Arvostelussa Netflixin Tiroliin sijoittuva Vainajan vaimo-sarja

Ajankohtaista Arvostelu Netflix

Miltä tuntui menettää oma kumppani liikenneonnettomuudessa, ja vielä siten, että itse olisi silminnäkijä? Siiä alkaa Itävallan Tiroliin sijoittuva NetFlixin minisarja Vainajan vaimo eli Woman of the Dead. Aika nopeasti käy ilmi, että kaikki ei ole aivan sitä miltä tässä pienessä vuoristokylässä näyttäisi. Kylästä ei ole pitkä matka Innsbruckiin, mutta muuten kylä tuntuu olevan aika lailla keskellä ei mitään. Pääosassa on hautaustoimisto Blumin vetäjä Brünhilde Blum (Anna Maria Mühe), joka huomaa tulleensa yksinhuoltajaksi miehensä Markin jäätyä auton alle, ja kuskin paettua paikalta. Ennen onnettomuutta elämä oli iloista, Blum tykkäsi ajaa moottoripyörällä, juoda viiniä ja olla onnellisesti naimisissa…

Poliisi ei onnistu pääsemään tekijän jäljille, joten Blum aloittaa omat tutkimuksensa, samalla kun jatkaa arjen pyörittämistä hautaustoimiston ja kahden lapsensa kanssa. Hänen luonaan asuu myös hänen miehensä isä, sekä hautaustoimiston apulainen. Nicolai Rohden ohjaama sarja perustuu Bernhard Aichnerin Totenfrau-romaaniin vuodelta 2014.

Blumin lapsista varsinkin teini-ikäinen Nela (Emilia Pieske) ei oikein ota asettuakseen uuteen tilanteeseen, ja hän etsiikin uusia haasteita ja ystäviä koulusta – eikä kenties sitä parasta porukkaa tulevaisuuden kannalta. Nuorempi lapsi vastaavasti nukkuu välillä vielä äitinsä vieressä.

Alusta asti on nähtävillä että Blum tulee paremmin toimeen kuolleiden kanssa kuin elävien. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia löytää oikeita sanoja, mutta hänen erikoinen taustansa paljastuukin kokemuksineen sarjassa vähitellen, ja osa sarjan tapahtumista selittyykin niiden myötä omalla tavallaan – ei kylläkään kaikki.

Hän löytää myös Dunja nimisen maahanmuuttajan, jonka kertoma tarina saa aikaiseksi lumipalloefektin, jonka seurauksena koko kylä tulee kokemaan muutoksia, eikä vähiten paikkakunnan rikkain suku Schönborn, jolla on oma sormensa pelissään vähän kaikessa, ja joka on itseasiassa tärkeiden taloudellisten, ja pakollisten neuvotteluiden edessä uusien sijoittajien kanssa…. miten Blum liittyy tähän kaikkeen?

Sarja kuvaa siin hautausurakoitsija naisen omaa seikkailua miehensä tappajan löytämiseksi. Matkan varrella hän tutustuu niin kamerataiteeseen, kuin fine dining ravintolaan että papin sakastiin aivan uudella tavalla – pienessä tirolilaisessa kylässä onkin yllättävän paljon salaisuuksia, jotka tulevat tutkimusten myötä vähän vahingossakin julki. Mitä tämä kaikki tarkoittaa Blumin hautaustoimistolle tai Blumille itselleen? Ja miten hänen orastava rakkaustarinansa paikallisen varatun poliisin kanssa kehittyy nyt kuin hänen rakas miehensä on kuollut.

Sarja tarjoaa hieman tavallisuudesta poikkeavan kehyksen, sijainnin ja tarinan – siinä on paljon tuttuja palasia, mutta se kuitenkin tarjoaa myös pieniä yllätyksiä matkalla kohti viimeistä jaksoa ja asioiden selviämistä (kai).

Suosittelemme sarjaa rikossarjoista pitäville. Tässä ei hirveästi ammuskella, mutta ruumiita vain sattuu tulemaan, tavalla tai toisella, alkaen moottoripyörä ”onnettomuudesta”.

Tagged

Vastaa