Tässä ovat maajussit ja maajussittaret Tässä ovat maajussit ja maajussittaret

Suomi-rakkausrealityn huiput tänä syksynä

Ajankohtaista Luettavaa Suoratoisto

Suomi-reality on tänäkin vuonna ollut varsin kovatasoista. Erityisen suurella mielenkiinnolla toimituksessamme on suhtauduttu etenkin rakkaus-realityyn, jota onkin riittänyt varsin paljon. Suurimpia suosikkeja tiimimme keskuudessa ovat ehdottomasti Maajussille Morsian ja Ensitreffit Alttarilla. Vuoden suurin yllättäjä tähän mennessä oli kuitenkin Save the Date.

Kohta starttaava Temptation Island Suomi on sekin kaiketi mukana rakkaus-reality-genressä, mutta jätämme sen käsittelyn toiseen artikkeliin. Tässä artikkelissa keskitymme siis ennen kaikkea kahteen jo mainittuun. Huomaathan, että juttu sisältää samalla myös juonipaljastuksia, eli jos et ole vielä aloittanut seuraamaan sarjaa tai sarjoja, etkä halua niistä mitään tietää etukäteen, lakkaa lukemasta nyt!

Maajussille Morsian – fiilis hakusessa

Maajussille morsian on yleensä lähtenyt heti alkukaudesta toimimaan yhtä varmasti kuin casino Siirto maksu talletuksia tehdessä, mutta tällä kaudella homma tökkii jotenkin todella pahasti. Vaikka jaksoja on tullut eetteristä ulos jo todella monta, ei yhteenkään maajussiin tai orastavaan pariin ole oikein saanut mitään kosketuspintaa.

Tai näin ainakin meidän toimituksessa. Olemme olleet kauteen melko pettyneitä, sillä maajussit ovat kaikki jotenkin varautuneita ja tönkköjä. Edes esiintymiskokemusta omaava Victoria ei onnistu herättämään mitään fiiliksiä: hän on toki hymyileväinen ja vilkas tapaus, mutta mitään samaistumisen tunnetta emme ole hänestäkään saaneet.

Jokaisessa maajussissa voisi olla paljonkin kiinnostavia piirteitä, ovathan he olleet riittävän uskaliaita lähtemään tällaiseen formaattiin mukaan. Toimituksemme epäileekin, että tällä kertaa leikkaus tai käsikirjoitus on ollut laiskoissa käsissä, ja tunnekokemus on jäänyt siksi laihaksi tai uupumaan kokonaan. Jos olet tiimimme kanssa eri mieltä, kerro ihmeessä omat fiilikset sarjasta tässä vaiheessa tuotantokautta.

Ensitreffit Alttarilla – vain yksi varma pari?

Ensitreffit Alttarilla on onnistunut tänä syksynä huomattavasti paremmin kuin Maajussille Morsian ohjelma. Tällä tuotantokaudella on mukana vain kolme paria, ja jaksot tuntuvat kaikin puolin intensiivisemmiltä kuin parilla aikaisemmalla tuottarilla. Ollaan siis palattu tietyllä tapaa perusasioiden äärelle ja pareista saa nyt enemmän irti.

Ensimmäisten kahden jakson perusteella toimituksemme jokainen jäsen oli ehdottoman varma siitä, että nyt tulisi täysosuma kaikilla kolmella parilla. Harmillisesti kauden edetessä on käynyt kuitenkin selväksi, että onnistumisprosentti on varsin huono tälläkin kertaa. Toistaiseksi jaksojen perusteella ainoa varma pariskunta, joka jatkaa yhdessä, tuntuu olevan Miikka ja Henni. Heilläkin toki omat kipukohtansa ja selvää pelkoa menneisyyden kokemusten johdosta, mutta toivoa, sitä tällä pariskunnalla todellakin on.

Kaksi muuta paria sen sijaan ovat täysi kysymymerkki jatkon kannalta. Tai itse asiassa, Assi ja Otto tuskin tulevat päätymään yhteen, sillä Otto selkeästi ei kykene edes katsomaan vaimoaan päin heidän keskustellessa. Tämä on sääli, sillä Assilla olisi aivan selvästi todella paljon annettavaa kelle tahansa miehelle, ja etenkin vaativaksi osoittautuneelle Otolle. Tästä parista jää se vaikutelma, että Otto luovuttaa pian ja tekee sen aivan liian helposti, eikä ole ollut missään vaiheessa valmis koko prosessiin. Mikä on todella epäreilua Assia kohtaan.

Kolmas pari on jotakin näiden kahden väliltä. Molemmat ovat prosessiin todella tiiviisti sitoutuneita ja viihtyvät hyvin yhdessä, mutta mitä ilmeisimmin fyysinen kipinä on jäänyt vielä puuttumaan. Se on silti selvästi nähtävissä, että jotakin tämän parin välille voi oikeastikin kehittyä, kunhan fyysisyyttä vain voitaisiin saada mukaan enemmän. Toimituksemme mielestä molemmat osapuolet pariskunnasta osoittavat ihailtavaa asennetta ja ymmärrystä toista kohtaan, ja kovasti toivomme, että suunta kohti romanttisempaa yhteistä tulevaisuutta olisi pian tosiasia.

Onneksi jaksoja on vielä jäljellä

Molemmista sarjoista on vielä ihan mukavasti jaksoja jäljellä. Maajussille Morsiamessa saisi tapahtua nyt pian jotakin kaikkien maajussien kohdalla, joka toisi heidät lähemmäs katsojaa. Jos mitään mullistavaa ei käy, on vaarana että koko kausi jää lässähtäneeksi siitäkin huolimatta, että oikeita pariskuntia tästä syntyisi.

Ensitreffit Alttarilla on hyvässä vauhdissa, ja kaikkiin pariskuntiin on voinut jollain tasolla tunnetasolla sitoutua. Nähtäväksi jää, millaiseksi loppukausi muodostuu ja mikä on jokaisen pariskunnan kohtalo päätöksen hetkellä.


Muuta luettavaa muualta

Arman Alizad ja viidenkympin kriisi

Arman Alizad on tehnyt itsestään sarjan, jossa 50 vuotta täyttänyt Arman potee viidenkympin ikäkriisiä ja puhuu avoimesti sen tuomia vaikutuksia elämään.

Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan

Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa