Tarkastaja tulee -jännitysnäytelmä ensi-iltaan Rauman Kaupunginteatterissa

Ajankohtaista

Rauman Kaupunginteatterin vuoden 2019 avaa kiehtova brittiklassikko Tarkastaja tulee (An Inspector Calls). Lukuisia televisio- ja elokuvaversioitakin (viimeisin BBC, vuonna 2015) poikineen näytelmän tapahtumat sijoittuvat kevätiltaan vuoden 1912 Englannissa. Yläluokkaisen perheen kulissit romahtavat, kun salaperäinen Scotland Yardin poliisitarkastaja (Ilkka Koivula) keskeyttää tyttären kihlajaisjuhlat.

Tarkastaja tutkii nuoren työläistytön itsemurhaa ja käy ilmi että perheenjäsenet liittyvät tavalla tai toisella surulliseen tapaukseen. Poliisitarkastaja pakottaakin nämä pohtimaan oman käytöksensä seurauksia ja kanssaihmisten kohtelua. Hyytävä paljastuskuvio pitää otteessaan loppuun asti ja haastaa myös katsojat pohtimaan omia moraalisia suuntaviivojaan. Kuka lopulta voi sanoa olevansa syytön?

J.B. Priestleyn käsikirjoittaman, jo vuonna 1945 ensiesitetyn Tarkastaja tulee -näytelmän ohjaa ensimmäistä kertaa Raumalla vieraileva Ola Tuominen. Näytelmän on lavastanut Tuomo Nakari, äänisuunnittelun takana on Janne Auvinen ja valosuunnittelu on Hannu Naamangan. Puvut on suunnitellut Elina Vättö, kun taas kampaukset, maskeeraus ja peruukit ovat Tuula Kupiainen-Koiviston käsialaa.

Mona Lehtola ja Timo Julkunen. Kuva Henna Junnila

Esitys jatkaa Hiirenloukun kaudella 2016–2017 menestyksekkäästi aloittamaa Rauman Kaupunginteatterin jännitysnäytelmien sarjaa.


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Digitaalinen markkinointi: Menestyksen avain digiaikakaudella

Digitaalinen markkinointi on korvaamaton työkalu yrityksille tavoittaessaan laajaa kohdeyleisöä, luodessaan vahvaa brändiä ja kasvattaessaan myyntiään. Tehokas digitaalinen markkinointistrategia hyödyntää hakukoneoptimointia, sosiaalista mediaa, sisältömarkkinointia ja maksettua mainontaa. Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden menestyä tässä digitaalisessa liiketoimintaympäristössä. Tutustu myös Google hakukoneoptimointi aiheeseen!

Liiku kätevästi kaupungilla – Sähköpotkulauta vuokraus

Koe vaivaton tapa liikkua kaupungissa sähköpotkulaudan avulla. Sähköpotkulauta vuokraus tarjoaa joustavan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon liikkumiseen. Nappaa kätevästi lähin potkulauta, käytä sitä tarpeesi mukaan ja palauta helposti loppumatkasta. Unohtumattomat kaupunkiseikkailut odottavat sinua, kun hyödynnät sähköpotkulauta vuokrauksen edut.

Kulutusluotto – Joustava taloudellinen tuki tarpeisiisi

Tarvitsetko rahallista tukea suunnitelmiisi? Kulutusluotto tarjoaa joustavan vaihtoehdon. Voit hakea lainaa tarpeidesi mukaan, oli kyse sitten matkasta, kodin remontista tai uuden elektroniikan hankinnasta. Kilpailukykyiset korot ja joustavat maksuehdot mahdollistavat taloudellisen tilanteesi huomioimisen. Hae kulutusluottoa luotettavalta rahoitusyhtiöltä ja saa tarvitsemasi tuki elämäsi eri vaiheisiin.

Sosiaalisen median nousu

Sosiaalinen Media nousu on ollut mullistava ilmiö internetin kehityksessä. Se on luonut uudenlaisen viestinnän ja yhteisöllisyyden muodon, joka perustuu käyttäjien osallisuuteen ja sisällön jakamiseen. Sosiaalisen median alustat, kuten Facebook, Twitter, Instagram ja YouTube, ovat luoneet valtavan käyttäjäpohjan ja muuttaneet tapaa, jolla ihmiset vuorovaikuttavat verkossa.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa