Uusi Joker elokuva rikkoo perinteisten supersankarileffojen rajoja

Ajankohtaista Elokuvat

Välittömästi julkaisun saatuaan lokakuun 4. päivän jälkeen, Todd Phillipsin ohjaama ja Joaquin Phoenixin tähdittämä ”Joker” on jakanut katsojien mielipiteet joko täysin puolesta tai täysin vastaan. Elokuvan puolestapuhujat ovat hehkuttaneet elokuvan realistisuutta ja uutta otetta yhteen rakastetuimmista elokuvapahiksista, kun taas vastustajat ovat kauhuissaan elokuvan kursailemattomasta väkivallasta ja mahdollisista (ja kiistellyistä) elokuvan inspiroivista vaikutuksista muihin ihmisiin.

Yhteen asiaan kuitenkaan elokuvan jakautuneet mielipiteet ole vaikuttaneet. Nimittäin elokuvan tuomiin kassavirtoihin. Jokerin ensi-illasta, elokuva on vajaassa muutamassa viikossa kerännyt jo 738.6 miljoonaa dollaria (22.10 mennessä) ja loppua ei näy. ”Joker” pääsikin nopeimmin lokakuussa julkaistujen elokuvien kärkisijaan oikeuttavaan 93.5 miljoonaan dollariin sen avajaisviikonloppuna. Vertailun vuoksi kakkostilaa pitävä Venom saalisti avajaisviikonloppunaan 80,25 miljoonaa dollaria.

Palatakseni elokuvan saamaan arvosteluihin, yhdestä asiasta sekä elokuvan rakastajat ja vihaajat ovat päässeet yhteisymmärrykseen: Joaquin Phoenix loistaa pääroolissa kuin olisi syntynyt tätä roolia varten. Armottomana metodinäyttelijänä tunnettu Phoenix on ennenkin valmistellut itseään roolejaan varten muun muassa opettelemalla soittamaan kitaraa alusta lähtien Johnny Cashin roolia varten ”Walk the Line” elokuvassa tai uskotellakseen koko maailmalle lopettaneensa näyttelijän uransa ja aloittaneen muusikkona tehdäkseen mockumentary elokuvan ”I’m still here”.

Kumpikaan näistä ei kuitenkaan vedä vertoja siihen, miten Phoenix valmistautui uuteen ”Joker” elokuvaan. Kurinalaisen näyttelijän isoin valmistautuminen oli varmastikin itsensä näännyttäminen 22 kilolla roolia varten, mutta Oscar ehdokkuuksien arvoisista suorituksista tuttu mies jätti myös ottamatta mallia rooliinsa siinä aiemmin suoriutuneilta näyttelijöiltä. Sen sijaan täysin uudenlaisen Jokerin luodakseen Phoenix pänttäsi erilaisia mielenterveyden häiriöiden kulkua ja muun muassa mallinsi roolille ominaisen naurun kuuntelemalla patologisen naurun aiheuttamia kohtauksia. Phoenixin omistautuneesta valmistautumisesta johtuen, moni olikin valmis ansaitusti lyödä vetoa nopeampi elokuvan menestyksen puolesta.

Kuinka muiden näyttelijöiden näyttelemät Jokerit pärjäävät vertailussa Phoenixin suoritukseen?

Hyvin vaihtelevasti laidasta laitaan. Jokeria on kerennyt näytellä live-action elokuvissa ja sarjoissa jo iso kourallinen näyttelijöitä aina vuodesta 1966 aloittaen camp-henkisyydestä tutusta Batman tv-sarjasta. Silloin valkoiseen meikkiin ja violettiin pukuun sonnustautui legendaarinen Cesar Romero, jonka rooli on kulttistatuksena puhdas klassikko. Vaikka kyseinen sarja olikin selvästi perheystävällisempi kuin myöhemmän ajan synkemmät roolisuoritukset, Romeroa pidetään tärkeänä ikonina Jokeria näytelleiden näyttelijöiden saagassa.

Huonommin suoriutuneista muistetaan lähiajoilta Jared Leton suoritus, joka sai kovastikin kritiikkiä osakseen. Leto näytteli Jokeria vuoden 2016 Suicide Squad elokuvassa ja huhujen mukaan ei ollut ollenkaan iloinen, että uusi ”Joker” elokuva tehtiin ilman häntä.

Jokerin näyttelemisen paremmista suorituksista vastaavat Jack Nicholson ja Heath Ledger elokuvissa ”Batman” ja ”The Dark Knight” vuosina 1989 ja 2008. Molemmat roolit ovat myös jääneet historiaan legendaarisina ja toisistaan hyvin erilaisina näyttelysuorituksina. Nicholsonin Jokeri muistetaan enemmänkin gangsterinomaisista piirteistä, kun taas Ledgerin Jokeri oli enemmänkin kauhua kylvävä terroristi. Ledgerin Jokeri on myös enemmän meriittiä saanut suoritus, ja se palkittiinkin vuoden 2009 Oscar gaalassa vuoden parhaana miessivuosana. Valitettavasti Ledger itse ei päässyt palkintoa pokkaamaan johtuen elokuvamaailmaa järkyttäneestä ennenaikaisesta kuolemastaan vuoden 2008 tammikuussa, 6 kuukautta ennen ”The Dark Knightin” ensi-iltaa.

Kuinka Phoenixin Jokeri pärjää vertailussa roolia parhaiden näytelleiden kanssa?

Loistavasti. Vaikka Jokeria on näytellyt tukku ikonisia näyttelijöitä, ei Phoenixin suoritus jää millään tavalla varjoon ja sitä pidetäänkin yhtenä ennakkosuosikeista pokkaamaan parhaan miespääosan palkinnon vuoden 2019 Oscar gaalassa. Ehdokkuus olisi Phoenixille jo näyttelijänuran neljäs, mutta voittoja ei ole vielä oman sukupolvensa legendalle tippunut. Jäämmekin odottelemaan, josko neljäs kerta toden sanoo. Toivotaan vain, ettei Phoenix koe samaa kohtaloa kuin Leonardo DiCaprio, joka tarvitsi viidennen ehdokkuuden ennen kuin elokuvaraati päätti miehen palkita.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged