Covid-19-pandemiasta aiheutuneen poikkeustilan vuoksi useimmat meistä joutuvat viettämään aikansa joko eristyksissä kotona tai kokonaan karanteenissa. Tilanne on lisännyt kiinnostusta suoratoistopalveluiden tarjontaa kohtaan – ja myös Viaplayn viihdesisällön katselussa voidaan nähdä huomattavaa kasvua. Kahden viime viikon aikana Viaplayn katselu on lisääntynyt 18 prosentilla poikkeustilaa edeltäviin viikkoihin verrattuna. Myös katselutrendit ovat selkeät: katsomme enemmän, turvaudumme komediaan ja rakastamme nostalgiaa!
Koronapandemian estäessä meitä viettämästä aikaa ystäviemme seurassa ja hallituksemme pyytäessä meitä pysyttelemään kotona, jää meille luonnollisesti enemmän aikaa suoratoistopalveluiden parissa. Viaplayn parissa vietettyjen minuuttien määrä on kahteen poikkeustilaa edeltävään viikkoon verrattuna lisääntynyt 18 prosentilla. Katselutottumuksissamme on havaittavissa myös selkeä rakenteellinen muutos – illan suosituimpien ruututuntien sijasta viihdettä kulutetaan nyt tasaisemmin ympäri vuorokauden. Myös vuokraelokuvien kulutus on kasvanut koronapandemiaa edeltäviin viikkoihin verrattuna huimasti – jopa 56 prosentilla!
”On selvää, että Viaplaysta on tullut yhteinen ajanviete koko perheelle. Kulutamme tällä hetkellä enemmän elokuvia ja sarjoja kuin koskaan aiemmin, ja viimeisen kahden viikon aikana olemme rikkoneet aiemmat katseluennätyksemme”, kertoo NENT Groupin Chief Content Officer Filippa Wallestam.
”Tarjoamme laajasti erilaista sisältöä koko perheelle. Etenkin Viaplayn lastenohjelmat ovat olleet kovassa suosiossa, ja rakastetusta Saagan seikkailut -alkuperäissarjastamme pääsemmekin katsomaan uusia jaksoja jo ensi viikolla! Nyt kun elokuvateatterit ovat koronakriisin vuoksi suljettu, on meidän ollut mahdollista tuoda blockbuster-elokuvia myös suoraan ihmisten olohuoneisiin. Näinä vaikeina aikoina on hienoa, että voimme tarjota katsojille laadukasta sisältöä, josta nauttia omalla kotisohvalla”, Wallestam jatkaa.
Komedia ja nostalgia kiinnostavat
Viaplayn viihdesisällöstä löytyy suosikkeja koko perheelle. Tarjonnan moninaisuus on nähtävissä myös katsojien suosikeissa: etenkin perhe-elokuvat, komedia ja nostalgiset sarjat tuntuvat tarjoavan kriisin hetkellä turvaa monelle. Perheen yhteisiä elokuvahetkiä ovat viihdyttäneet mm. Aladdin, Räyhä-Ralf valloittaa Internetin ja ikisuosikki Frozen. Komediasarjoista The Office, Family Guy ja South Park viihdyttävät etäkonttoreilla, ja Frasier ja Lost kuljettavat meidät ajassa taaksepäin. Viaplaysta löytyvät myös kaikki 25 James Bond -elokuvaa, joiden parissa on tilastojemme mukaan vietetty viime viikkoina runsaasti aikaa.
”Kaikkien Bond-elokuvien katseluun saa kulumaan yhteensä kaksi päivää, neljä tuntia ja 52 minuuttia”, Wallestam vinkkaa.
Viaplayn monipuolinen uutuusleffojen tarjonta iskee myös katsojiin. Viaplayn Suomen suosituimmista elokuvista suuri joukko on saanut ensi-iltansa viime vuonna. Suosituimpien elokuvien kärkisijoilta löytyy niin komediaa (Long shot – mahdoton yhtälö), kauhua (Us) kuin romantiikkaakin (After). Myös moninkertainen Oscar-voittaja Bohemian Rhapsody on ilahduttanut klassikkobiiseillään monien etäpäiviä.
Sarjoja katsellaan #Bingewatch-periaatteella
Viaplaysta löytyy runsaasti suosittuja sarjoja, ja mikä olisikaan parempaan ajanvietettä omalle kotisohvalle eristäytyneenä kun kunnon sarjamaraton. Ahmittavien huippusarjojen joukkoon lukeutuvat mm. menestysdraama Greyn anatomia, jännittävä The Blacklist, draamakomedia Castlesekä rakastetut lastenohjelmat PAW Patrol ja Pipsa Possu. Jokaista edellämainittua voi Viaplaysta katsella usean tuotantokauden verran!
Viaplay panostaa myös alkuperäissarjoihin, ja toistaiseksi tänä vuonna päivänvalon on nähnyt jo 8 alkuperäissarjaa. Tulevan kevään aikana ensi-iltansa saavat mm. dokumenttisarja Viikinkien viimeinen matka (12.4.), Big Lars (23.4.) ja odotettu suomalainen draamatrilleri Cold Courage (3.5.) Alkuperäissarjojamme on poikkeustilan aikana katseltu myös runsaasti. Suomessa suosituimpien alkuperäissarjojen lista näytti viikolla 13 seuraavanlaiselta:
- Rig 45
- Vettä sakeampaa
- Wisting
- Käsi kädessä
- Box 21
Muuta luettavaa muualta
Eduskuntavaalit 2023
Eduskuntavaalit 2023 järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027.
Koe kesällä Helsingin nähtävyydet ja tekemiset
Helsingin nähtävyydet ovat kuuluisia ympäri maailmaa ja niiden joukossa on monia upeita kohteita. Tässä esittelemme muutamia kiinnostavia nähtävyyksiä Helsingissä, joita kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Helsingin suosittuja paikkoja ovat mm. Suomenlinna, Tuomiokirkko, Kauppatori ja Linnanmäki.