Tulevatko netin suoratoistot korvaamaan perinteisen television katselun?

Ajankohtaista Luettavaa Suoratoisto

Televisio on monelle suomalaiselle rakas kumppani arjessa ja etenkin illalla kun hiljennytään ennen nukkumaanmenoa. Nykyään kuitenkin vain harva haluaa jumittua television tarjoaman ennalta määritellyn ohjelmiston ääreen, vaan valitsevat sen sijaan puhelimensa ja sen kautta suoratoistopalvelujen tarjonnan tai siirtyy niihin suoraan älytelevisiostaan.

Television ja elokuvien katsominen ei ole nykypäivänä sidottua aikaan tai paikkaan. Lisäksi voit aina valita tarjontaa, joka juuri sillä hetkellä sopii sinulle parhaiten eikä odottaa sen alkamista tiettyyn kellonaikaan televisiosta. Samanlainen muutos on koettu myös urheiluotteluiden kanssa.

Vaikka tietyt tärkeät Suomen maajoukkueiden ottelut edelleen televisioidaan ja niitä seurataan suurissa määrin televisiosta, monelle netin tuomat vaihtoehdot urheilun saralla ovat olleet yhtä kiinnostavia. Otteluiden striimaukset esimerkiksi veikkaamisen vierellä ovat samalla apuvälineitä oikeanlaisten vetojen asettamiseen.

Esimerkiksi vedonlyönnin apuna toimiva Unibet TV mahdollistaa kaikkien maailman huippuliigojen seuraamisen ja vetojen asettamisen niiden aikana. Tälläkään kertaa veikkaaja ei ole sidottu yhteen paikkaan ja aikaan, vaan palvelu toimii moitteettomasti myös mobiilisti.

Vaihtoehtojen määrä vain kasvaa

Samalla kun suomalaiset on saatu vieroitettua television äärestä ja suoratoistopalvelujen ääreen, myös niiden vaihtoehdot ovat kasvaneet merkittävästi. Enää valittavana ei ole vain yhtä tai kahta palvelua, vaan kansainvälisten nimien rinnalle on ilmestynyt useita uusia palveluja.

Netflix on kuitenkin ollut ykkönen jo pitkään, mutta sen suurimmaksi haastajaksi on nousemassa myös HBO:n pohjoismaiselle yleisölle suunnattu HBO Nordic -palvelu. Ihmiset ovat niin ikään siirtyneet tutkimaan enemmänkin sisältöä kuin itse palvelun yleiskuvaa, ja tällöin etsitään varsinkin suomalaista tuotantoa.

Enää televisio ei sanele elämää

Ihmiset ovat tottuneet siihen, että mobiililaitteen kautta kaikki tarvittava on saatavilla nopeasti. He voivat muun muassa tilata ruokaa, suunnistaa, tutkia sosiaalista mediaa, pelata ja katsoa televisiota suoraan kännykältään, ihan missä vain ovatkin.

Vaikka yhä useammalla on televisio kotona, siitä harvoin seurataan suorana muuta kuin uutiset ja kaikkea muuta varten voidaan siirtyä suoratoistopalvelujen pariin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että televisiokanavat ja niiden tuotanto tulisi jonnekiin häviämään tulevaisuudessa: niilläkin on omat suoratoistopalvelunsa.

Striimit hyödyntävät myös yrityksiä

Nettien suoratoistot eivät tarkoita pelkästään urheilutapahtumia tai televisio-ohjelmia. Ne sisältävät paikallisten toimijoiden striimaukset omista tapahtumistaan, konserttitaltioinnit ja yritysten omat striimit. Lisäksi mukana ovat sosiaalisen median striimit, joissa niin yritykset kuin kuka tahansa voi tehdä suoran lähetyksen ja keskustella seuraajiensa kanssa.

Yrityksen kannalta ne voivat olla viestintäkanavia, joiden kautta voidaan esitellä uusia tuotteita, kertoa yrityksestä, kommunikoida asiakkaiden kanssa ja vastaanottaa sekä vastata palautteeseen. Tutkimusten mukaan ihmiset myös seuraavat mieluiten suoria lähetyksiä kuin lukevat päivittäisiä postauksia. Ne yhtä lailla luovat brändikuvaa ja tekevät yrityksestä lähestyttävämmän, jotka ovat tärkeitä arvoja.

Pelialalla striimeistä on muodostunut jätti-ilmiö

Peliala on televisiosarjojen ja elokuvien vierellä yksi suurimpia aloja, joihin netin suorat lähetykset ovat vaikuttaneet. Striimauksesta on muodostunut tärkeä sivutoimi ja parhaimpia pelistriimejä seuraavat kymmenet miljoonat ihmiset. Etenkin esportsin ympärille muodostunut striimauskulttuuri on ollut merkittävä.

Sen rinnalla myös joistain striimereistä on muodostunut superjulkkiksia eivätkä heidän tarvitse kuin lähettää suoraa videokuvaa omasta pelaamisestaan. Seuraajia tällä aallolla on pelkästään Suomessa kymmeniä tuhansia, ja maailmanlaajuisesti miljoonia.

Striimit ovat nykyajan yhteiskunnan tuote

Jokaisella on käytössään videoita kuvaava ja nettiin yhdistyvä älypuhelin, joten kuka tahansa voi tehdä videoita ja suoria lähetyksiä. Toisaalta ihmiset eivät halua enää istua kotona tuijottamassa televisiota, vaan viihteelle halutaan vapautta. Striimit ovat tuoneet tähänkin ratkaisun, koska netin kautta mitä tahansa televisio-ohjelmaa ja elokuvaa voidaan seurata milloin vain omaan aikatauluun sopii.

Vastaa