Supersuositun Love Island UK:n seitsemäs kausi nähdään tuoreeltaan Suomessa mtv-palvelussa maanantaina 12.7. alkaen

Ajankohtaista Suoratoisto

Heinäkuussa helteet jatkuvat, kun Love Island UK palaa seitsemännen kauden merkeissä. Luvassa on rakkautta, romantiikkaa, tehtäviä ja sydänsuruja, kun uudet saarelaiset valtaavat villan 12.7. alkaen mtv-palvelussa. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Suuren suosion saavuttaneen Love Island UK:n seitsemäs tuotantokausi tulee uunituoreeltaan ja suomeksi tekstitettynä katsottavaksi mtv-palveluun maanantaina 12.7. alkaen. Ohjelma tulee samaan aikaan katsottavaksi myös C Moreen.

Kauden ensimmäinen jakso saavutti Briteissä upeat katseluluvut sekä televisio- että online-katselun osalta. Tämän rakkausrealityn käänteitä on siis odotettu Suomen lisäksi myös kotimaassaan! Briteissä kausi alkoi kesäkuun viimeisinä päivinä, joten suomalaiskatsojat pääsevät mukaan rakkauden saarelle lähes reaaliajassa.

Ohjelman juontajana nähdään Laura Whitmore ja voice over -äänenä Iain Stirling, jotka ovat molemmat katsojille tuttuja jo edelliseltä kaudelta.

”On jännittävää olla jälleen juontamassa. Kulunut vuosi on saanut kaikki kaipaamaan enemmän rakkautta ja hauskuutta elämään, joten uskon kaikkien olevan valmiita Love Islandin paluuseen. Suosikkiasiani Love Islandin juontamisessa on päästä näkemään yhden kaikkien aikojen parhaista ohjelmista kulissien taakse”, Whitmore kertoi ennen ohjelman alkua.

Luvassa on niin romantiikkaa kuin särjettyjä sydämiäkin, kun matka rakkauden saarelle alkaa maanantaina 12.7.

Tutustu Love Island UK:n ensimmäisiin saarelaisiin:

Sharon
Sharon on 25-vuotias valtion työntekijä Oxfordista. Hän on osallistunut aiemmin missikisoihin ja on tullut valituksi Miss International UK:ksi. Sharon etsii kumppania, joka on vähintään yhtä älykäs kuin hän itse, joka saa hänet nauramaan ja jonka seurassa hän voi olla oma itsensä.
Shannon
Shannon on 22-vuotias Fifestä kotoisin oleva malli. Hän etsii kumppania, joka on tietysti komea, mutta jonka kanssa myös keskustelu sujuu. Shannonin viisivuotissuunnitelmaan kuuluu perheen perustaminen, sillä hän haluaisi olla äiti viimeistään 27-vuotiaana.
Aaron
Aaron on 24-vuotias lontoolainen luksustapahtumien isäntä. Hän tapaa työnsä kautta paljon julkkiksia ja on sitä kautta osallistunut myös prinsessojen Eugenien ja Beatricen häihin. Aaronin tärkein tavoite elämässä on perheen perustaminen. Hän tahtoisi kolme tai neljä lasta.
Hugo
Hugo on 24-vuotias yläkoulun ja lukion liikunnanopettaja Hampshiresta. Hän toivoo kumppaninsa olevan pitkä ja urheilullinen ja jonka kanssa suhde voisi syventyä ystävyydestä romanssiksi. Hugo on pelannut krikettiä Englannin liikuntarajoitteisten maajoukkueessa. Hän syntyi kampurajalkaisena, mutta lukuisten lapsena tehtyjen leikkausten ansiosta sen voi huomata vain hänen kävellessään avojaloin.
Liberty
Liberty on 21-vuotias tarjoilija ja markkinoinnin opiskelija. Kun hän aloitti työnsä tarjoilijana, eräs vakioasiakkaista kosi – mihin Liberty kuitenkin vastasi kieltävästi. Häntä viehättävät pitkät ja itsevarmat miehet, jotka ovat usein osoittautuneet pelimiehiksi. Nyt Liberty yrittää muuttaa tapojaan ja löytää rinnalleen mukavan miehen, joka kohtelee häntä hyvin.
Jake
Jake on 24-vuotias itseään jokapaikanhöyläksi kuvaileva vesirakennusinsinööri Weston-Super-Maresta. Hän pitää erityisesti vaaleahiuksisista naisista, mutta hakee sen lisäksi kumppanilta kunnioitusta, hauskuutta ja luottamusta. Jaken tulevaisuudenhaaveisiin kuuluu oman ravintolan omistaminen.
Kaz
Kaz on 26-vuotias muotibloggaaja Essexistä. Hänen odottaa Love Islandin olevan ennen kaikkea hieno uusi kokemus, mutta ei rakkauden löytäminenkään haitaksi olisi! Illallinen auringonlaskua katsellen on klassinen treffiasetelma ja myös Kazin unelmatreffit noudattaisivat tätä kaavaa.
Brad
Brad on 26-vuotias duunari Northumberlandista. Hän ei ole koskaan ollut sokkotreffeillä ja kokkaa mielellään ruokaa itse. Brad toivoo löytävänsä kumppanin, joka ei ota itseään liian vakavasti ja toivoo pääsevänsä rakkauden saarella treffeille veneilyn merkeissä.
Chloe
Chloe on 25-vuotias rahoituspalvelun markkinointipäällikkö Bicesteristä. Hänen unelmatreffinsä sisältäisivät ainakin drinkkejä, seksikästä tunnelmaa ja ehkä hieman pussailua! Chloen toiveisiin seuraavan viiden vuoden aikana kuuluvat asunnon ostaminen sekä oman koiran hankkiminen.
Toby
Toby on 22-vuotias essexiläinen puoliammattilaisjalkapalloilija. Hän pelaa sosiaaliseen mediaan panostavassa Hashtag United -joukkueessa. Toby on vastuuntuntoinen optimisti, joka pystyy löytämään hyvät puolet myös ikävistä asioista. Naisten ulkonäössä hän pitää erityisesti söpöistä kasvoista ja jaloista.
Faye
Faye on 26-vuotias vuokrauspäällikkö Devonista. Hänelle miehen iällä ei ole väliä, sillä hän on deittaillut sekä itseään vanhempia että nuorempia ja pitää molemmista. Villassa Faye tulee ikävöimään eniten omia vanhempiaan, joiden kanssa hän juttelee päivittäin.

Eikä siinä vielä kaikki!

Love Island -huuma ei jää tähän, sillä loppukesästä rakkauden saarelle lähdetään myös kotimaisin voimin, kun Love Island Suomen kolmas kausi alkaa maanantaina 16.8. klo 21 AVAlla ja mtv-palvelussa. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa ja ensimmäisen viikon jaksot nähdään lisäksi MTV3-kanavalla.

Love Island UK
12.7. alkaen
mtv-palvelu ja C More

Love Island Suomi
AVAlla 16.8. klo 21 alkaen.

mtv-palvelussa ja C Moressa tuntia aiemmin.
Ensimmäisen viikon jaksot katsottavissa myös MTV3-kanavalla.
Love Island Suomen MTV:lle tuottaa ITV Studios Finland.


Muuta luettavaa muualta

Mitkä olivat DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022?

Älypuhelin löytyy melkein jokaiselta suomalaiselta aina lapsesta vanhempaan ikäryhmään asti. Markkinoilta löytyy monen valmistajan eri mallisia älypuhelimia. Näihin eri malleihin voit tutustua vaikka dna puhelimet aiheiseen uutiseen.

LG:n WashTower-pesutorni tulossa Suomeen

LG:n uusi kompakti mutta suurikapasiteettinen pesutorni sopii sekä pieniin tiloihin että isompien talouksien tarpeisiin. LG:n edistyksellinen tekoäly pidentää vaatteiden elinkaarta optimoimalla pesuohjelman pyykin painon sekä kankaiden laadun mukaan. Energiatehokkaat koneet auttavat kotitalouksia säästämään sähkölaskuissaan.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa