Sunnuntailounas

C Moren ylistetty ja palkittu komediasarja Sunnuntailounas jatkuu uusilla jaksoilla 23.2

Ajankohtaista C More

Suosittu C More -alkuperäissarja Sunnuntailounas jatkuu neljännen kauden uusin jaksoin C Moressa. Atte Järvisen käsikirjoittaman ja ohjaaman sarjan kymmenosaista uutta kautta seurataan torstaisin 23. helmikuuta alkaen kahden jakson viikkotahdilla. 

Kultainen Venla -palkintoja kolmella aiemmalla kaudellaan voittanut Sunnuntailounas palaa C Moreen uuden koukuttavan tuotantokauden kera. Atte Järvisen käsikirjoittama ja ohjaama C More -alkuperäissarja tarttuu ajankohtaisiin ja puhuttaviin ilmiöihin terävän huumorin keinoin.

Sarjan neljännellä tuotantokaudella Eevi (Elena Leeve) on raskaana. Hän on päättänyt tehdä lapsen yksin, kun sopivaa miestä ei ole sattunut kohdalle. Eevi ottaa raskauden rennosti, ja sekös harmittaa etenkin sisarusten äitiä Ansaa (Mari Rantasila), joka on yhtä aikaa ylpeä tyttärestään ja myös peloissaan tämän puolesta.

Tauno (Taneli Mäkelä) on vailla tekemistä, kunnes hänelle selviää, että vanha Oulunkylän matkakirjoituskonetehdas ollaan purkamassa. Tauno liittyy purkamista vastustavaan ryhmään ja tekee kaikkensa, että rakennus säilytettäisiin. Taunoa myös järkyttää, kun hänelle selviää Ansan seurustelevan verivihollisensa Koljosen kanssa. 

Severin (Samuli Niittymäki) elämä suosittuna radioäänenä päättyy, kun kaikki alkavat olla Severin pelleilyyn kyllästyneitä. Severi joutuu ottamaan hatun kouraan. Hän myös diagnosoi itsellään masennuksen, ja koettaa sitä hyödyntäen saada työnsä ja fanikuntansa takaisin.

Taavi (Santtu Karvonen) jatkaa trollaamistaan. Taavin johtamassa mieskerhossa ollaan kuitenkin kyllästyneitä Taavin menetelmiin, ja hänet potkaistaan pihalle. Tästä Taavi kimpaantuu ja alkaa systemaattisesti kiusata yhtä mieskerhon jäsenistä. 

Janin (Jarkko Niemi) työt ovat vähissä. Häntä pyydetään sekä Forssan teatterin johtajaksi että halvan tv-visailun Sambatonnin juontajaksi, ja pohdintojen jälkeen Jani ottaa vallan- ja rahanhimoissaan vastaan molemmat työt. 

Sunnuntailounas nähdään C More -suoratoistopalvelussa 23. helmikuuta alkaen. Sarjaa julkaistaan kahden jakson viikkotahdilla torstaisin. Jaksoja on yhteensä 10. 
Sunnuntailounas-sarjan tuottaa C Morelle ja MTV:lle Yellow Film & TV.

Lähde: C More

Traileri:


Muuta luettavaa muualta

Telia 5G kartta

DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko aloittaa kattavan 5G-verkon rakentamisen Loviisassa ja Pyhtäällä maanantaina 10. lokakuuta. Nopeamman 5G-verkon rakentamisen myötä myös 4G-yhteydet paranevat alueella. Paremmille yhteyksille on tarvetta, sillä mobiilidatan käyttö on moninkertaistunut Suomessa viime vuosina. Tutustu Telia 5G kartta aiheeseen.

MobilePay: Tehokas ja kätevä maksupalvelu

MobilePay on tehokas ja kätevä mobiilimaksupalvelu, joka on saavuttanut suuren suosion Pohjoismaissa. Sen avulla voi maksaa verkko- ja fyysisissä kaupoissa sekä siirtää rahaa suoraan ystäville ja tuttaville. MobilePayn käyttö helpottaa arjen raha-asioiden hoitoa ja tarjoaa nopean ja turvallisen tavan maksaa ostokset.

Navionics: Edistyksellinen merikarttasovellus ja navigointiratkaisu

Navionics on merkittävä merikarttasovellus ja navigointiratkaisu, joka tarjoaa veneilijöille ja muiden vesistöjen käyttäjille luotettavaa ja tarkkaa tietoa vesiväylien tilasta, satamista, syvyyskartoista ja muista navigointiin liittyvistä tiedoista. Tämä edistyksellinen sovellus on suunniteltu tukemaan veneilijöitä, purjehtijoita ja kalastajia heidän matkallaan turvallisuuden ja tehokkuuden parantamiseksi.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa