Lahdessa käynnistyvät uuden lasten- ja nuortenelokuvan kuvaukset

Elokuvat

Väinö Weckströmin ja Jarkko Felinin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan rooleissa nähdään tuoreita lapsinäyttelijöitä ja aikuisrooleissa tuttuja tähtiä. Elokuva saa ensi-iltansa valtakunnallisesti syksyllä 2021.

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -elokuvan kuvaukset käynnistyvät Lahdessa heinäkuun lopulla ja kestävät viisi viikkoa.

Elokuvan koekuvaukset helmikuussa keräsi suurta kiinnostusta. Koekuvauksiin osallistui liki 400 lasta ja nuorta ympäri suomea. Elokuvan kaikki lapsiroolit valittiin koekuvauksiin osallistuneista.

Päärooleihin valittiin Mikael EhnVeetu Hietanen ja Sira Junno. Muissa rooleissa muun muassa Verneri TinkanenSisu AroSanteri TöyryAnton Riihilahti ja Väinö Karhos. Lisäksi mukana on satoja avustajia.

Aikuisrooleissa muun muassa Pirjo HeikkiläAnnu ValonenHeikki NousiainenAnna PitkämäkiTapani KalliomäkiSatu Säävälä ja Ritva Sorvali.

Elokuva perustuu Kalle Veirron kirjoittamaan suosittuun lasten- ja nuortenkirjasarjaan.

Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat Väinö Weckström ja Jarkko Felin.

Ohjaajilta:

Tartuimme tähän elokuvaprojektiin todella suurella innostuksella. Lapsuutemme parhaimpiin ajanvietteisiin kuuluivat salapoliisi-, vakoilu-, poliisi- ja rosvoleikit. Tässä elokuvassa pääsemme sukeltamaan näihin lapsuutemme parhaimpiin hetkiin Henkan ja Kivimutkan näkökulmasta.

Haluamme luoda hauskan, koskettavan ja jännittävän elokuvan, josta ei vauhdikkaita tilanteita puutu. Tuomme valkokankaalle elokuvan, jossa kirjailijan lanseeraaman “suruttoman sutimisen” henki on vahvasti läsnä. 

Lähde: STT Info