Sarjakatsaus: Crossing Lines

Arvostelu Suoratoisto

Yleensä viihdecorner.fi julkaisee suomalaisten elokuvien ja sarjojen tiedotteita ja vähemmän omia artikkeleitamme, mutta tämä sunnuntai tekee siinä pienen poikkeuksen kun kerromme eurooppalasesta Crossing Lines sarjasta, joka vie katsojan eri Euroopan maihin eurooppalaisen polisiin erikoisyksikön matkassa. Tämä erikoisyksikkö toimii suoraan ICC:n eli kansainvälisen rikostuomioistuimen alaisuudessa ja tutkii ainoastaan sellaisia rikoksia, jotka tapahtuvat useamman Euroopan maan alueella, koska monet tällaisista rikoksista jäävät huomaamatta yksittäisiltä mailta.

Sarjan ajatus on tuttu FBI:n sarjoista USA:sta, missä eri osavaltioiden rajat ylittävät rikokset siirtyvät FBI:n tutkittavaksi, silloin ne huomataan. Crossing Lines onkin ottanut paljon vaikutteita, ja jopa näyttelijöitä USA:sta, kun esimerkiksi koko poliisiyksikön ”pomo” tuomari Dornia näyttelee Donald Sutherland. Sarjassa on myös toinen amerikkalainen näyttelijä, kun William Fichtner näyttelee amerikkalaista entistä NYPD-poliisia, jota on ammuttu käteen ja hänen on tultava toimeen lähinnä vain toisella kädellään.

Tämä poliisin erikoisjoukko on koottu eri maiden poliiseista, sillä ajatuksella että näin olisi helpompi tehdä paikallista yhteistyötä. Mukana ovat näyttelijöissä Toma Wlaschiha saksalaisena poliisina, Lara Rossi hollantilaisena poliisina, Marc Lavoine ranskalaisena poliisina, Bagrielle Pession italialaisena poliisina, Richard Flood irlantilaisena poliisina yms. Sarja alkoi 2013 ja sitä on nyt katsottavissa kolme kautta Viaplayssa.

Sarjan on kehittänyt Edward Allen Bernero, amerikkalainen tuottaja, jonka tuotantoa ovat myös Criminal Minds sekä mm. Hädän hetkellä-sarja. Bernero oli tuottajana vain sarjan 16 ensimmäisessä jaksossa. Sarjaa tuotettiin kaiken kaikkiaan kolmessa vuodessa 34 jaksoa.

Koska kyseessä on täysin fiktiivinen sarja, ei kaikki sarjan tapahtumatkaan ole aivan täysin mahdollisia, mutta voisivat periaatteessa olla. Sarja on myös osittain mielenkiintoinen siksi, että rämän erikoisryhmän poliisit eivät ole erehtymättömiä tai kuolemattomia ja sarja yrittää luoda pääosan esittäjille myös jonkinlaista omaa elämäänsä rikollisten jahtaamisen ohelle.

Sarja on hyvää eurooppalais-amerikkaista viihdettä, jossa on selkeä amerikkalainen twist. Crossing Lines näytettiin alunperin USA:ssa NBC kanavalla ja sittemmin se siirtyi suoratoistolle viimeiseksi kaudekseen ja on nyt saatavilla useilla suoratoistokanavilla koko kolmen kauden pituudessaan. Sarja ei sinällään tarjoa mitään uutta, mutta antaa katseltavaa viihdettä ihan kohtuutasolla.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa