Suomalaiset C More -alkuperäissarjat kiinnostavat kansainvälisesti: yhä useampi sarja nähdään tulevaisuudessa Baltian maissa ja Pohjoismaissa Telian jakelukanavissa

Ajankohtaista Allente Cmore Suoratoisto

Kotimaisten draamasarjojen kiinnostus on kasvanut viime vuosina kansainvälisillä markkinoilla houkuttelevien sisältöjen kysynnän ja videosuoratoistopalvelujen kasvun ansiosta. Tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen C More -alkuperäissarja julkaistaan myös Baltiassa ja Pohjoismaissa Telian jakelukanavissa. Ensimmäisinä C More -alkuperäissarjoina Baltian maista Viroa ja Liettuaa lähtevät valloittamaan Sunnuntailounas, Hotel Swan Helsinki ja Rehtori, Pohjoismaista Ruotsia puolestaan Karalahti-dokumenttisarja.

Ulkomaisten tv-yhtiöiden kiinnostus laadukkaita suomalaisia draamatuotantoja kohtaan on kasvanut viime vuosina kansainvälisen sisältökilpailun ja kasvavien videosuoratoistomarkkinoiden ansiosta. C More ja sen sisältömoottori MTV ovat vastikään tehneet esitysoikeussopimukset useammasta kotimaisesta C More -alkuperäissarjasta Viroon ja Liettuaan emoyhtiönsä Telia Companyn tv-kanavien kanssa. Lisäksi on sovittu ensimmäisten kotimaisten C More -alkuperäissarjojen esittämisestä Ruotsin C More -suoratoistopalvelussa. 

Ensimmäisinä suomalaisina C More -alkuperäissarjoina Virossa ja Liettuassa julkaistaan moninkertaisen Kultainen Venla -voittaja Sunnuntailounaan kaikki kolme tuotantokautta, murhamysteeri Hotel Swan Helsingin kaksi kautta sekä komediasarja Rehtori. Sarjoja aletaan esittää elokuun lopulla Telian jakelukanavissa: Inspira-tv-kanavalla Virossa ja KinoKlubas -suoratoistopalvelussa Liettuassa.  Ruotsin C More -suoratoistopalvelu puolestaan julkaisee kesäkuussa Karalahti-alkuperäisdokumenttisarjan samaan aikaan Suomen C Moren kanssa. Ruotsin C Moressa julkaistaan pian myös Karkurit-draamasarja, joka sai ensi-iltansa Suomen C Moressa tammikuussa. 

MTV Oy ja C More ovat osa kansainvälistä Telia Companya, joka on yksi Pohjoimaiden ja Baltian johtavista operaattoreista ja suurimmista mediayhtiöistä. Yhtiön tv-liiketoiminnan vahva kansainvälinen kasvu mahdollistaa tulevaisuudessa myös suomalaisille C More -alkuperäissarjoille uudenlaisen väylän ulkomaille. Kaikkinensa Telia Companylla on yli 3,2 miljoonaa suoraa tv-kuluttaja-asiakasta. Näistä 800 000 on Suomessa, noin kaksi miljoonaa Pohjoismaissa ja puoli miljoonaa Baltiassa.

”Monille virolaisille Suomen televisiosisällöt ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa ja monet ovat oppineet suomen kielenkin katsomalla televisiota. Nyt onkin innostavaa nähdä miten Inspira-kanavan katsojat ottavat vastaan nykyaikaiset suomalaissarjat. Toivomme, että C More -alkuperäisarjat tarjoavat sekä nostalgiaa suomalaisten tv-sisältöjen faneille että uutta ja erilaista nuoremmalle sukupolvelle”, kertoo Birjo Kiik, TV- ja multimediasisältöjen päällikkö Telia Eestistä. 

”Haluamme tarjota suomalaiselle yleisölle eniten laadukkaita kotimaisia sarjoja. Tavoitteenamme on lisätä laatusarjojen määrää myös jatkossa. Olemme iloisia, että C More -sarjat matkustavat nyt maailmalle. Keskustelemme myös useista kansainvälisistä tuotantomahdollisuuksista, jotka toteutuessaan tuovat lisää mielenkiintoista katsottavaa suomalaisille katsojille”, kuvailee draama- ja kehityspäällikkö Jani Hartikainen MTV:ltä. 

Suomen C More siirtyi helmikuussa MTV:ltä osaksi Telia Finlandia, jonka myötä yhä useampi suomalainen on löytänyt tiensä suoratoistopalvelun sisältöjen pariin Telian yhteyksien ja liittymien kautta. Kotimaiset alkuperäissarjat ovat nousseet C Moressa viime vuosina suosituimpien sisältöjen kärkeen ja valikoituneet yhdeksi tärkeimmistä erottautumistekijöistä.

”Olemme räätälöineet yhdessä MTV:n kanssa C More -alkuperäissarjavalikoiman suomalaiseen makuun sopivaksi, mutta on hienoa, että  kotimaiset sarjat ovat herättäneet kiinnostusta myös ulkomailla. Tiivis yhteistyömme muiden Teliaan kuuluvien maiden kanssa antaa hyvät mahdollisuudet löytää kotimaiselle draamatuotannolle sopivat jakelutiet myös kansainvälisesti. Uskon, että esimerkiksi Sunnuntailounas- ja Rehtori-sarjojen omaperäinen suomalaishuumori voi toimia erinomaisesti Baltian maissa”, iloitsee C More Suomen liiketoimintajohtaja Saara Pekkonen Telia Finlandilta. 

Ulkomailla julkaistavat C More -alkuperäissarjat 2021

Karalahti – 3.6. alkaen C More Ruotsi

Sunnuntailounas, kaudet 1-3 
Hotel Swan Helsinki, kaudet 1-2 
Rehtori 
Elokuun lopulta alkaen Inspira-tv-kanavalla Virossa ja KinoKlubas-suoratoistopalvelussa Liettuassa.


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Sosiaalisen median markkinointi

Facebook mainos on tehokas tapa tavoittaa haluttu kohderyhmä ja mainostaa tuotteita tai palveluita. Mainosten kohdentaminen perustuu käyttäjän selaamiseen, tykkäyksiin, kommentointeihin ja muihin toimintoihin Facebookissa. Tämä mahdollistaa tarkan kohdentamisen ja paremman mainostehon. Facebook mainonta tarjoaa myös monipuoliset mahdollisuudet mainosten muotoiluun ja markkinoinnin seurantaan. Hyvin suunnitellut ja toteutetut Facebook mainokset voivat tuoda merkittäviä tuloksia ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. 

Asuntomarkkinoista on tärkeää ottaa huomioon

Asuntomarkkinat ovat myös tärkeä osa asunnon ostamista ja sijoittamista. Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa asuntojen hintoihin ja vuokratuottoihin. Asuntomarkkinoiden kehitykseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten talouden tilanne, väestön kasvu ja muuttoliike.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa