Storytel ja Long Play yhteistyöhön – Long Playn juttuja kuunneltavissa ja luettavissa jatkossa myös Storytelissä

Ajankohtaista Suoratoisto

Storytelissä julkaistaan aluksi 20 Long Playn suosituimpiin lukeutuvaa artikkelia. Kuunneltuina noin tunnin mittaisten artikkelien aiheet käsittelevät muun muassa psykopaattien aivoja ja amerikkalaista politiikkaa.

Laatujournalismia julkaisevan Long Playn juttuja on jatkossa saatavilla myös digitaalisen kirjapalvelun Storytelin kautta. Storytelissä julkaistaan aluksi valikoima suosituimpia Long Play -artikkeleita, mutta jatkossa yhä suurempi osa Long Playn sisällöstä on tarkoitus tuoda myös Storyteliin. Artikkelit julkaistaan Storytelissä sekä äänikirjoina että e-kirjoina.

Long Play on julkaissut tammikuusta 2013 alkaen tutkivaa journalismia, laajoja reportaaseja, henkilökuvia, esseitä ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa. Jutut perustuvat huolelliseen taustatyöhön ja tutkittuihin faktoihin. Vaikka Long Playn jutut ovat lehtiartikkeleihin verrattuna pitkiä, ne ovat kuitenkin huomattavasti lyhyempiä kuin kirjat. Kuunneltuna yksi artikkeli kestää noin tunnin. 

Long Playn päätoimittaja Antti Järvi kertoo, että he ovat julkaisseet heinäkuusta 2017 alkaen jokaisen uuden jutun myös äänikirjana. Jo sitä ennen juttuja oli silloin tällöin julkaistu audioversioina. 

“Kuunneltavien juttujen suosio oli selvästi kasvussa. Nykyään tilaajistamme moni valitsee tekstin sijaan kuunneltavan jutun”, Järvi kertoo.

”On ilo päästä tekemään yhteistyötä Storytelin kanssa. Tarve taustoittaville, faktaan perustuville jutuille on suurempi kuin koskaan, ja yhteistyön avulla löydämme varmasti uusia kuulijoita Long Playn laatujournalismille”, hän jatkaa.

Storytelin kustannuspäällikkö Mirka Vesala kertoo, että suomalaiset kuuntelevat paljon tietokirjallisuutta. 

“Long Playn artikkelit imaisevat mukaansa ja avartavat käsitystä maailmasta. Viihteen ja kevyen sisällön rinnalla on mahtavaa tarjota käyttäjillemme myös tutkittua tietoa koukuttavassa muodossa”, Vesala toteaa.

Artikkelikokonaisuus julkaistaan Storytelissä perjantaina 11. lokakuuta. Se sisältää muun muassa Antti Järven, Anu Silfverbergin ja Tommi Uschanovin kirjoittamia artikkeleita. Niiden aiheet vaihtelevat amerikkalaisesta politiikasta psykopaattien aivoihin ja tanskalaiseen spermapankkiin. Osan artikkeleista lukee ääneen näyttelijä Ville-Veikko Nieminen, osan lukevat Long Playn omat toimittajat.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged