. Possession menee kuitenkin tarinansa edetessä huomattavasti selvemmin kauhun suuntaan.

Viisi jaksoa on sekä etu että ongelma

Possession koostuu vain viidestä jaksosta, joiden pituudet liikkuvat noin kolmen vartin ja vajaan tunnin välillä. Sarjaan ei siis tarvitse sitoutua kymmeniksi tunneiksi, mikä sopii tarinalle periaatteessa hyvin.

Lyhyt mitta aiheuttaa silti erikoisen ongelman. Ensimmäiset jaksot käyttävät paljon aikaa tunnelmaan ja arvoituksen kasvattamiseen, mutta viimeinen osa joutuu kantamaan suuren määrän ratkaisuja ja selityksiä.

Sarja tuntuu tämän vuoksi välillä yhtä aikaa hitaalta ja kiireiseltä.

Keskivaiheilla juoni voisi liikkua määrätietoisemmin eteenpäin, kun taas lopussa muutamalle tapahtumalle tekisi mieli antaa enemmän tilaa. Viisi jaksoa ei ole liian vähän, mutta niiden sisäinen painotus tuntuu epätasaiselta.

Kauhun ystävä saa enemmän irti

Possession kannattaa aloittaa oikeilla odotuksilla. Tämä ei ole ensisijaisesti lakisarja eikä edes tavallinen perintömysteeri, vaikka tarina alkaa juuri niistä aineksista.

Sarja tarjoaa ennen kaikkea yliluonnollista kauhua, historiallista draamaa ja hitaasti kiristyvää tunnelmaa. Se käyttää plantaasin historiaa tarinan perustana ja rakentaa sen päälle sukupolvien yli kulkevan kertomuksen seurauksista, perinnöstä ja asioista, joita ei voi vain jättää taakse.

Sarjasta pitää todennäköisimmin katsoja, joka arvostaa esimerkiksi seuraavia asioita:

• yliluonnollista kauhua ilman jatkuvia säikyttelykohtauksia
• hitaasti avautuvaa mysteeriä
• historiallista ja nykyhetken tarinaa samassa kokonaisuudessa
• vahvaa pääosanäyttelijää
• Jamaikan maisemiin rakennettua tavallista erilaisempaa miljöötä
• lyhyttä, yhden kauden mittaista kokonaisuutta.

SkyShowtimen muut uutuudet löytyvät kätevästi Nettiruudun SkyShowtime-osiosta, jossa seurataan palvelun uusia sarjoja, elokuvia ja ensi-iltoja.

Possession jää mieleen tunnelmastaan

Possession ei ole täydellisesti tasapainotettu sarja. Tarina ottaa rauhallisen alun jälkeen suuren loikan yliluonnolliseen suuntaan, ja viimeiseen jaksoon pakkautuu enemmän tapahtumia kuin aikaisempien osien perusteella ehkä odottaisi.

Sarjan vahvuudet löytyvät kuitenkin juuri tunnelmasta, miljööstä ja Gugu Mbatha-Raw’n pääroolista. Jamaikan valoisten maisemien ja Hope Hillin synkän menneisyyden välinen ristiriita toimii hienosti, eikä sarjan tarvitse turvautua jatkuvasti helppoihin säikyttelyihin.

Possessionista puhuttaessa jännityssarja tuntuu lopulta hieman liian kevyeltä määritelmältä. Kauhu kasvaa tarinan edetessä niin vahvaksi osaksi kokonaisuutta, että kauhusarja tai yliluonnollinen trilleri kuvaa kokemusta paremmin.

Se tekee Possessionista myös kiinnostavamman kuin lähtöasetelma antaa odottaa.