Ryhmä Hau -elokuvan ensi-ilta Paramount+:lla 1. joulukuuta – Aikainen joululahja perheen nuorimmille

Ajankohtaista Paramount

Ryhmä Hau -faneja odottaa tänä vuonna aikainen joululahja, kun Ryhmä Hau -elokuva ilmestyy yksinoikeudella Paramount+-suoratoistopalveluun 1. joulukuuta. Kyseessä on ensimmäinen Ryhmä Hau -sarjan koirien seikkailuihin perustuva elokuva.

Kun Rikun ja sankaripentujen pahimmasta vihollisesta, pormestari Hanttisesta, tulee lähellä sijaitsevan Jännälän kaupunginjohtaja, alkaa hän heti aiheuttaa harmia. Rikua ja sankaripentuja odottaa uusi haaste. Yhden pennuista täytyy kohdata menneisyytensä Jännälässä, jolloin ryhmä saa apua etevältä mäyräkoira-Lilliltä. Yhdessä ja uusilla laitteilla varustettuna Ryhmä Hau lähtee taistoon pelastaakseen Jännälän kaupungin asukkaat. 

Ryhmä Hau -sarja sai ensi-iltansa vuonna 2013 ja on sen jälkeen levinnyt maailmanlaajuiseksi hitiksi. Sarjassa seurataan pentuja Samppaa, Vainua, Rollea, Rekkua, Tomaa ja Kajaa sekä heidän johtajaansa, 10-vuotiasta Riku-poikaa. Ryhmä Hau on esiintynyt aikaisemmin sivuroolissa Mighty Pups -elokuvassa, mutta nyt julkistettava elokuva on ensimmäinen Ryhmä Hausta kertova elokuva. 

Paramount+ 

Paramount+ on ViacomCBS:n maailmanlaajuinen suoratoistopalvelu, joka tarjoaa ensiluokkaista viihdettä kaikenikäisille. Paramount+ tarjoaa laajan kokoelman alkuperäissarjoja, hittisisältöjä ja suosittuja elokuvia kaikista genreistä useilta maailmankuuluilta viihdebrändeiltä kuten Showtime, Paramount Pictures, BET, CBS, Comedy Central, MTV, Nickelodeon ja Smithsonian Channel, unohtamatta paikallisia sisältöjä ja tuotantoja. Lisätietoja: www.paramountplus.com ja sosiaalisen median kanavat nimellä @ParamountPlus.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.