Arvostelussa NetFlixin intialainen poliisisarja Delhi Crime

Ajankohtaista Arvostelu Luettavaa Netflix Sarjat

Tämän nykyintiaan asettuvan Delhi Crime -poliisisarjan NetFlixille on ohjannut Richie Mehta ja se kertoo ensimmäisen kauden 12 jakson aikana pääosin yhden ison rikoksen selvittelystä isossa Intiassa – joka on äärilaitojen maa, niin ihmisten, uskonnon kuin rikollisuuden suhteen. Pääosaa esittävä Shefali Shah esittää paikallista aluepoliisipäällikkö Vertika Charturvediä, joka joutuu kamppailemaan niin rajallisen budjetin, rajallisen tekniikan, rajallisen poliisin mielenkiinnon ja mielenkiintoiseksi menevän poliittisen kuvion keskellä yrittäen ratkaista kuuden miehen tekemän rikoksen, jossa uhrina oli linja-autossa matkustanut nuoripari.

Siinä missä toisaalta tämä sarja tuo esille sen, että poliisityöllä on mahdollista löytää rikolliset ja saada heidät tuomiolle, tämä tuo esille myös osan intialaisesta kulttuurista, siitä kuinka se on osittain sitä tuhansia vuosia vanhaa perinnettä, ja osa brittien siirtomaavallan tuomaa rakennetta. Esimerkiksi intialaisten puheessa paljon esille tulevat englantilaiset fraasit ovat välillä jopa erikoisen häiritseviä, mutta se on sitä siirtomaavallana aikaista perintöä, jota kuitenkin iso osa Intiaa haluaa unohtaa puhumalla enimmäkseen kuitenkin hindiä, joka on se virallinen kansankieli.

Sarjassa nähdään myös kuinka nuori, aloitteleva poliisinainen Neeti Singh (Rasika Dugal) saa erikoistehtävän onnistuttuaan ensimmäisenä varsinaisena työpäivänään tekemään vaikutuksen poliisikomentajaan. Samalla nähdään, kuinka myös Intiassa, aivan kuten muissakin maissa, poliisin työ ei aina katso kelloa, eikä ole mitenkään hyvin palkattua työtä, mutta vaatii paljon sekä itse poliisilta, että näiden perheiltä. Sama kuvio toistuu ihan poliisipäällikköä myöten tässä sarjassa. Hyvänä toisena esimerkkinä sarjassa tuodaan esille jo vuosikausia poliisina toimivan etsivän Bhupendda Singhin (Rajesh Tailang) oma tilanne sekä henkilökohtaisessa elämässä, että poliisissa.

Erikoisryhmä poliiseja kootaan rikosta tutkimaan

Poliisipäällikkö Chaturvedi ottaa tämän kuuden miehen tekemän rikoksen omaksi tehtäväkseen – tehtävänä löytää kaikki tekijät ja saada heidät tuomiolle – mikä voi tarkoittaa tässä tilanteessa Intiassa jopa hirttotuomiota. Jo ensimmäinen rikoksentekijä, joka tuodaan kuulusteluihin tunnustaa nopeasti ja kertoo, mitä kaikkea hän tekikään – eikä tämä väkivaltaisen rikoksen tekijä edes kadu tekojaan.

Yhtä näistä rikollisista eli Jai Singhiä näytellyt Mridul Sharma onkin kertonut haastatteluissaa, että hänen näyttelemänsä Jai on kaikkea muuta kuin mitä hän on itse, täydellinen musta vastakohta hänestä itsestään. Tarina itsessään perustuu siis tositarinaan nimeltä Nirbhaya raiskaustapaus, ja alkuperäinen Ram Singh (sarjassa Jai Singh) oli aikoinaan tapahtuman selvitessä Intian vihatuin ihminen. Mridul on kertonut mm. Outlook Indian haastattelussa, ettei hänellä ole mitään sympatiaa tekijöitä kohtaan, mutta tehdessään roolia, hän yritti ymmärtää, miksi miehet olivat tehneet tekonsa.

Sarja antaa myös hyvän kuvan siitä ympäristöstä, missä Delhin poliisi toimii- sähkökatkot maksamattomien sähkölaskujen vuoksi on muuten teema, joka tulee esille muissakin intialaisissa poliisisarjoissa, samoin kuin poliisien pitkät työajat, ja vähäinen palkka – ei siis mikään ihme, että osa poliiseista etsii lisätuloja lain toiselta puolen…

Delhi Crime ja kausi 2

Sarjaa on tehty kaksi kautta ja suosittelemme sarjaa kaikille poliiisisarjojen ystäville. Intialaisen poliisin työ ja tehtävät eivät hirveästi lopulta eroa eurooppalaisen tai amerikkalaisen poliisin töistä, ympäristö vain on erilainen, ja kulttuuri. Delhi Crime on saanut Best Drama Emmyn. Tästä suuri kiitos menee sekä näyttelijöille, että ohjaaja Richie Mehtalle, joka piti ensimmäisen kauden tarinan hyvin käsissään lähtemättä liikaa mässäilemään kaikella mitä tapahtuman ympärillä tapahtui politiikan, poliisin, kansalaisten, lehdistön ja rikoksen itsensä suhteen.

Tagged

Vastaa