Aina joskus eteen tulee vanhempia elokuvia, eikä niitä aivan uusia. Eilen illalla kävi näin selatessani Disneyn suoratoiston tarjontaa ja katseluun päätyi reilun kymmenen vuoden takaa Lucasfilmin ja Anthony Hemingwayn ensiohjaus, jossa pääosissa nähdään mm. Terrence Howard ja Cuba Gooding Jr. Red Tails kertoo toisen maailmansodan aikaisesta täysin mustien lentäjien omasta lentoyksiköstä Euroopan rintamalla.
Vuonna 1944 toinen maailmansota oli huipussaan, ja vapaiden kansakuntien kohtalo oli vaakalaudalla. Samaan aikaan Yhdysvaltain armeijan kokeellisen Tuskegee-koulutusohjelman mustat lentäjät kävivät kahta sotaa yhtä aikaa – yhtä ulkomailla vihollisia vastaan ja toista syrjintää vastaan armeijassa ja kotimaassa. Rotuennakkoluulot olivat pitkään estäneet ässälentäjä Martin ”Easy” Julianin (Nate Parker) ja muiden mustien lentäjien pääsyn rintamalle. Heidät pidettiin tukikohdalla, missä he voivat vain hiomia lentotaitojaan, kun taas heidän valkoiset kollegansa lähetettiin taisteluun vain kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen. Virheellisesti aliarvioituina ja vain toisen luokan koneisiin ja tehtäviin määrättyinä Tuskegeen pilotit hallitsivat taivaita vaivatta, mutta heille ei annettu mahdollisuutta todella näyttää kykyjään.
Käännekohta
Sodan jatkuessa Euroopassa ja liittoutuneiden joukkojen kärsiessä raskaita tappioita, Pentagonin päättäjät joutuivat harkitsemaan näitä alikäytettyjä lentäjiä taistelutehtäviin. Juuri kun nuoret Tuskegee-miehet olivat vaarassa joutua lakkautetuiksi ja lähetetyiksi takaisin kotiin, eversti A.J. Bullard (Terrence Howard) antoi heille mahdollisuuden osoittaa kykynsä korkealla taivaalla. Heitä ei lannistanut vaarallinen tehtävä suojata pommittajia päiväsaikaan – tehtävä, josta jopa RAF oli kieltäytynyt ja jossa valkoiset taistelulentäjäryhmät olivat kärsineet suuria tappioita. Easy ja hänen lentäjänsä liittyivät viimein tuliseen ilmataisteluun. Vastoinkäymisiä uhmaten, todistaakseen arvonsa ja menetettävää oli paljon, nämä rohkeat nuoret lentäjät nousivat taivaalle suorittamaan sankarillisen tehtävänsä taistella vihollista – ja niitä syrjintöjä vastaan, jotka olivat pitäneet heidät alhaalla niin kauan.
Red Tails yrittää korostaa ehkä hieman liikaakin tuon ajan rotuerottua ja siitä johtuvia asioita ja varsinainen lentotoiminta ja sota saavat hieman liian kepeän kaiun elokuvassa, joka ei ole huono, mutta joka ei pysty myöskään täysin vakuuttamaan. Asia on tärkeä, ja sen kertominen on tärkeä, mutta tämä elokuva on enemmän täyttä viihdettä ja oman asian ajamista, kuin oikeasti onnistunut kertomus Tuskegee-lentäjien todellisista vaikeuksista. Siitä huolimatta Tuskegee-lentäjien tarina on esimerkki rohkeudesta ja päättäväisyydestä vaikeiden aikojen ja syrjinnän keskellä. Heidän saavutuksensa eivät ainoastaan osoittaneet heidän kykynsä lentäjinä, vaan myös haastoivat vallitsevat rotuennakkoluulot ja edistivät rodullista tasa-arvoa Yhdysvaltain asevoimissa ja yhteiskunnassa laajemmin.
Jälkikirjoitus
George Lucas on puhunut tämän aiheen kuvaamisesta jo 80-luvulla, mutta elokuva saatiin tehtyä vasta 2012. Monet kriitikot ovatkin sanoneet, että 80-luvulla elokuva olisi saattanutkin olla hyvä, mutta nyt se on niin siistitty viihdepläjäys, jonka perusidea on hyvä, mutta toteutus liian kevyt.
