Suomalaisten suosikkidraama menestyi maailmalla – nyt se saa jatkokauden

Ajankohtaista Suoratoisto

’Kaikki synnit’ on Elisa Viihteen kotimainen alkuperäissarja, josta on julkaistu aiemmin kaksi tuotantokautta. Mika Ronkaisen ja Venla Aakon käsikirjoittaman ja Mika Ronkaisen ohjaaman rikossarjan uuden, kolmannen kauden pääosissa nähdään aiemmilta kausilta tutut keskeiset hahmot. Sarjaa tähdittävät mm. Maria Sid, Johannes Holopainen, Matti Ristinen, Inka Kallén ja Kreeta Salminen.

Pääosin Oulun seudulla kuvattavan sarjan kuvaukset alkavat heinäkuun lopussa ja tekijätiimi on pitkälti sama kuin aiemmilla tuotantokausilla. MRP Matila Röhr Productionsin Ilkka Matilan tuottaman sarjan ovat käsikirjoittaneet ensimmäisen kauden käsikirjoituksesta Göteborgin elokuvajuhlilla palkitut ja molemmista tuotantokausista Venla-ehdokkuudet saaneet Mika Ronkainen ja Venla Aakko (entiseltä nimeltään Merja Aakko). Mika Ronkainen ohjaa aiempien tuotantokausien tapaan myös uudet kolmannen tuotantokauden jaksot.

– Elisa Viihde panostaa edelleen kotimaiseen draamatuotantoon ja meitä ilahduttaa, että pääsemme tuomaan katsojien odottaman kolmannen kauden palveluumme loppuvuodesta 2022. Elisa Viihde Viaplayn suosituimpiin kuuluva alkuperäissarja on saanut kiitosta myös kansainväliseltä yleisöltä ja nostanut kiinnostusta suomalaista draamaa kohtaan, kommentoi Elisan sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.

Pohjois-Suomen kauniisiin maisemiin sijoittuvan Kaikki Synnit -alkuperäissarjan, ensimmäinen tuotantokausi on myyty jo yli 30 maahan, mm. Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan. Sarjan kansainvälisestä levityksestä vastaa NBCUniversal.

Kolmannella kaudella palataan nykyaikaan

Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuvan rikossarjan kolmannella tuotantokaudella matkataan ajassa noin viisi vuotta eteenpäin sarjan ensimmäisen tuotantokauden tapahtumista. Ensimmäiseltä kaudelta tutut KRP:n rikostutkijat Sanna Tervo (Sid) ja Lauri Räihä (Holopainen) palaavat takaisin Varjakkaan kopiomurhaajan iskettyä paikkakunnalle, jonka sarjamurhaaja laittoi viisi vuotta sitten polvilleen. Kaksikon rinnalla murhaajaa ja aikaa vastaan taistelee paikallispoliisi Jussi Ritola (Ristinen), jota vaimon vanhat teot eivät jätä rauhaan.

Ensimmäisen kauden pääosissa nähtiin Maria Sid ja Johannes Holopainen. Syksyllä 2020 katsottavaksi tulleella toisella kaudella palattiin ajassa taaksepäin vuoteen 1999, jolloin tapahtumien keskipisteessä oli Matti Ristisen esittämä Varjakan vanhempi konstaapeli Jussi Ritola. Toisen tuotantokauden jaksot nähtiin Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun lisäksi myös elokuvateattereissa.  Suomessa sarja on kerännyt ylistäviä arvioita kriitikoilta ja se on ollut myös katsojamäärillä mitaten hyvin suosittu.

Rooleissa mm:

Lauri Räihä – JOHANNES HOLOPAINEN
Sanna Tervo – MARIA SID
Jussi Ritola – MATTI RISTINEN
Meeri Ritola – INKA KALLÉN
Leena Niemitalo – KREETA SALMINEN


Elisa Viihde Viaplay on kuukausimaksullinen suoratoistopalvelu, josta katsot elokuvia ja sarjoja millä tahansa nettiliittymällä, kaikilla laitteillasi – tietokoneella, mobiililaitteilla, pelikonsoleilla tai älytelevisiolla. Elisa Viihde Viaplaysta näet suositut alkuperäissarjat, Hollywood-uutuudet, eniten kotimaisia elokuvia sekä runsaasti klassikkosarjoja ja lastenohjelmia.

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj

Matila Röhr Production Oy on yksi Suomen vanhimmista ja menestyneimmistä elokuvatuotantoyhtiöistä. Sen viimeisimpiä tuotantoja ovat mm. kuudella Jussi-palkinnolla palkittu Ikitie-elokuva sekä YLE:llä parhaillaan esitettävät Paratiisi ja Rauhantekijä-draamasarjat. 

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa