Sarja-arvostelussa NetFlixin The Ultimatum

Ajankohtaista Arvostelu Netflix

NetFlixin uutuudet sisältävät myös yhden rakkaussarjan missä keskitytään pariskuntien mahdolliseen naimisiinmenoon koeavioliiton kautta. The Ultimatum sarjan kausi 1 esitettiin Suomessa aikalailla samaan aikaan kuin USA:ssa, joten jos nyt katsot sarjan kaikki 10 jaksoa kerralla, tiedät mitä pareille tapahtui ja pääset halutessasi seuraamaan heidän jatkoaan esimerkiksi Instagramin kautta, mistä parit löytyvät varsin helposti.

Mistä sitten The Ultimatum: Marry or Move on sarja kertoo?

Kuusi rakastunutta paria asettaa itsensä ja oman parisuhteensa altiiksi uudelle suhteelle. Juontajat Nick ja Vanessa Lachey vievät sarjaa eteenpäin välihaastatteluissa. Sarjan vetäjät Nick ja Vanessa on varmasti valittu tehtäväänsä heidän omien kokemusten kautta, joita on aikoinaan käsitelty varsin kovakätisesti myös amerikkalaisessa mediassa.
The Ultimatum sarja perustuu sille, että pariskuntien toinen osapuoli antaa ultimaatumin eli ”uhkavaatimuksen” parilleen, että mikäli hän ei tämän kokeilun jälkeen ole valmis menemään kihloihin ja siitä sitten naimisiin, on aika lähteä omille poluille.
Sarjaan osallistuu kuusi pariskuntaa ja ultimaatumeita antavat sekä miehet että naiset. Esimerkiksi April odottaa Jaken kosintaa, ja Nate ja Lauren joutuvat kohtaamaan pariskunnan tulevaisuuden suuren kysymyksen: lapsia vei ei. Ja miten Alexiksen tiukka näkemys miehen varallisuuteen vaikuttaa hänen Hunterinsa vastukseen Alexiksen ultimaatumiin?

Uudet parit

Sarja alkaa yhteisellä tapaamisella ja tilaisuudella, missä kokeiluun osallistuvat parit tapaavat toisten parien ”vastakappaleita” keskusteluiden muodossa. Miehet tapaavat siis viisi mahdollista koevaimoa, ja naiset vastaavasti viisi koemiestä. The Ultimatum sarja perustuu siis sille, että nämä kuusi paria asuvat seuraavaksi kolme viikkoa uuden partnerin kanssa.

Tutustumisen jälkeen kaikki kuusi pariskuntaa istuvat yhteisen pöydän ääreen, ja on aika valita uusi pari tuleville viikoille. Jo tässä alkuvaiheessa tapahtuu kaikenlaista, ja loppujen lopuksi tämä ensimmäinen kausi vie varsinaiseen kolmen viikon suhteesen vain neljä pariskuntaa.

Kolme yhteistä viikkoa

Nämä uudet parit muuttavat samantien yhteen viettämään kolmea yhteistä viikkoa. Osalla pariskunnista uuden partnerin kanssa oleminen ja asuminen on heti luontevaa, toisilla se on vaikeampaa. Osalla pariskunnista muodostuu oikeita tunteita, ja jotain pientä seksuaalistakin on katsojille luvassa, samoin kuin rakkauttaan ja draamaa. Sarja on helppo seurata ja vie mukanaan, mikäli sinulla on hieman tällaisten ohjelmien katselukokemusta. Sarjassa on paljon samanlaisia viboja kuin esimerkiksi Temptation Islandissa, missä kylläkin varatut ihmiset tapailevat sinkkuja, kun tässä The Ultimatumissa parit tietävät, että he ovat kaikki parisuhteessa ja miehet sekä naiset ovat kaikki tavanneet toisensa ja tapaavat myös sarjan kuluessa.

Kolmen yhteisen viikon aikana pariskunnat tapaavat niin ystäviään ja vanhempiaan ja tekevät erilaisia aktiviteettejä ja saavat selitellä tutuilleen tätä erikoista kokeilua – missä tavoitteena on vain varmistaa, että on menossa oikean henkilön kanssa lopulta naimisiin – mitä itse luulet, jos tällainen kuuden parin ohjelma tulisi ulos Suomessa, kuinka monta pareista lopulta menisi naimisiin, ja kuinka monta näistä amerikkalaisista pareista meni lopulta yhteen ja kuinka monella näyttäisi olevan tulossa ”happy ending”

Kolme seuraavaa viikkoa

Kolme viikon jälkeen uuden parin kanssa, on aika palata oman parin seuraan seuraavaksi kolmeksi viikoksi käsittelemään tapahtunuttta ja näkemään, onko omassa parissa tapahtunut niitä muutoksia, joita ultimaatumin antaja toivoi. Jokaisella parilla oli hieman erilaisia ongelmia, jotka vaihtelivat lapsista omien tunteiden kertomiseen ja asennoitumiseen toisen sanoille ja kuuntelemiseen. Parien esille tuomat ongelmat tuntuivat aivan tavallisilta parisuhteiden ongelmilta, joten tällainen uudenlainen kokeilu oli ihan mielenkiintoinen katseltava. Nyt kun parit palaavat vanhojen rakkaidensa pariin, heillä on aikaa kolme viikkoa päättää menevätkö he kihloihin vai jatkavatko eteenpäin omia teitään, vai valitsevatko uuden kumppaninsa testijakson kumppanistaan.

The Ultimatum: päätös

Parin kuukauden urakka on ohi kun pariskunnat yksi kerrallaan tapaavat toisensa kertoakseen toisilleen päätöksensä. Osa menee kihloihin, osa päätyy toisenlaiseen lopputulemaan. Ole varma, että tulet kokemaan myös yllätyksiä tässä viimeisessä kohtaamisessa, missä ultimaatumin saaneet kertovat, ovatko valmiit menemään rakkaansa kanssa naimisiin.

Jälleennäkeminen

Sarjan päättää parien jälleennäkeminen, joka tapahtuu puoli vuotta sarjan päättymisen jälkeen. Tapahtumaan tulee jokainen 12:sta sarjaan osallistuneesta, mutta voimme paljastaa, että emme näe kuutta pariskuntaa, tai edes viittäkään…… sen enempää paljastamatta, suosittelemme sarjaa katseltavaksi, jos parisuhdedraama reality kiinnostaa.

Tuleeko tälle ensimmäiselle kaudelle jatkoa? NetFlix on ilmoittanut että kausi 2 on jo tilattu.


Muuta mielenkiintoista luettavaa:

Sosiaalisen median nousu

Sosiaalinen Media nousu on ollut mullistava ilmiö internetin kehityksessä. Se on luonut uudenlaisen viestinnän ja yhteisöllisyyden muodon, joka perustuu käyttäjien osallisuuteen ja sisällön jakamiseen. Sosiaalisen median alustat, kuten Facebook, Twitter, Instagram ja YouTube, ovat luoneet valtavan käyttäjäpohjan ja muuttaneet tapaa, jolla ihmiset vuorovaikuttavat verkossa.

Virtuaalitodellisuus: Uusi ulottuvuus digitaalisessa maailmassa

Virtuaalitodellisuus (VR) tarjoaa käyttäjilleen unohtumattomia kokemuksia digitaalisessa maailmassa. VR-teknologia mahdollistaa immersiivisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen virtuaalitodellisuuden luomaan ympäristöön. Se avaa uusia mahdollisuuksia viihteeseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja liiketoimintaan. VR luo aidon tuntuisia elämyksiä, joissa käyttäjä voi tutkia paikkoja, kokea seikkailuja ja oppia uutta. Myös VR lasit ovat tulleet käyttöön esimerkiksi pelaamisessa.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa