LOST BOYS oli viikonlopun katsotuin elokuva

Elokuvat

LOST BOYS keräsi ensi-iltaviikonloppunaan perjantaista sunnuntaihin kaikkiaan 11.093 katsojaa.

Elokuvateattereissa huolehditaan parhaillaan tarkasti esimerkiksi turvavälijärjestelyistä, minkä vuoksi elokuvateattereiden paikkakapasiteetti on merkittävästi pienempi kuin normaalioloissa. Lisäksi Lost Boysia pääsevät katsomaan vain täysi-ikäiset sen K18-ikärajan myötä. Näistä rajoittavista tekijöistä huolimatta dokumenttielokuva Lost Boys keräsi ensi-iltaviikonloppunaan yli 11.000 katsojaa, mikä on suurin päättyneen viikonlopun katsojatulos elokuvateattereissa.

Katsojia kertyi kautta maan niin suurilla kuin pienillä paikkakunnilla, mikä osoittaa Lost Boys -elokuvan kiinnostavan suomalaisia ympäri maan. Elokuvaa ovat käyneet katsomassa eri-ikäiset ihmiset, niin miehet kuin naisetkin.

Kymmenen vuotta todellisten tapahtumien jälkeen ensi-iltansa saanut Lost Boys on dokumenttielokuva kadotuksesta ja Kambodžan kaduille kadonneista kolmesta suomalaisesta miehestä, joista yksi ei palaa koskaan. Reindeerspotting – pako Joulumaasta -dokumentin itsenäisen jatko-osan, Lost Boys -elokuvan ovat tuottaneet Helsinki-filmi ja Tekele Productions, ja sen levittää SF Studios.

”On todella palkitsevaa, että Lost Boys on saanut suomalaiset elokuviin. Kiinnostus tähän tarinaan on yhdistänyt eri-ikäisiä aikuisia katsojia läpi koko Suomen. Elokuvan keskiössä on ihmisiä ja elämäntarinoita, jotka on selvästi haluttu nähdä, kuulla ja kokea itse. Olen otettu siitä, että pitkän työn jälkeen tällä elokuvalla on merkitystä ja yleisö. Toivon, että se herättää katsojissa kaikenlaisia tunteita ja synnyttää keskustelua kodeissa ja mediassa siitä todellisuudesta, missä tämä elokuva tapahtuu.”

Miia Haavisto

Lost Boys -elokuvan tuottaja

Tekele Productions

”Palaute kentältä on ollut iloisen yllättynyt. Elokuvateatterisalit ovat myyneet nopeasti loppuun ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ja erityisesti kotimaisella elokuvalla. Suomalaiset haluavat selvästikin tietää rovaniemeläisten miesten tarinan, sen, miten heille kävi Reindeerspotting – pako Joulumaasta -elokuvan jälkeen. Menestys on kaikesta huolimatta iso yllätys ja nyt toiselle viikonlopulle saamme esitykseen lisää paikkakuntia läpi Suomen.”

Timo Räisänen

Teatterilevityksen johtaja

SF Studios

* * *

LOST BOYS on dokumenttielokuva kadotuksesta ja Kambodžan kaduille kadonneista kolmesta suomalaisesta miehestä. Yksi heistä ei palaa koskaan. Mitä matkalla tapahtui? 

Lost Boys -elokuvan Kaakkois-Aasiaan juhlimaan matkaavista miehistä Jani tunnetaan ainutlaatuisen, kohutun, palkitun ja katsojaennätyksiä rikkoneen Reindeerspotting – pako Joulumaasta -dokumenttielokuvan (2010) päähenkilönä ja Joonas sen ohjaajana. Reindeerspottingin itsenäisen jatko-osan Lost Boys -elokuvan päähenkilö on Joonas itse.

Seksin, huumeiden ja kuoleman täyteinen peittelemätön tositarina Lost Boys kertoo siitä, mitä tapahtui vuosikymmen sitten, kun rovaniemeläisiä huumeidenkäyttäjiä kuvanneen Reindeerspottingin ensi-iltamenestyksen ikuisia jatkoja viettäneet kaverukset muuttuivat kuolemattomista kuolevaisiksi. Juhlat loppuvat, kun Joonaksen kaverit katoavat ja Jani kuolee väkivaltaisesti Phnom Penhissä, Kambodžassa.

Lost Boys -elokuvan ovat ohjanneet Joonas Neuvonen ja Sadri Cetinkaya. Joonaksen kamera vie katsojan niin Bangkokin huumaavaan meluun kuin Phnom Penhin öisille kujille, Janin viimeisiin elinviikkoihin sekä tämän katoamisen ja kuoleman jälkeiseen epätoivoiseen etsintään. Mitä kadonneille tapahtui? Joonaksen on löydettävä oma totuutensa tapahtuneesta huumeiden ja hämärän keskeltä – eikä siellä ole sankareita.

Alunperin Joonas otti kameran mukaan Kaakkois-Aasiaan kuvatakseen lisämateriaaleja Reindeerspotting-elokuvan DVD-julkaisuun. Materiaalista syntyi lopulta kokonaan uusi elokuva, jonka tekemiseen meni keskeytyksineen kokonainen vuosikymmen.

Lost Boys -elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2010, Reindeerspottingin keväisen ensi-illan jälkeiseen kesään. Elokuvan valmistumista ja julkaisemista on odotettu Suomessa vuosien ajan. Monille Reindeerspotting näyttäytyi opettavaisena tarinana huumeiden tuottamasta tuhosta. Sen itsenäisestä jatko-osasta, Lost Boys -elokuvasta, voi kuitenkin jokainen muodostaa itse käsityksensä siitä, millaisen näkymän elämästä, kuolemasta ja ihmisyydestä se avaa maailmassa, jossa päihteet kuuluvat arkeen ja juhlaan.