Netflix elokuvakirjasto – ehdottomat helmet

Ajankohtaista Netflix

Moni meistä aina silloin tällöin kokee tämän saman ongelman, tätä voisi melkein kutsua universaaliksi ilmiöksi . Puhumme nyt siitä kuinka aina joskus tuntuu mahdottomalta löytää itselleen mitään katsottavaa Netflix suoratoistopalvelusta. Pelkkänä ajatuksena se kuulostaa todella naurettavalta sillä Netflix sisältää tuhansia tunteja katsottavaa, silti tämä ongelma on hyvin todellinen. Elokuvakirjasto kattaa satoja elokuvia jokaisesta genrestä ja jokaiselta tasolta. Sarjoja löytyy myös ja ne ovat suurin syy palvelun suosioon.

Jos sinä kärsit tällä hetkellä kyseisestä ongelmasta niin olet juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tänään listaamme Netflixin ehdottomat helmet jotka voivat tarjota sinulle viihdettä jo tänään.

Elokuvakirjasto

Ensiksi käsitellään tuo elokuvapuoli, voit jopa yllättyä mitä olemme valinneet.

Mosul

Mosul elokuva sijoittuu irakilaiseen kaupunkiin jonka nimi on myös Mosul ja kertoo alueen konfliktista. Tämä teos on tähdännyt autenttisuuteen ja sen se myös on toteuttanut täydellisesti. Aina puhutusta kielestä alueen kriittiseen tilanteeseen. Näyttely on myös erittäin hyvää, olin itse jopa hieman yllättynyt sillä aluksi luulin tämän olevan tavallinen b-luokan elokuva. Voin siis hyvillä mielin sanoa että tein hyvän päätöksen kun aloitin katsomaan sitä.

Elokuva on myös todella virkistävää vaihtelua perinteisistä hollywoodin kliseiden täytteisistä sotaelokuvista jotka ovat tupanneet toistaa itseään. Monta todella tunteellista kohtausta tuli myös vastaan jotka oikeasti herätti itsessäni tunteita joka on sellainen asia mitä nykypäivän elokuvat harvoin saa aikaan.

Love and Monsters

Alussa luulin tämän olevan perus ällösöpö romanttinen elokuva, osittain johtuen sen nimestä ja osittain taas pääosan näyttelijästä. Dylan O’Brien on monelle teinille tuttu näyttelijä ja hänen tunnetuin rooli oli Stiles yliluonnollisessa sarjassa ”Teen Wolf”. Ei mennyt kauan ennen kuin tajusin elokuvan olevan aivan jotain muuta kuin mitä kuvittelin. Ydinsodan jälkeinen maailma täynnä mutantteja kuulostaa tyhmältä ja läpikäydyltä mutta tämä elokuva todellakin veti teeman nappiin.

Sarjat

Final Space

Jos olet Rick & Morty sarjan ystävä niin uskon että pitäisit myös tästä. Final Space on animaatio täynnä synkkää huumoria, tyhmiä tilanteita sekä yllättävästi hyvää hahmojen kehittymistä jota ei uskoisi tämänlaisesta sarjasta. Sarjassa seurataan muutaman hyvin erilaisen hahmon ryhmää ja heidän seikkailuja yllätys yllätys, avaruudessa. Tämä on juuri sinulle jos etsit jotain rentoa ja hauskaa katsottavaa.

Manhunt: Unabomber

Tämä minisarja keskittyy FBI:n tutkintaan heidän koittaessaan saada kotimainen terroristi ”Unabomber” kiinni. Sarja perustuu tositapahtumiin ja kaikki hahmot siinä ovat todellisia, toki osa kohtauksista on pelkkää fiktiota eli taiteellista vapautta on käytetty.

Minisarjaa voisi periaatteessa kutsua dokumentiksi sen aitouden ja todellisten tapahtumien vuoksi vaikkei aivan kaikki olekkaan totta. Mikäli tykkäät ”The Blacklist” sarjasta niin tämä voisikin olla juuri sinulle, vaikkei tässä ole mitään isoa rikollispomoa antamassa FBI:n salaiselle ryhmälle kohteita.

Tämän artikkelin teille toi Viihdecorner sekä Carnival News.

Tiesitkö, että miksi lainavertailu kannattaa?

Lainavertailu kannattaa aina, kun harkitset lainan ottamista. Lainojen hinnat ja ehdot vaihtelevat huomattavasti eri lainantarjoajien välillä, joten vertailemalla tarjouksia voit säästää jopa satoja tai tuhansia euroja.Useat lainavertailu palvelut tarjoavat myös mahdollisuuden hakea lainaa heti. Kun haet lainaa heti, saat lainatarjouksen heti hakemuksen täyttämisen jälkeen.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa