Viaplaylta kaksi uutta Formula 1 -dokumenttia juuri ennen kauden alkua

Viaplaylta kaksi uutta Formula 1 -dokumenttia juuri ennen kauden alkua

Ajankohtaista ElisaViihde Suoratoisto Viaplay

Elisa Viihde Viaplayssa saa tänään ensi-iltansa yksinoikeudella kaksi uutta Formula 1 -dokumenttia. ”Verstappen – Lion Unleashed” on ensimmäinen Viaplay -alkuperäistuotanto, jota tähdittää hallitseva kuljettajien maailmanmestari Max Verstappen. Toisena dokumenttina julkistetaan ”F1 Talks – Mika, David, Tom”, jossa esiintyvät moottoriurheilun legendaarisimpiin nimiin kuuluvat Mika Häkkinen, David Coulthard ja Tom Kristensen. Maaliskuusta alkaen Elisa Viihde Viaplaysta tulee Formula 1:n koti Suomessa.

Urheiludokumentit ovat Viaplayn fokuksessa yhä kasvavissa määrin. Tammikuussa yhtiö sopi Max Verstappenin kanssa monivuotisesta kumppanuudesta, jonka seurauksena formulatähdestä nähdään ainutlaatuista ohjelmasisältöä yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplayssa.

”Verstappen – Lion Unleashed” -sarjassa hollantilainen supertähti liittyy isänsä Josin, managerinsa ja muun lähipiirinsä seuraan puhuakseen ensimmäisen Formula 1 -mestaruutensa voittamisesta vuonna 2021 ja odotuksistaan kauteen 2022.

“Tänä vuonna toivottavasti yhä useampi voi olla mukana taistelussa mikä tekee tästä vieläkin hullumpaa ja ennalta arvaamattomampaa”, Max Verstappen kuvaa alkavaa kautta dokumentissa ja jatkaa; “Tärkeintä on että nautin siitä mitä teen ja minä todellakin nautin tästä. Nautin työskentelystä tässä tiimissä ja odotan jo että pääsen takaisin ajamaan ja kilpailemaan”.  

Kaksiosaisessa ”F1 Talks – Mika, David, Tom” dokumenttisarjassa nähdään kaksinkertaisen kuljettajien maailmanmestarin Mika Häkkisen, 13-kertaisen Grand Prix -voittajan David Coulthardin ja yhdeksänkertaisen Le Mans  -voittajan Tom Kristensenin pohtivan Formula 1:n menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta Viaplayn Amber Brantsenin vetämässä ainutlaatuisessa keskustelussa.

– Olen todella innoissani yhteistyöstä Viaplayn kanssa, koska tavoitteemme olla alamme parhaita sopivat hyvin yhteen. On hienoa, että luomme yhdessä ainutlaatuista sisältöä kaikille faneille, sanoo Max Verstappen.

Peter Nørrelund, NENT Groupin urheilujohtaja: ”Siitä lähtien, kun Max Verstappen nappasi ensimmäisen tittelinsä tittelinsä joulukuussa, maailma on odottanut perusteellista haastattelua yhden urheilumaailman suurimmista nousevista tähdistä kanssa. Innovatiiviset dokumentit ovat loistava tapa esitellä huippu-urheilun draamaa, taitoja ja tunteita uusille ja vakiintuneille faneille. Tällaisia Viaplay-dokumenttejä on luvassa runsaasti myös jatkossa täydennyksenä ensiluokkaiseen urheiluoikeuksien portfolioomme.”

 ”Verstappen – Lion Unleashed” ja ”F1 Talks – Mika, David, Tom” saavat ensi-iltansa Elisa Viihde Viaplayssa tiistaina 1.3.               

Lähde: Viaplay / ePressi


Muuta luettavaa muualta

Oletko jo digitaalisen maailman käyttäjä?

Oletko jo siirtynyt nykyaikaan ja omistat jotain digitaalista? Löytyykö sinulta esimerkiksi kodista jo Elisa Viihde palvelu ja nettiliittymä viihteen seuraamista varten telkkarista? Nettiliittymiä löytyy muiltakin kuin Elisalta. DNA verkko on myös oiva ratkaisu päästä kodissa tai puhelimella internetin mielenkiintoiseen maailmaan.

Mikäli omistat liian vanhan puhelimen joka ei tue esimerkiksi 5G:tä, niin tutustu ihmeessä Gigantti puhelimet tarjontaan ja löydä itsellesi uusi mieluinen puhelin jo tänään. Uudella puhelimella onnistut vaikka missä nykyaikana, esimerkiksi Google Pay maksaminen onnistuu eri kaupoissa nopeasti ja vaivattomasti.

Perinteisestä rannekellosta löytyy nykyään myös digiä, sillä monet urheilijat, pyöräilijät, retkeilijät sekä juoksijat käyttävät suorituksissa älykelloja. Älykelloja alkaa olemaan markkinoilla paljon, mutta Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello on vahva monella tapaan. Kannattaa tutustua eri kelloihin myymälässä ennen ostoa, että siinä on kaikki jutut mitä tarvitset. Tutustu samalla myös Garmin inReach Messenger laitteeseen, jolla voi lähettää viestejä verkon ulkopuolelta.Oletko jo lukenut tubettajien tulot aiheita?

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa