Arvostelussa NetFlixin uusi TV-sarja 1899

Ajankohtaista Arvostelu Netflix

Eletään vuosisadan vaihdetta ja on isojen hiilivoimalla liikkuvien valtameriristeilijöiden aika. Euroopasta matkasivat ”uudisraivaajat” USA:n uusille alueille kahden kerroksen väkenä – rikkaat yläkansilla, ja työläiset ja köyhemmät alakansilla. 1899 on saksalaisten Jantje Friesen ja Boran bo Odarin kehittämä yhteiseurooppalainen sarja, ja se julkaistiin nyt marraskuussa 2022. Pääosissa nähdään mm. kapteeni Eyk Larsenina Andreas Pietchmann ja tohtori Maura Franklininä Emily Beecham. 1899 on sarja, jossa saa melkoisesti kuulla eri kieliä, aivan kuten aikakauden matkaseurueisiin olisi kuulunutkin, mutta valitettavasti 1899 tarina ja juoni on melkoisen monimutkainen – jopa niin, että kahden jakson ja noin kahden tunnin jälkeen me heitämme pyyhkeen kehään. 1899 luo mielenkiintoisen mahdollisuuden melkoiselle sci-fi tarinalle, mutta samalla se ei anna oikeastaan mitää kiiintopistettä, joka pitäisi monia erillisiä tarinoita kasassa.

Tarinan kertojat ovat muuten samat, jotka olivan toisen Netflixin sarjan, The Dark, taustalla (The Dark: Erään lapsen katoaminen alkaa avata järjenvastaista mysteeriä, joka ulottuu kolmen sukupolven yli. Neljä perhettä ryhtyy kiihkeästi etsimään vastauksia.)

Salaperäiset tapahtumat muuttavat New Yorkiin matkalla olevan siirtolaislaivan kurssia, ja vaikeaselkoinen arvoitus alkaa avautua hämmentyneille matkustajille. Mitä tapahtui Prometheus nimiselle valtameriristeilijälle, josta ei kultu kuukausiin, mutta jonka tämä toinen, sen sisaralus, löytää Atlantilta, omalla neitsytmatkallaan kohti Amerikkaa. Laivan omat matkustajat saavat pian huomata, että se miotä tapahtui Prometheuksella, saattaa tapahtua myös tällä toisella aluksella. Samalla käy nopeasti ilmi, että monet laivan matkustajista ovat tilanteessa, missä he eivät missään nimessä halua palata takaisin Englantiin ja Eurooppaan. Osa matkustajista, kuten arvon kapteenimme, näkevät ja kokevat asioita, jotka eivät tunnu olevan tästä maailmasta.

Sarjan ensimmäinen kausi pitää sisällään kahdeksan jaksoa, ja vaikka me heitimme toisen jakson jälkeen leikin sikseen, emme tarkoita, etteikö tämä sarja olisi hyvää viihdettä – se vain ei auennut meille tarpeeksi, jotta jatkaisimme ajankäyttöämme sen parissa.

Mitä tapahtuu 1899 matkaan lähteneille laivoille, ja mitä tapahtuu tälle toiselle laivalle ja sen noin 1400 matkustajalle, jotka ovat matkalla kohti parempaa elämää Amerikassa, mutta suurella osalla heistä on salaisuuksia, joiden he haluavat jäädä sellaisiksi. Miten tässä kaikessa on mukana tohtori Franklin, aikana jona naiset eivät vielä saaneet toimia lääkäreinä, vaikka heillä olisi siihen täysi koulutus.

Miten matkustajat selviävät kauhu-unen kaltaisista tapahtumista, ja mitä kaikkea siellä sun täällä esiintyvä kolmio ja pyramidi tarkoittavat?

Mielenkiintoiseksi tuotannoksi sarjan tekee se, että näyttelijät kuten Aneurin Barnard, Andreas Pietschmann, Miguel Bernardeau, Maciej Musial, Lucas Lynggaard Tønnesen, Rosalie Craig, Clara Rosager, Maria Erwolter, Yann Gael, Mathilde Ollivier, José Pimentão, Isabella Wei, Gabby Wong, Jonas Bloquet, Fflyn Edwards ja Alexandre Willaume esiintyvät pitkälti omilla kielillään eli mm. englannilla, saksalla, ranskalla, kiinalla….


Muita aiheita muualta

Mikä on tubettaja?

Tubettaja tuottaa videosisältöä verkkoon yksin tai ryhmässä YouTube-videopalveluun, jonne  sisältö suosituimpana suoratoistovideopalveluna useimmiten ladataan. Monet tubettajat tekevät videoita työkseen, sillä he saavat videoiden katseluista tuloja. Moni tubettaja saa tulonsa kaupallisesta yhteistyöstä tai videoissa pyörivistä mainoksista. Kaikki tubettajien tulot ovat veronalaista tuloa ja niistä pitää maksaa veroa.

Elämä siirtyy kokoajan kohti digitaalisuutta

Oletko miettinyt hankkivasi pelitietokonetta, älypuhelinta tai vaikka älykelloa naiselle? Esimerkiksi älykello naiselle voisi olla hyvä tapa seurata hänen sykettä päivän mittaan. Monissa älykelloissa on kattava valikoima eri ominaisuuksia, joita löytyy eri mallien kalloista. Monilla älykelloilla voi seurata unenlaatua sekä nukuttua aikaa.

Tagged

Vastaa