Viaplaylle yksinoikeudet kaikkiin KSW:n MMA-tapahtumiin

Ajankohtaista Viaplay

Viaplay on solminut pitkäaikaisen yhteistyön KSW:n, Euroopan johtavan mixed martial arts (MMA) organisaation kanssa. KSW:n tapahtumat tullaan näkemään joulukuusta lähtien yksinoikeudella Viaplay-palvelussa Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa ja myöhemmin myös Alankomaissa. Suomessa tapahtumat näkyvät Elisa Viihde Viaplay -palvelussa. 

Viaplayn ensimmäinen KSW-tapahtuma, KSW 65, nähdään 18. joulukuuta kun Puolan Mamed Khalidov (35-7-2) puolustaa keskisarjan mestaruuttaan Kroatian Roberto ‘Robocop’ Soldićia (19-3-0) vastaan.

Viaplay ja KSW tekevät myös yhteistyötä luodakseen uusia väyliä Viaplayn markkinoita edustaville lahjakkuuksille osallistua KSW-tapahtumiin. Suomessa kaikki KSW-tapahtumat ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa osana Elisa Viihde Viaplay Total -tilausta.

Peter Nørrelund, NENT Group Chief Sports Officer: ”KSW on kasvanut Euroopan johtavaksi vapaaottelupromootioksi, joka houkuttelee kiihkeitä faneja eri puolilta Eurooppaa. Viaplayn kumppanuus on ihanteellisesti ajoitettu nyt kun tapahtumien määrää kasvatetaan 12:een ensi vuonna. Olemme myös innoissamme voidessamme auttaa uusia vapaaottelijoita toteuttamaan unelmansa kilpailla kansainvälisen yleisön edessä.”

Maciej Kawulski, KSW co-owner: ”Olemme erittäin innoissamme yhteistyöstä Viaplayn kanssa. Viaplay-suoratoistopalvelu on arvokas lisä urheilufaneille ja tuo KSW:n saataville useammille katsojille ympäri Eurooppaa. Olen varma, että kaikki KSW-fanit hyötyvät parantuneesta katselukokemuksesta ja tästä kumppanuudesta.”

Martin Lewandowski, KSW co-owner: ”Ensi vuonna tapahtumiemme ja urheilijoiden määrä niissä tulee kasvamaan. Lisäksi KSW-tapahtumat tulevat olemaan helposti entistä useampien kuluttajien saatavilla. Yhteistyö Viaplayn kanssa tarjoaa meille uusia myönteisiä mahdollisuuksia. Tämä on suuri hetki liittomme historiassa, ja se  korostaa  omistautumistamme  jatkuvalle kasvulle. Olen innoissani voidessani aloittaa tämän kumppanuuden ja toivotan sekä uudet että vanhat KSW-fanit tervetulleeksi Viaplayhin alkaen KSW 65:stä 18. joulukuuta.”


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Arvontahullut innostuvat mahdollisuudesta voittaa

Arvontahullut ovat ihmisiä, jotka rakastavat osallistua kaikenlaisiin arvontoihin ja kilpailuihin. Heidän mielestään on jännittävää ja hauskaa odottaa, että onnenpyörä pysähtyy heidän kohdalleen tai että heidän numeronsa arvotaan voittajaksi. Arvontahullut tietävät, että voittaminen on vain tuurista kiinni, mutta he eivät anna sen lannistaa itseään. He ovat valmiita kokeilemaan onneaan uudelleen ja uudelleen, sillä he tietävät, että seuraava voitto saattaa olla aivan nurkan takana.

Clas Ohlson Tampere – Löydä kaikki tarvitsemasi kätevästi yhdestä paikasta

Clas Ohlson Tampere on monipuolinen kauppa, josta löydät kaiken tarvitsemasi kodin ja vapaa-ajan tarvikkeisiin. Kauppa sijaitsee kätevästi Tampereen keskustassa, joten se on helppo löytää ja siellä on aina mukava asioida. Clas Ohlsonilla on laaja valikoima erilaisia tuotteita, kuten työkaluja, kodinelektroniikkaa, askartelutarvikkeita ja paljon muuta. Lisäksi kaupasta löytyy myös hyödyllisiä palveluita, kuten avaimen tekoa ja patterin vaihtoa. Clas Ohlson Tampere on todellinen löytöpaikka kaikille, jotka tarvitsevat käteviä ja laadukkaita tuotteita arkeensa.

Kotieläimet tuovat iloa ja rauhaa arkeen

Kotieläimet ovat ihania kumppaneita, jotka tuovat paljon iloa ja rauhaa arkeen. Ne ovat uskollisia ja rakastavia, ja niiden seurassa on aina mukavaa olla. Kotieläimiä voi olla monenlaisia, kuten koiria, kissoja, kaneja tai vaikka kanoja. Jokaisella eläimellä on oma persoonallisuutensa ja tarinansa, ja niiden kanssa vietetty aika on aina arvokasta. Kotieläimiä hoitaessa oppii myös vastuullisuutta ja huolehtimista toisesta olennosta. Niiden läsnäolo rauhoittaa mieltä ja auttaa unohtamaan arjen stressit. Kotieläimet ovat todellinen aarre, joka ansaitsee rakkautta ja kunnioitusta.

Lego Master Suomi – joukkueet rakentavat mestariteoksia

Lego Masters Suomi on suosittu kilpailuohjelma, jossa tiimit kilpailevat luomalla upeita rakennelmia Lego-palikoista. Osallistujat osoittavat luovuuttaan, taitojaan ja tiimityötä rakentaessaan uskomattomia Lego-teoksia. Kilpailu vaatii mielikuvitusta, tarkkuutta ja nopeita ratkaisuja. Lego Masters on inspiroiva ohjelma kaikille Lego-faneille, jotka rakastavat nähdä palikoiden muuttuvan.

Mikä on dropshipping verkkokauppa?

Dropshipping -verkkokauppa on yksi nopeimmin kasvavista liiketoimintamalleista nykypäivän digitaalisessa maailmassa. Dropshipping mahdollistaa yrittäjille verkkokaupan perustamisen ilman tarvetta varastolle, tuotteiden pakkaamiselle tai lähetysten hallinnalle.

Uusi Samsuing Galaxy A13 – korkean suorituskyvyn laitteisto

Samsung Galaxy A13 :ssa on 6,6 tuuman Infinity V -näyttö 60 hertsin virkistystaajuudella. Puhelimen laadukas kamera yhdessä älykkään kuvankäsittelyn kanssa auttaa ottamaan eloisia ja teräviä kuvia. Samsung Galaxy A13 on myös varustettu 5000 milliampeerin akulla, joka antaa akulle jopa kahden päivän käyttöiän.

Google Pay – Vaivaton ja helppo tapa maksaa ostokset

Esimerkiksi Google Pay Nordea maksaminen on helppoa ja kätevää, kun haluat maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa nopeasti ja vaivatta.

Garmin Venu 2 Plus-GPS-älykello – Soita puheluita ja lähetä tekstiviestejä

Garmin Venu 2 Plus GPS-älykellolla voi soittaa puheluita sekä käyttää yhteensopivan älypuhelimen virtuaaliavustajaa tekstiviestien lähettämiseen, kysymysten esittämiseen, jne. Näiden yhteysominaisuuksien lisäksi Garmin Venu 2 Plus -malliston GPS-älykelloissa on kattavat terveys-, hyvinvointi– ja liikuntaominaisuudet ja paljon muuta.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa