Arvostelussa Netflixin Virgin River

Ajankohtaista Arvostelu Netflix

Tällä kertaa aloitimme katseluumme neljä kautta sisältävän amerikkalainen draamasarja Virgin Riverin. Sarja sijoittuu Pohjois-Kaliforniaan, mikä onkin hieman erilaista aluetta, kuin yksi sarjan pääosan esittäjistä eli sairaanhoitaja Melinda ”Mel” Monroe (Alexandra Brenkenbridge), joka tulee pohjoiseen nimenomaan Los Angelesista. Millainen on NetFlixin Virgin River TV-sarja?

Virgin River on pieni kaupunki keskellä luontoa, jolla on omat erikoiset luonteen piirteensä, läheinen metsä täynnä pössyttelijöitä eli erilaisia kannabispolttelijoiden leirejä, joita käy hoitamassa kylän oma kylälääkäri Vernon ”Doc” Mullins (Tim Matheson). Doc on 72-vuotias taitava lääkäri, joka kuitenkin jo tarvitsee apulaisen, ja siksi Virgin Riverin kaupunginjohtaja Hope McCrea (Annette O’Toole) onkin häneltä salaa mennyt ja palkannut Docille apulaisen, sairaanhoitaja Melin, joka saapuukin kylään hienoisen epäonnen seurana. Samalla saapuessaan Mel tutustuu myös ensikerran uuteen pomoonsa Dociin ja saa ensi käsityksen tulevasta työpaikastaan, tai sen ilmapiiristä.

Pieni kylä – erikoisia ihmisiä

Kuten yleensäkin, pienet kylät niin Suomessa kuin Kaliforniassa ovat tiiviitä miniyhteisöjä, joissa esimerkiksi tieto kulkee aivan eri reittejä kuin isoissa kaupungeissa. Pian Mel huomaa, että kaupungissa on vain yksi vartenotettava ruokapaikka, ja se on hänen majapaikkaansa lähellä oleva pub/ravintola, jota pitää entinen merijalkaväen sotilas Jack Sheridan (Martin Herderson) entisen armeijakaverinsa John Middletonin (Colin Lawrence) kanssa, joka osaa loihtia mitä herkullisempia annoksia keittiössä.

Nopeasti tulee selville, että Virgin Riven on ihmissuhdedraamasarja, joka tulee käymään läpi niin päähenkilöiden hahmoja, kuin myös jakso jaksolta enemmän pikku kaupungin muita hahmoja. Miten käy esimerkiksi Melin majapaikan remontoinnin, ja mikä rooli on Jackin ja Johnnin entisellä armeijakaverilla tässä koko kuviossa…

Mel ja pieni kylä

Tarina kertoo siis Melistä, sairaanhoitajasta joka muuttaa myyden koko omaisuutensa, aivan uuteen paikkaan. Tapaa miehen, josta kiinnostuu, vain löytääkseen tämän kohta tyttöystävänsä Charmainen (Lauren Hammersley) syleilystä – mutta toisaalta mitään ei ollut ehtinyt tapahtua, Jack oli vain näyttänyt Melille kylän paikkoja ja tutustuttanut tätä kyläläisiin, joista löytyykin useita mielenkiintoisia hahmoja, jotka mahdollistavatkin sarjan jo valmiit neljä kautta.

Sarja avautuu jakso jaksolta, kertoen lisää pienestä Virgin Riverin kylästä ja sen ihmisistä. Sarja on hyvää, romanttista katseltavaa, joka vielä sijoittuu kauniisiiin luonnon maisemiin, joten KYLLÄ, suosittelemme tätä katseltavaksi.

Ja kyllä, Virgin River sarjasta on tulossa jo myös 5.kausi!

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 5 / 5. Arvosteluja: 1

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa