Bahrainin osakilpailu ja sitä edeltävät talvitestit käynnistävät ennätykselliset 23 osakilpailua sisältävän F1-kauden C Moressa. Luvassa on kaksi uutta rataa, kolme tulokaskuljettajaa sekä päättäväinen Valtteri Bottas, jolle kelpaa kaudesta vain mestaruus.
Nälkäinen Valtteri Bottas lähtee viidenteen kauteensa Mercedeksellä tähtäimessään taatusti pelkkä mestaruus. Voitettavana on erityisesti hallitseva mestari ja Bottaksen tallikaveri Lewis Hamilton, joka puolestaan hakee historiallista kahdeksatta mestaruuttaan.
Fanien iloksi sarjassa jatkaa kaksi suomalaiskuljettajaa, sillä myös konkari Kimi Räikkönen solmi tämän kauden kattavan jatkosopimuksen Alfa Romeon kanssa. Vastapainona päästään seuraamaan, millaisen lähdön nuoret tulokaskuljettajat Yuki Tsunoda, Nikita Mazepin sekä F1-legenda Michael Schumacherin poika Mick Schumacher ottavat kuninkuusluokassa.
F1-kausi 2021 käynnistyy Bahrainissa 28.3. ja päättyy Abu Dhabiin joulukuun puolivälissä. Kalenteriin on tälle kaudelle tuotu mukaan myös kaksi uutta rataa, Hollannin Zandvoort sekä Saudi Arabian Jaeddahin katurata. F1-katsojien kannattaa muistaa, että osakilpailun valot sammuvat lähdön merkiksi jatkossa kymmenen minuuttia totuttua aiemmin, eli jo tasatunnilla.
C More lähettää suorana kaikki F1-ajotapahtumat
C Moren mittava ohjelmakokonaisuus hemmottelee katsojia läpi kisaviikonloppujen. Suorana lähetettävien vapaiden harjoitusten, aika-ajojen ja osakilpailun ohella tunnelmaan virittäydytään lauantain ja sunnuntain ennakkolähetyksissä; päivän tapahtumat puolestaan paketoidaan asiantuntijoiden johdolla jälkihöyryissä. C More lähettää suorana myös F2- ja F3 -luokkien startit, jotka vuorottelevat GP-viikonlopuissa. Yhteensä lisäluokat kilpailevat 15 viikonloppuna kauden aikana.
Tosifanien katselukokemusta rikastavat päälähetyksen rinnalle C More -suoratoistopalvelussa liitettävät lisäkamerat. Monipuolisten grafiikoiden ja varikkokameran ohella katsojat voivat hypätä myös suoraan suomalaiskuskien sekä kisakohtaisesti valitun kolmannen kuljettajan autoon ohjaamokameroiden kautta.
Kisatapahtumia sanoittaa ja taustoittaa C Moren tuttu F1-tiimi. Studiota hallinnoivat Ville Lepistö ja Mervi Kallio. Selostajana toimii Suomen virallinen formulaääni Niki Juusela, ja rautaisina asiantuntijoina jatkavat Ossi Oikarinen, Toni Vilander, Mika Salo sekä Aaro Vainio.
Myös MTV3 on tiukasti kiinni F1-kauden tapahtumissa. Kisaviikonlopun käynnistää torstai-iltojen Formulasirkus, minkä lisäksi F1 Extrat, F1 Ennakkotunnelmat, F1 Paalupaikka ja F1-kisakooste täydentävät MTV3-kanavan tarjontaa.
Talvitesteissä esimakua kauden voimasuhteista
Tällä kaudella poikkeuksellisen lähellä kauden avauskilpailua järjestettäviä talvitestejä seurataan C Moressa tiukasti. Kolmipäiväinen testijakso järjestetään Bahrainissa Sakhirin radalla 12.-14.3., jossa myös kauden avaus kisataan kahta viikkoa myöhemmin.
C Moren F1-tiimi summaa perjantaista sunnuntaihin jokaisen testipäivän tapahtumat suorassa puolituntisessa lähetyksessä klo 22.35 alkaen C More Maxilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa.
Lisäksi kauden ennakointia voi jatkaa 22.3. julkaistavan Formulasirkus-vodcastin avausjakson parissa. Viime kaudelta tuttua podcastia formuloiden polttavimmista aiheista, ihmisistä ja ilmiöistä seurataan jatkossa kuvan kanssa C Moressa ja mtv-palvelussa. Kauden aikana luvassa on kymmenkunta vodcast-jaksoa, joita vetävät Niki Juusela ja moottoriurheilun suurkuluttaja, näyttelijä Ville Myllyrinne. Lisäksi jaksoissa vierailee C Moren asiantuntijoita; avausjaksossa kauden asetelmia on summaamassa Toni Vilander.
F1-kausi 2021
12.-14.3. | Talvitestit |
26.-28.3. | Bahrainin GP (myös F2) |
16.-18.4. | Emilia Romagnan GP |
30.4.-2.5. | Portugalin GP |
7.-9.5. | Espanjan GP (myös F3) |
20.-23.5. | Monacon GP (myös F2) |
4.-6.6. | Azerbaidzhanin GP (myös F2) |
11.-13.6. | Kanadan GP |
25.-27.6. | Ranskan GP (myös F3) |
2.-4.7. | Itävallan GP (myös F3) |
16.-18.7. | Britannian GP (myös F2) |
30.7.-1.8. | Unkarin GP (myös F3) |
27.-29.8. | Belgian GP (myös F3) |
3.-5.9. | Hollannin GP (myös F3) |
10.-12.9. | Italian GP (myös F2) |
24.-26.9. | Venäjän GP (myös F2) |
1.-3.10. | Singaporen GP |
8.-10.10. | Japanin GP |
22.-24.10. | Yhdysvaltojen GP (myös F3) |
29.-31.10. | Meksikon GP |
5.-7.11. | Brasilian GP |
19.-21.11. | Australian GP |
3.-5.12. | Saudi-Arabian GP (myös F2) |
10.-12.12. | Abu Dhabin GP (myös F2) |