Disney Plus ja Alias, sarja vakoojan elämästä

Disney

Sarjan pääpiste keskittyy vakoojan Sydney Bristow’n (Jennifer Garner) elämään. Ensimmäisen kauden ensimmäisessä jaksossa eli pilottijaksossa SD-6 murhaa Sydneyn sulhasen, Dannyn, koska Sydney kertoi salaisesta vakoojan työstään Dannylle. Tästä se alkaa, useat odottamattomat käänteet, jotka ovat odottamattomia ja mielenkiintoisia. Sydneylle paljastuu, että CIA:n salainen SD-6 solu ei oikeasti olekaan CIA:n salainen osasto, vaan maailmanlaajuisen terrorijärjestön solu.

Yhä surren menetettyään sulhasensa Sydney päättää ryhtyä kaksoisagentiksi. Näin tarina pääsee kunnolla alkuun. Päähenkilö värväytyy oikeaan CIA:han töihin, tietysti aikomuksenaan auttaa tuhoamaan SD-6 ja sen useat muut solut. Sidney ei tässä vaiheessa tiedä, että kuinka useasta solusta on oikeasti kysymys. Tässä vaiheessa sarjaa tuli mukaan myös Michael Vaughn (Michael Vartan). Joka astuu esiin CIA:n agenttina. Sydneyn ja Michaelin välistä suhdettaan seurataan sarjan edetessä.

Sarjan ensimmäinen jakso ei vielä vakuuttanut

Ensimmäisen jakson tapahtumat ovat laimeita, eivätkä vielä vedä katsojaa mukaansa samalla tavalla, kuin seuraavat jaksot. Käytännössä ensimmäisen jakso houkutteli vielä tekemään jotain aivan muuta, kuten avaamaan puhelimella jättipotti-pelit tai pelaamaan lautapelejä, sillä jakso ei vielä vakuuttanut kovinkaan suuresti. Kuitenkin tapahtumat jättivät kiinnostuksen sarjaan, jonka seurauksena oli helppo päätyä antamaan sarjalle toinen mahdollisuus. Toinen jakso ei ollut pettymys vaan sarjaa alkoi seuraamaan koko ajan kasvavalla mielenkiinnolla.

Jaksot toisensa jälkeen lunastivat odotukset aina. Myös Sidneyn isän Jack Bristow ( Victor Garber) tullessa tämän elämään uudestaan. Isä osoittautui samalla myös kaksoisagentiksi, kuten tyttärensä. Jack myös työskenteli SD-6:ssa, mutta toisin kuin Sydney, hän tiesi mikä SD-6 oikeasti oli. Samalla hän kuitenkin työskenteli myös CIA:lle. Aika ajoin mietitytti, että onko isä oikeasti hyvien vai huonojen puolella. Useiden kausien aikana nimittäin annettiin uskoa niin puoleen kuin toiseen.

Myös todelliseen toimintaan päästiin, kun jakso toisen jälkeen tarjoili kutkuttavan jännittäviä ja vaarallisia töitä vakoojalle. Pääosin työt menivät aina juuri niin kuin oli suunniteltu. Oman jännityksen näissä tehtävissä tietenkin toi kaksoisagentin tehtävä, kuinka teet tehtävän onnistuneesti niin hyville kuin pahoillekin työnantajille. 

Sarja oli tehty erittäin onnistuneesti

Hienot tekniset laitteet sekä taitavat ja onnistuneet naamioinnit saivat ihmettelemään, ajoittain jopa hieman nauramaan. Jakso toisensa jälkeen houkutteli seuraamaan sarjaa yhä innokkaammin. Sarjan hellyttävin persoona oli tekniikasta huolehtiva Marshall Flinkman (Kevin Weisman) joka kiltteydellään, sinisilmäisyydellään ja viattomuudellaan antoi sarjalle ripauksen huumoria.

Yksi parhaita puolia sarjassa oli se, että tapahtumat olivat odottamattomia. Koskaan ei tiennyt mitä odottaa ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Sarja ja sen kaikki jaksot viiden tuotantokauden aikana tarjoilivat yllättäviä käänteitä aina odottamattoman juonen lisäksi. Sydneyn ja Michaelin välisen suhteen kehittyminen, kuolleeksi oletettujen ihmisten palaaminen, sukulaissuhteet joista ei ollut tietoakaan, sekä ajoittainen mystiikka vangitsivat sohvalle. 

Myös arvailu siitä, että kuka on hyvä ja kuka paha, oli yksi sarjan mielenkiintoisimpia puolia. Sillä oli selvää, että kaikkien hahmojen kohdalla katsoja joutui arvailemaa, että kummalla puolella kukakin hahmo on. Myös ajoittaiset puolten vaihdot yllättivät positiivisesti. Ammattitaitoinen juonittelu, valehtelu ja tietenkin tappelu sekä taistelukohtaukset saivat helposti koukutettua tämän sarjan äärelle.

Miten ajattelen nykyisin sarjasta

Alias oli oman aikansa parhaita sarjoja, jota oli mielenkiintoista seurata. Sarjaa tehtiin vuodesta 2001 vuoteen 2006, joten ikää sarjalla on jo paljon. Sarjan onnistumisesta kertoo se, että yhä tänä päivänä sillä riittää katsojia, vaikka maailma on aivan erilainen kuin 2000 luvun alussa. Eli kyllä, sarjaa on myös omasta mielestäni mukava seurata yhä.


Muuta mielenkiintoista luettavaa muualta

Cappuccino – Suosittu kahvin harrastajien keskuudessa

Kahvi on yksi maailman suosituimmista juomista, ja sen kulutus kasvaa vuosittain. Se on suosittu juoma aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi, sekä kaikkina muinakin vuorokauden aikoina. Yksi kahvijuoma, joka on erityisen suosittu kahviharrastajien keskuudessa, on cappuccino.

Affiliate markkinointi – tehokas tapa ansaita rahaa verkossa

Affiliate markkinointi on tehokas tapa ansaita rahaa verkossa. Se perustuu yhteistyöhön yrityksen ja sivuston omistajan välillä, jossa jälkimmäinen markkinoi yrityksen tuotteita ja saa provisiota myynnistä. Affiliate markkinoinnissa menestyminen vaatii kuitenkin sitoutumista ja työtä, sillä kilpailu on kovaa. Mutta kun onnistuu rakentamaan vahvan ja luotettavan brändin, affiliate markkinoinnista voi tulla merkittävä tulonlähde.

Asuntomarkkinoista on tärkeää ottaa huomioon

Asuntomarkkinat ovat myös tärkeä osa asunnon ostamista ja sijoittamista. Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa asuntojen hintoihin ja vuokratuottoihin. Asuntomarkkinoiden kehitykseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten talouden tilanne, väestön kasvu ja muuttoliike.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa