Netin viihdetarjonnasta 2019

Ajankohtaista

Suomen jokaisessa kolkassa on käytännössä nykyään jonkinlainen nettiyhteys saatavilla ja kaupungeissa mobiiliverkkojen nopeus yltää jo kymmeniin megoihin ja lankaliittymät ovat jo monessa paikoissa vaihtuneet kuituyhteyksiin, mikä mahdollistaa entistä hienommat ja monipuolisemmat nettipalvelut.

Palveluita kaiken ikäisille

Netin kautta ohjelmat ja palvelut ovat levinneet lähes jokaiseen maahan, vain harvat maat kuten Kiina tai Venäjä ovat välillä estäneet tietoisesti kansalaisten pääsyn avoimeen nettiin, mutta nykyään varsinkin aikuisille ja maksukykyisille asiakkaille löytyy korkeatasoisia viihdepalveluita.

Aikuisille on tarjolla todella pitkälle kehitetyt nettikasinot, joiden kulta-aika lienee kuitenkin vielä edessäpäin sillä nettiyhteydet ovat vasta saavuttamassa Afrikan kaupunkeja ja Aasiassakin on vielä paljon potentiaalia kasvuun. Tähän mennessä suurin markkina-alue liikevaihdollisesti on ollut Pohjois-Amerikka.

Suoratoistopalvelut jatkavat kasvuaan

Suoratoistopalvelu ovat tulleet Suomeen ryminällä viimeisten parin vuoden aikana ja kympin kuukausimaksulla saa jo valittua minkä kanavapaketeista tai kanavista kuten Netflix, Cmore, Viaplay yms itselleen tilaa. Tilaus on yleensä aina vähintään kuukauden ja irtisanottavissa koska tilaaja haluaa. Suoratoistopalvelut ovat varsinkin nuoremmalle ikäryhmälle tuttuja jo YouTuben ja Twitchin kautta ja sitä myöten myös edellä mainitut suoratoistopalvelut ovat heille tuttuja palveluita ottaa käyttöön. Vanhemmalle ikäluokalle taas YLE Areena ja Nelosen sekä MTV:n suoratoistopalvelut ovat tuttua tarjontaa.

Sarjat ovat elokuvien lisäksi yksi suurimmista tekijöistä, joiden perusteella palvelua valitaan. Suoratoistopalvelut ovatkin panostaneet sarjatuotantoihinsa viime aikoina paljon ja monen palvelun suosituimmat sarjat ovat alkuperäistuotantoa.

Suoratoistopalveluissa on myös erikseen kanavia lapsille, ohjelmia pienille ja isommille lapsille tulee aamusta iltaan ja läpi yön. Samoin palveluista löytyy omat kanavat eläimille, historialle, luonnolle, elokuville, urheilulle yms.

eSports jatkaa myös kasvuaan

ENCE finaaliin Katowicen Majoreissa 2019

Tätä kirjoitettaessa suomalainen ENCE saavutti ensimmäistä kertaa suomalaisena joukkueena Major turnauksessa CS:GO pelissä finaalipaikan voittamalla ukrainalais-venäläisen NaVi:n 2-1 todella tiukassa ja jännittävässä ottelussa. Joku voi pitää tietokonesotimista ”ei urheiluna” mutta kysyttäessä sitä ottelua katselleilta tuhansilta faneilta, saadaan varmasti erilainen vastaus. Seuraavaksi ENCE pelaa finaalissa todennäköisesti tanskalaista Team Astralis joukkuetta vastaan. Tätä ennen ENCE on voittanut maailmanlistan kolmosen ja kakkosen matkalla finaaliin. Team Astralis on maailmanlistan ykkönen ja joukkue on tienannut otteluillaan lähes kuusi miljoonaa dollaria. Tämä käynnissä oleva Katowicen major tuottaa finaalivoittajalle 500 000 dollarin voittopotin, finaalin hävinnytkin joukkue tienaa mukaansa 150 000 dollaria.

eSports on tullut vauhdilla kaikkien tietoisuuteen viimeistään viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi Hjallis Harkimo haki omassa TV:n diiliohjelmassaan työntekijää omaan tapahtumayritykseensä, joka järjestää jo tänä vuonna tähän mennessä suurimman 100 000 euron palkintopotillisen eSports tapahtuman. Laji on saanut myös paljon näkyvyyttä niin televisioituina ottelulähetyksinä, erikoisohjelmina ja jopa YLE Areenan ohjelmatarjonnassa liveotteluina, kuten yllä mainittu Katowicen major turnaus.

Lajin etenemisessä on avittanut suomalaisten pelaajien loistava menestyminen, joka poiki jopa kahdelle eSports miljonäärille kutsun viime kerralla presidentin luokse itsenäisyyspäivän juhliin!

On netissä yhä kaikki muutkin pelit niin lapsille, teineille kuin aikuisillekin. eSportsin lajien ja pelien tulo vain on saanut ne jäämään hieman taka-alalle, sillä aivan jokaisesta netissä pelattavasta pelistä ei tule syntymään omia turnauksiaan.

Porno pitää sijansa

Kun aikuisviihteestä puhutaan, ei voi unohtaa laskuista myöskään pornoa ja täälläkin julkaisemaamme uutista uudesta täyspitkästä suomalaisesta pornoelokuvasta. Pornoa on ollut saatavilla aina ja niin tulee olemaan jatkossakin. Jopa meidän verkostossa on siihen vivahtava sivusto, pariskunnille.fi

Muut netin palvelut

Näiden edellä mainittujen palveluiden lisäksi ovat vielä erilaiset eKirja palvelut ja musiikkipalvelut, jotka käytännössä tarkoittavat sitä, että kirjat ovat siirtymässä entistä enemmän digimuotoon eikä musiikkia enää osteta levyinä vaan se joko ladataan netistä tai kuunnellaan suoraan netin musiikkikirjastoista kuten Spotifystä.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged