Vuonna 1984 eli 40 vuotta sitten katselin elokuvan nimeltä Beverly Hills kyttä, mikä taisi olla ensimmäinen kosketukseni pääosan esittäjä Eddie Murphyyn, jota sitten katselinkin useammassa komediassa tulevien vuosien aikana, sekä tämän elokuvasarjan jatko-osia. Siinä missä ensimmäisen elokuvan parhaat puolet olivat nimenomaan Eddie Murphyn esittämä chicagolaispoliisi Axel Foley, sarjanmusiikki sekä Los Angelesiläis poliisit William Rosewood (Judge Reinhold) sekä John Taggart (John Aston) ja erikoinen paikallinen Los Angelesin muotimaailmassa viihtyvä Serge (Bronson Pinchot) sekä Jeffrey (Paul Reiser), olivat samat syyt periaatteessa myös syitä, miksi vuoden 1984 jälkeisillä vuosilla Eddie Murphy kulutti Axel Foleyn loppuun. Nyt on siis vuorossa neljäs Axel F elokuva Eddie Murphyn kanssa, ja se nähtävillä Netflixissä.
En siis laittanut liikaa odotusarvoa tälle uudelle elokuvalle, jonka Eddie teki pitkälti alkuperäisen porukan kanssa ja lisäksi vielä Kevin Bacon kapteeni Grantin hahmossa, Joseph Gordon-Levitt Axelin tyttären poliisipoikaystävänä sekä Taylour Page Axelin Jane tyttärenä, joka nyt 32-vuotiana on menestyvä Los Angelesiläinen asianajana – ja siitä lähtee elokuva myös liikkeelle, koska Jane on hyvää asianajaja, joka ottaa asiakkaakseen poliisiluutnantin ampumisesta syytetyn huumekuskin.
Aika nopeasti käy ilmi, että tämä uusin Axel F elokuva käyttää hyväkseen niitä muistijälkiä, mitä varmasti osalla katsojista on niistä elokuvasarjan aivan alkuvaiheista. Axel Chicagossa romuttamassa poliisiautoja, kaupungin omaisuutta, ja siinä samalla sitten pidättämässä ryöstäjiä – lähes kuin silloin 40 vuotta sitten. Vanhalle Axel F fanille viitteet entiseen ovat minulle aivan nappiosumia, mutta entä sellaiselle joka ei sitä ensimmäistä elokuvaa ole katsonut? En siis pysty objektiiviseen arvosteluun, sillä kaikki mitä elokuvassa tapahtuu tulee verrattuna entiseen automaattisesti, ja yllättäen, homma toimii.
Elokuvan on muuten tuottanut Jerry Bruckheimer, eli tuotannosta ei elokuva ainakaan jää kiinni, ja sen kyllä huomaa lokaatioista ja käytetyistä autoista yms. Elokuvan ohjaajana on australialainen Mark Molloy (jolla takanaan mm. neljä Apple mainosta). Molloy itse kertoo kuunnelleensa alkuperäistä Axel F levyä kuvaamisen aikana, ja ottaneensa sieltä ideoita elokuvan musiikkiin, missä onkin alkuperäistä musiikkia käytetty hyvin, tuotuna siitä osia moderniin aikaan, uusin sovituksin.
Axel F on siis aikalailla täynnä nostalgiaa ja juoni noudattelee vanhaa kaavaa. Ystävä hädässä, Axel pulassa, mutta jostain kummasta etsivä Axel Foley taas pystyy taikomaan itsensä avuksi – vuosikymmenet ovat vähän hidastaneet Axelin, Taggarting ja Rosewoodin menoa, mutta se sopii hyvin elokuvan teemaan, missä vanhat ystävykset lyöttäytyvät vielä kerran pahiksia vastaan Axelin tyttären kanssa – ennen vain Janen tilalla oli jokin kaunis nainen.. nyt 32-vuotias tytär.
Taylour Paigen esittämä Jane Saunders, Axelin vieraantunut tytär. Vuoden 2013 pilotissa, jonka on kirjoittanut Shawn Ryan ja ohjannut Barry Sonnenfeld, Axelin poika Aaron (Brandon T. Jackson) leikitteli ajatuksella, että omena ei putoa kauas puusta. Nuoremmalla Foleyllä oli isänsä supliikki ja selviytymistaidot, mutta Jane oli täysin erilainen kuin Axel. Hän on yksi harvoista sarjan hahmoista, joka on täysin immuuni Axelin karismalle.
Hän on hänen kryptoniittinsa. Hän näkee Axelin läpi, eikä mikään Axel Foley-temppu tehoa häneen. Se todella innosti minua, ja kun etsimme näyttelijää tähän rooliin, emme yrittäneet jäljitellä Axelia komediallisesta näkökulmasta. Meillä on jo Eddie Murphy. Emme tarvitse Eddie Murphya vastaan Eddie Murphya. Kun näin Taylour Paigen Zolassa, näin kipinän hänen silmissään ja luonteen vahvuuden, joka mielestäni voisi kohdata Eddie Murphyn silmästä silmään
Mark Molloy
Mukana ovat myös Mark Pellegrino (yksi pahiksista) sekä Luis Guzman (syytetyn tappajan setä, paikallinen huumeparoni, joka tykkää laulaa karaokea….) ja Damien Diaz (tappajan syytettynä oleva Sam Enriquez).
Perusjuoni
Kyse on siis taas tarinasta missä chicagolaispoliisi Axel Foley jälleen kerran lähteen kylmästä kaupungista etelään pelastamaan pulaan joutunutta ystävää, joka tällä kertaa on hänen etääntynyt tyttärensä, ja kutsujana on vanha tuttu poliisi Rosewood, joka ei ole enää poliisi, vaan yksityisetsivä. Vanhaan tyyliin Axel F suorittaa omia tutkimuksiaan omalla tyylillään päätyen jälleen putkaan, josta ei edes nykyään komentajana oleva Taggart heti häntä pelasta, vaan hänen oma tyttärensä Jane astuu kuvioihin. Huumeita, erikoinen huumeparoni, huumeisiin liittyvät poliisit, Janen ex-poikaystävä poliisi Bobby ovat kaikki sekoittamassa kuvioita, joista eivät puutu hienot autot ja hienot talot – ja huumori, joka jatkuu Eddien mukana alusta loppuun.
Tässä elokuvassa pahikset saavat turpaansa ja luoteja lentelee, useimmat vain osuen pahiksiin, ei poliiseihin. Tutkinta etenee nopeasti ja uusia johtolankoja seuraten koko ampuminen ja huumeet alkavat juttuna koostua kasaan, ja katsoja ymmärtää kaiken – eli mitään ei jätetä liian vaikeasti havaittavaksi – eli elokuva on todellakin toiminta-komedia, ei draama tai jännityselokuva.
Loppusanat
Kaiken tämän ja oikeasti toimivan elokuvan myötä Axel F on noussut Netflixin TOP10 elokuviin suoraan tultuaan katsottavaksi. Ja nyt sen nähtyäni, voin yhtyä moniin siitä jo aiemmin arvostelleisiin, että elokuva on hyvää arkiviihdettä. Ei siitä miksikään vuoden elokuvaksi ole, mutta se on hyvää toiminta-komediaa, mistä ei kohellukset, vauhti ja huumori puutu. Miten tämä sitten uppoaa sellaisiin, jotka eivät ole nähneet yhtään Axel F elokuvaa, todennäköisesti ihan ok – elokuvan seuraaminen ei välttämättä vaadi historian tietämystä Axelin taustoista, ne vain tuovat lisäymmärrystä monelle Axelin ja muiden vanhojen näyttelijöiden heitoille, joilla on parinsa alkuperäisissä elokuvissa.
Suosittelen.
