Tupakointi on vähentynyt Suomessakin aina viimeisiin vuosiin saakka, ja niistä ajoista, kun Suomessa suurin osa aikuisväestöstä poltti tupakka ei ole enää muistoakaan, ja nykyään tupakanpolttajia on selvä vähemmistö. Itseasiassa miehistä enää 14 prosenttia ja naisista 11 prosenttia tupakoi päivittäin. Tupakointi on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä, erityisesti miehillä: esimerkiksi 1980-luvulla noin joka kolmas mies poltti päivittäin, naisista joka viides.
Tupakoinnin vähentymiselle on monia syitä, yksi niistä on valtiollinen tavoite päästä Suomessa tupakoinnissa ns. nollatasolle. Tupakoinnin haitoista on tiedetty jo vuosikymmeniä ja niistä on kerrottu ihmisille erilaisilla kansallisilla (ja kansainvälisillä) kampanjoilla, joiden ansiosta tupakointi on vuosi vuodelta vähentynyt- mutta mitä jos vielä poltat, olisiko aika lopettaa?
Moni tupakointia vielä jatkava tupakoi monesti kahdesta syystä, toinen on tapa, ja toinen on nikotiinin kaipuu. Monet ovat löytäneet vaihtoehdon nikotiinipusseista ja muista tupakattomista tuotteista, joiden avulla nikotiinin tarve saadaan tyydytettyä, ilman sitä tupakoinnin haittaa muille ihmisille ja ympäristölle. Klikkaa tästä lisätietoja, mistä nikotiinipusseissa on kyse.
Tupakointi on kallista
Monet, jotka ovat lopettaneet tupakoinnin ovat lopettaneet sen siksi, että tupakointi on kallista. Se ei ole kallista vain käyttää ja tupakoida, vaan siksi, että tupakansavu vahingoittaa kotona sisustusta, jos poltetaan kotona. Se vahingoittaa auton sisustusta ja madaltaa jälleenmyyntiarvoa, jos autossa on poltettu. Tupakanpolton haju tarttuu myös vaatteisiin ja pakottaa ostamaan uusia vaatteita nopeampaan tahtiin kuin ei polttavilla. Kyse ei siis ole vain tupakan itsensä hinnasta, vaan sen polttamisesta johtuvista oheishaitoista, jotka tuottavat lisäkuluja.
Tupakointi on epäterveellistä
Tämän tietävät yleensä kyllä myös itse tupakoitsijat, mutta jos jatkat yhä tupakointia, on tupakoinnin syynä jokin muu. Eikä se ole kovin erikoista, että me ihmiset teemme asioita, jotka eivät välttämättä ole meille terveellisiä. Me syömme liikaa, liikumme liian vähän tai liikaa, teemme liikaa töitä – ja yleensä tiedämme samalla tekevämme väärin, mutta jostain syystä emme oikeasti halua muuttua.
Yleisimpiä tupakoinnin aiheuttamia sairauksia ovat erilaiset syövät, sydänsairaudet, verenkiertohäiriöt ja -sairaudet, näön heikkeneminen, krooniset keuhkosairaudet, kuten astma sekä krooninen keuhkoputkentulehdus ja siihen liittyvä keuhkoahtauma. Lisäksi tupakointi aiheuttaa impotenssia ja suurentaa mahahaavan riskiä. Yhä näin 2020-luvulla tuhannet suomalaiset kuolevat tupakoinnin avustamina.
Tupakointi ja stressi
Moni perustelee tupakoivansa, koska se auttaa stressiin. Tosiasiassa tupakointi lääketieteellisesti aiheuttaa kehossamme stressitilan, mutta tupakoitsija ei luonnollisestikaan ymmärrä asiaa siten. Jos tupakoitsija lopettaisi mahdollisimman nopeasti, sydämen syke tasoittuu, ja verenpaine alenee. Keuhkot alkavat puhdistua limasta, ja hengittäminen helpottuu. Jo kahden viikon tupakoimattomuuden jälkeen verenkiertoelinten ja keuhkojen toiminta sekä fyysinen suorituskyky paranevat. Tupakoinninlopettaminen vähentää koettua stressiä, kun vieroitusoireet helpottuvat ja tupakoinnin tuomat lisäaineet poistuvat elimistöstä.
Yksi hyvistä tavoita lopettaa tupakointi on kehittää uusia keinoja stressin käsittelyyn, ja uutta tekemistä ”tupakkatauoille” – riippuen siitä kuinka usein tupakoitsija tupakoi, tarvitseeko jopa ajatella uutta harrastusta, vai riittääkö esimerkiksi jonkin terveellisen välipalan valmistaminen varastoon, ja sieltä napostelu aina kun tupakanhimo iskee?
Uudet harrastukset
Tupakoinnin sijasta on hyvä hetki miettiä uutta mahdollista harrastusta. Tai jos on polttanut vuosia, voi ajatella sallivansa itselle jonkin lahjan, tupakoinnin lopettamisesta. Monet työnantajatkin palkitsevat tupakoinnin lopettavia työntekijöitä, ja ainahan voi tätäkin kysyä – millaisia mahdollisuuksia tällaiseen työnantajalle on.
Jos tupakointi on jatkunut pitkään, on sillä ollut omat vaikutuksensa tupakoitsija kehoon, joten esimerkiksi liikuntaharrastuksen aloittaminen kannattaa tehdä rauhallisesti – muutenkin on se uusi harrastus mikä tahansa, vaikka pelaaminen, tai pitsin nyplääminen – kannattaa aloittaa rauhassa. Esimerkiksi jos miettii oman striimauskanavan aloittamista ja ostaa sitä varten tuhansilla euroilla laitteita ja huomaa parin viikon jälkeen, ettei se kiinnostakaan…
Joka tapauksessa, elä terveellisesti – löydä jännitystä elämään, vaikka suoratoiston sarjojen ja elokuvien kanssa ja nauti elämästäsi.
Muuta mielenkiintoista luettavaa muualta
Cappuccino – Suosittu kahvin harrastajien keskuudessa
Kahvi on yksi maailman suosituimmista juomista, ja sen kulutus kasvaa vuosittain. Se on suosittu juoma aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi, sekä kaikkina muinakin vuorokauden aikoina. Yksi kahvijuoma, joka on erityisen suosittu kahviharrastajien keskuudessa, on cappuccino.
Affiliate markkinointi – tehokas tapa ansaita rahaa verkossa
Affiliate markkinointi on tehokas tapa ansaita rahaa verkossa. Se perustuu yhteistyöhön yrityksen ja sivuston omistajan välillä, jossa jälkimmäinen markkinoi yrityksen tuotteita ja saa provisiota myynnistä. Affiliate markkinoinnissa menestyminen vaatii kuitenkin sitoutumista ja työtä, sillä kilpailu on kovaa. Mutta kun onnistuu rakentamaan vahvan ja luotettavan brändin, affiliate markkinoinnista voi tulla merkittävä tulonlähde.
Asuntomarkkinoista on tärkeää ottaa huomioon
Asuntomarkkinat ovat myös tärkeä osa asunnon ostamista ja sijoittamista. Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa asuntojen hintoihin ja vuokratuottoihin. Asuntomarkkinoiden kehitykseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten talouden tilanne, väestön kasvu ja muuttoliike.